Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Ronkainen: Naton johtamisyksikkö Riihimäelle vahvistaa Hämeen asemaa puolustussektorilla

10.03.2026 |09:01

Suomessa toimii jo Naton esikuntia Mikkelissä ja Rovaniemellä. Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Ronkaisen mukaan on hyvä, että Nato-toimintoja sijoitetaan eri puolille maata.

Puolustusministeri Antti Häkkänen on päättänyt sijoittaa Naton uuden johtamisjärjestelmäyksikön Riihimäelle. Yksikkö aloittaa toimintansa vuoden 2027 alusta ja tuottaa tietoliikenne- ja tietojärjestelmäpalveluja Naton joukkojen ja johtoportaiden johtamisen tueksi Suomessa ja muualla liittokunnassa.

Alueella vahvaa varuskuntahistoriaa

Perussuomalaisten kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan pitkäaikainen jäsen Jari Ronkainen pitää päätöstä erittäin tervetulleena.

– On erinomainen uutinen, että Nato-osaamista vahvistava yksikkö sijoittuu Riihimäelle Hämeeseen. Alueella on vahvaa varuskuntahistoriaa sekä osaamista johtamis- ja viestijärjestelmien parissa, ja tämä päätös vahvistaa sitä entisestään, Ronkainen toteaa.

Hajauttaminen kannattaa

Suomessa toimii jo Naton esikuntia Mikkelissä ja Rovaniemellä. Ronkaisen mukaan on hyvä, että Nato-toimintoja sijoitetaan eri puolille maata.

– On tärkeää, että Nato-läsnäoloa hajautetaan eri paikkakunnille eikä kaikkea keskitetä yhteen paikkaan. Päätös tuo Riihimäelle uusia työpaikkoja ja vahvistaa koko Hämeen asemaa puolustusalan osaamiskeskuksena, Ronkainen sanoo.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Purra: Ulkomaalaisväestön vahva nojaaminen takuueläkkeisiin on iso ongelma – ”Jopa ilman käytännössä minkäänlaista työuraa”

09.04.2026 |23:32
6.
Suomen uutiset logo

Yhdenvertaisuusvaltuutettu haluaa avata itärajan – Antikainen: Suljetaan koko pulju ja säästetään kolme miljoonaa

08.04.2026 |15:11
7.
Suomen uutiset logo

Kirkkopalvelut ry:lle yli 11 miljoonaa euroa avustuksia, valtaosa toiminnan kuluista palkkoihin – puheenjohtajana kokoomuksen kansanedustaja

07.04.2026 |09:31

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää