

LEHTIKUVA
Perussuomalaiset: Suomessa tuhansien hoitajien vaje ja hyvinvointialueilta rahat jo loppu – hallitus on parantamassa vain laittomasti maassa olevien palveluita
Suomea vaivaa krooninen, kotihoitoon ulottuva vanhustenhoidon kriisi sekä terveydenhuollon kriisi, joka koettelee päivystyksiä ja sairaaloita. Näihin kriiseihin, joita perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoron eduskunnassa pitänyt kansanedustaja Arja Juvonen pitää kansallisena häpeätilana, ei Marinin hallitus ole tehnyt yhtään ratkaisuehdotusta.
Hallitus on pystyttänyt puolellatoista miljoonalla sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön saatavuuden ja riittävyyden ohjelman. Perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen halusi tänään eduskunnassa tietää myös sen, mitä konkreettista tämä työryhmä on tehnyt.
– Suomessa oli jo ennen koronapandemiaa mittava hoitovelka, joka pahenee entisestään. Terveyskeskuksiin ei saa aikoja ja hammashoidossa muhii aikapommi, sillä hoitojonot ovat pitkät. Erikoissairaanhoitoon pääsy takkuaa. Huonokuntoiset vanhukset eivät saa tarvitsemiaan hoivapaikkoja, Juvonen sanoi.
– Ainoa ryhmä, jolle hallitus pyrkii luomaan nykyistä paremmat terveyspalvelut, ovat laittomasti maassa oleskelevat, joille hallitus haluaa tarjota nykyistä laajemmat terveyspalvelut. Heitä eivät edes asiakasmaksut koske, koska vieraskoreuden iskiessä vihervasemmistohallituksessa ei olla köyhiä eikä kipeitä.
Alueuudistukselta loppuvat rahat jo nyt
Suomessa on yli kymmenentuhannen hoitajan vaje, ja hyvinvointialueiden aloittaessa toimintansa ensi vuoden alussa niiden kassasta puuttuu jopa puolitoista miljardia euroa. Juvonen uskoo sote-uudistuksen olevan menossa suoraan päin seinää. Rahat ovat loppu jo alussa.
– Hoitoalan ammattilaiset ovat kertoneet terveydenhuollon potilasturvallisuuden vaarantumisesta jo vuosia. Potilaat tarvitsevat ammattitaitoisia hoitajia, mutta kun hoitajat vaativat kunnon palkkaa työstään, niin mitä teki hallitus: se valmisteli pakkolain hoitajien pakottamiseksi töihin rajoittamalla heidän lakko-oikeuttaan.
Hallitus tarjoaa vain keppiä
Juvosen mielestä hallitus on tarjonnut hoitoalalle vain keppiä ja kylmää kättä. Hoitajat eivät ole saaneet palautetta hyvin tehdystä työstä koronakriisissä. Jyvonen kysyi, onko hallitus saanut hoitajilta palautetta omasta työstään.
– Me perussuomalaiset haluamme kiittää sosiaali- ja terveydenhuollon rautaisia ammattilaisia hyvästä työstä koronakriisin aikana. Te olitte eturintamassa vastaanottamassa sairastuneet, te kannoitte vastuuta.
– Lakisääteisen tason 0,7 hoitajamitoituksen piti tulla voimaan aprillipäivänä 2023. Hallituksen aprillipila siitä tulikin, sillä on paljastunut, että hoitajamitoitus ei toteudu. Hyvä hallitus, te ette tehneet mitään sen eteen, että hoitajamitoituksella olisi ollut edes mahdollisuus toteutua. Hoitajamitoitus on ollut hallituskautenne suurin puhallus, Juvonen syytti.
Toimenpiteitä on esitetty pitkään
Perussuomalaisten mielestä sote-rahoitus on nostettava pohjoismaiselle tasolle. Sotealan koulutuspolkuja on sujuvoitettava siten, että aikaisemmin opittu luetaan hyväksi jatko-opinnoissa. Sekä lähihoitajan opiskelua sairaanhoitajaksi että sairaanhoitajan opiskelua lääkäriksi on edistettävä.
– Tukipalveluissa on oltava riittävä henkilöstö, jotta hoitajien aika vapautuu hoitotyöhön. Perussuomalaiset ovat esittäneet toimenpideohjelmaa, jolla kehitetään johtamista ja työn organisointia sote-alalla. Sote-alan esimiehiä ei saa jättää yksin painimaan henkilöstövajeen kanssa.
– Vanhustenhoidon hoivapaikkoja on lisättävä ja omaishoidon tuki on saatava verovapaaksi, sillä omaishoitajiahan te, hallitus, toivotte avuksi vanhustenhoivan kriisissä. Työssäkäyvän omaishoitajan mahdollisuuksia osallistua läheisensä hoitoon on merkittävästi lisättävä.
– Hyvä hallitus, miltä nämä perussuomalaisten ideat kuulostavat? Juvonen kysyi.
”Selvittelyn” aika on ohi
Juvonen vaati hallitusta kuuntelemaan edes hoitotyön ammattilaisia sen sijaan, että se perustaa komiteoita tutkimaan itsestäänselvyyksiä.
– Oletteko koskaan kysyneet ratkaisuja terveydenhuollon kriisiin hoitajilta tai kuunteletteko lääkäreitä, jotka kertovat, kuinka heidän työaikaansa tuhlautuu toimimattomiin tietojärjestelmiin? Asiantuntemus arjen ongelmiin löytyy kentältä, Juvonen totesi.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- vanhustenhoidon kriisi sosiaali- ja terveydenhuolto terveydenhuollon kriisi lakko-oikeus sote-henkilöstö alueuudistus terveyskeskukset Sanna Marinin hallitus erikoissairaanhoito henkilöstövaje hammashoito hoitovelka hoitojonot koronapandemia hoitajamitoitus ryhmäpuheenvuoro pakkolaki laittomasti maassa oleskelevat kotihoito hoitoala Arja Juvonen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset toivoo asioiden laittamista tärkeysjärjestykseen: Budjetti on velkaa velan päälle, ideologisista syistä

Suomi ei saa olla koko maailman sosiaalitoimisto – ”Piikki on laitettava kiinni”

Hallitus esittää laittomasti maassa olevien terveydenhuoltoa lakiin – ”Sen kun vain lampsii erikoissairaanhoidon päivystykseen”

Juvonen vaatii hoitajien kyykyttämisen ja kurmuuttamisen lopettamista: Pakkolaki ei ole ratkaisu

Purra muistutti hyvinvointialueiden miljardiongelmasta: Hallitus kehuu itseään, vaikka palvelut heikkenevät

Juvonen: Sopu hoitoalalle helpotus – terveydenhuolto on huoltovarmuustekijä ja ammattitaitoinen suomalainen hoitaja kova tekijä

Maksuton terveydenhuolto ilman oleskelulupaa on merkittävä vetovoimatekijä – voi kannustaa suuria ihmisjoukkoja Suomeen veronmaksajien kustantaman hoidon toivossa

Marinin hallitus pyrkii parantamaan laittomasti maassa olevien palveluja – perussuomalaiset siirtyisi jo kotouttamisesta kotiuttamiseen:”Säästäisi rahaa ja yhteiskuntarauhaa”

Koskela moittii epärealistista hallituspolitiikkaa: Hallitus osaa asettaa tavoitteita, mutta ei anna mahdollisuutta saavuttaa niitä
Viikon suosituimmat

Antikainen ja Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista: Ministereiksi vain Suomen kansalaisia
Perussuomalaisten kansanedustajat Sanna Antikainen ja Mauri Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista. He ovat jättäneet eduskunnassa toimenpidealoitteen, jonka mukaan ministerinä voisi toimia vain henkilö, jolla on yksinomaan Suomen kansalaisuus.

Koposelta ehdotus: ”Jokainen voisi itse päättää, haluaako maksaa tuloistaan kehitysapua”
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ehdottaa, että suomalaiset veronmaksajat voisivat itse valita veroilmoituksessaan, maksavatko he osuutensa kehitysavusta tuloistaan vai eivät.

Vasemmisto käy jo kuntoilunkin kimppuun – Aittakumpu: ”Kaikki ei tule valmiina yhteiskunnalta – sosialismi, se vain ei toimi”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu arvostelee vihervasemmiston näkemyksiä, joissa liikkumista ja itsestä huolehtimista pidetään merkkinä haitallisesta oikeistolaistumisesta. Aittakummun mukaan liikuntaharrastukset opettavat ihmiselle kärsivällisyyttä sekä tavoitteellisuutta, ja hän kannustaa suomalaisia ottamaan itse vastuuta omasta hyvinvoinnistaan valtion jatkuvan holhouksen sijaan.

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Purra: Ruotsin vasemmiston voitto nojasi maahanmuuttajaääniin, antisemitismiin ja terrorismin tukemiseen
Valtiovarainministeri Riikka Purra kritisoi voimakkaasti Ruotsin vasemmistopuolueen vaalimenestystä ja europarlamentaarikko Li Anderssonin suhtautumista siihen. Purra kuvaa, että vasemmiston vaalimenestys nojasi maahanmuuttajaääniin, moskeijoiden kannustukseen sekä ehdokkaiden antisemitismiin ja Hamas-myönteisyyteen.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää









