

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Juuso: Ei pakkolakeja hoitajille – hoivakriisi pahenee entisestään
Suomen hoivakriisi on kytenyt jo vuosikausia. Yhä useampi hoitaja uupuu työssään ja jäljellä olevista hoitajista moni on hakeutumassa opiskelemaan toiselle alalla tai siirtyy hoitoalan töihin naapurimaihin, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Juuso.
Esimerkiksi Lapissa yhä useampi hoitaja valitsee työskentelyn Tornionjoen toisella puolella Ruotsissa. Lähihoitajalle se tarkoittaa kuukausipalkkaan tuhannen euron korotusta ja sairaanhoitajalle vielä enemmän.
– Suomessa hoitajia potkittiin palkattomalle vapaalle koronanrokotusten puuttumisen vuoksi vain vähän aikaa sitten. Nyt heitä ollaan pakottamassa töihin laillisen työtaistelutoimenpiteen aikana, Kaisa Juuso ihmettelee.
– Tähän asti hallitus on vannonut käsi sydämellä, että työmarkkinaosapuolten välisiin neuvotteluihin ei puututa. No, siihen kuitenkin puututaan menemällä Kuntatyönantajaliiton puolelle tässä työtaistelussa. Se on virhe, joka tulee vaikeuttamaan neuvotteluita entisestään ja kasvattaa joukkopakoa alalta. Pakko sanoa, että hallituksen ei ole mitenkään ratkaisuhakuista eikä pitkäjänteistä. Ainoastaan hätäisesti kyhättyjä pakkolakeja hoitajille.
Rahaa riittää toissijaisiin kohteisiin
Väestö vanhenee ja hoivapalveluiden tarve kasvaa koko ajan. Ongelmaa ei Juuson mielestä ratkaista filippiiniläishoitajilla, sillä hoitajapula ei kosketa vain Suomea, vaan heistä kilpaillaan jo kansainvälisellä tasolla.
– Erityisesti suomalaisten hoitajien ammattitaitoa arvostetaan ulkomailla. Suomessa hoitajia siirtyy myös yhä enemmän vuokrafirmojen listoille paremman palkan ja joustavamman työajan houkuttelemina. Se taas johtaa siihen, että vakituisten hoitajien työaikaa kuluu koko ajan vaihtuvien keikkalaisten opastukseen, hoitovirheet kasvavat ja vakihoitajat väsyvät entisestään.
– Hoitajaliitot ovat laskeneet, että heidän esittämänsä pakkaohjelman kustannukset olisivat vuositasolla 306 – 353 miljoonaa euroa. Vuosien mittaan olen huomannut, että valtiolta loppuvat rahat aina silloin, kun puhutaan hoitajien palkoista. Moniin muihin, mielestäni toisarvoisempiin kohteisiin rahaa kuitenkin kuin ihmeen kaupalla löytyy. Mielestäni hoitajaliittojen palkkavaatimus on kohtuullinen ja se pitäisi hyväksyä, muuten Suomen terveydenhuoltojärjestelmä on vakavassa kriisissä. Ihmettelen kuntatyönantajaliiton toimintaa palkkakiistassa, Juuso puuskahtaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- terveydenhuoltojärjestelmä työtaistelu työmarkkinaosapuolet väestön vanheneminen toissijaiset menokohteet ulkomaalainen työvoima hoitajapula hoitajat pakkolaki Kaisa Juuso hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Hoitajat uhkaavat joukkoirtisanoutumisilla, Purra moittii hallitusta välinpitämättömyydestä soten rahoituksessa: ”Hallitus huolehtinut vain siitä, että se on jyrännyt massiiviset hankkeet läpi”

Perussuomalaiset sosiaali- ja terveysvaliokunnassa: Potilasturvallisuus ratkaistaan riittävällä rahoituksella, ei pakkolailla

Nuorissa ja opiskelijoissa piilee resurssi hoitoalan kriisiin – Juvonen: Annetaan reippaille nuorille mahdollisuuksia työskennellä vanhustenhoivan alalla lain sallimissa puitteissa

Pääministeri Marinin mukaan holtiton velkaantuminen on vain olosuhteiden syy – Purra: Leikattavaa kyllä löytyy toissijaisista tai jopa haitallisista menoista

Hallitus esittää laittomasti maassa olevien terveydenhuoltoa lakiin – ”Sen kun vain lampsii erikoissairaanhoidon päivystykseen”

Juvonen vaatii hoitajien kyykyttämisen ja kurmuuttamisen lopettamista: Pakkolaki ei ole ratkaisu

SDP teki takinkäännön Suomen ennätyksen – vastusti hoitajien pakkotyölakeja vuonna 2007, nyt itse sorvaa niitä

Hallitus runnoi läpi hoitajien pakkolain – ”Sanna Marinin puheet haihtuvat savuna ilmaan kuin Antti Rinteen vappusatanen”

Perussuomalaiset sosiaali- ja terveysvaliokunnassa: Oikeus kielsi myös kotihoidon lakon – eduskunnan enemmistö halusi silti näyttää hoitajille kaapin paikan
Viikon suosituimmat

Irakilaiskaksoset saivat valtiolta 426 000 euron koppikorvaukset – hallitus esittää korvauksille kattoa
Irakilaiskaksosten tapaus on nostanut esiin Suomessa maksettujen koppikorvausten korkean tason ja toimii esimerkkinä tilanteista, joihin hallitus pyrkii nyt puuttumaan asettamalla korvauksille enimmäisrajan.

Hallitus helpottaa liikkumista Suomessa: Ammattidiesel käyttöön, ajoneuvovero laskee jälleen
Hallitus päätti kehysriihessä tänään useista autoilun ja liikkumisen hintaa laskevista toimenpiteistä. Hallitus helpottaa liikkumista toteuttamalla raskaan liikenteen ammattidieselin, alentamalla matkakuluvähennyksen omavastuuta ja alentamalla ajoneuvoveroa.

Marinin hallituksen senioriministeri aiheutti hirvittävän vahingon, tappiot miljardeissa – myöntää ettei tajunnut mitä teki – nyt vasen laita valehtelee asiaa Purran syyksi
KOLUMNI | Sosiaalinen media on täyttynyt erityisesti vasemmalla laidalla väitteistä, että nykyhallitus olisi vaihtanut Marinin pitkät nollakorkolainat vaihtuvakorkoisiksi. Tämä on ihan puhdasta valehtelua, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Kiihtynyt Sofia Virta puhui päälle ja haastoi riitaa A-studiossa
Eilisessä Ylen A-studiossa vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta korotti ääntään, elehti voimakkaasti ja keskeytti sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin useaan kertaan, Virran puolustaessa järjestöjen oikeutta jatkaa toimintaansa veronmaksajien rahoilla.

Perussuomalaiset ja vasemmistoliitto ottivat eduskunnassa rajusti yhteen maahanmuutosta: ”Tänne ei haluta ihmisiä!”
Eduskunta keskusteli keskiviikkona kiivaasti maahanmuuton tiukennuksista. Perussuomalainen sisäministeri Mari Rantanen esitteli eduskunnalle kaksi uutta hallituksen esitystä, joista ensimmäisellä pyritään tehostamaan ulkomaalaisten karkotuksia ja toisella panemaan täytäntöön EU:n kiristyvää turvapaikkapolitiikkaa.

Käräjäoikeus hylkäsi Elokapinan mielenosoittajien niskoittelusyytteet – Antikainen: Oikeus antoi vaarallisen viestin – kannustaa sivuuttamaan poliisin käskyt
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi Helsingin käräjäoikeuden eilen antamaa päätöstä, jossa se hylkäsi niskoittelusyytteet kahta Elokapinan mielenosoittajaa vastaan ja katsoi, ettei poliisilla ollut toimivaltaa määrätä Mannerheimintien ajokaistan sulkenutta mielenilmausta päättymään.

Sanna Marinin vasemmistohallitus ajoi Suomen talouden päin seinää – Vigelius: Nyt Lindtman ja Andersson ihmettelevät, miten hienosti menee niillä mailla, joille Suomi kippasi rahansa
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää suhteellisen absurdina, että samat vasemmistopoliitikot, jotka aiheuttivat Suomen velkaantumiskierteen ja olivat hyväksymässä sitä, että kaikesta tästä huolimatta kipataan tuhansia miljoonia euroja suomalaisten rahoja kehitysapuna maailmalle joka vuosi ja elvyttämään Etelä-Euroopan talouksia, arvostelevat nyt Suomen valtiontalouden hoitoa, velkaantumiskehitystä ja säästötoimien välttämättömyyttä.

SDP:n Tuppurainen jäi kiinni valehtelusta – Vigelius: ”Epärehellistä sumutusta’’
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen jäi torstaina kiinni valehtelusta koskien sote-järjestöjen valtion tuista säästämistä.

Aino-jäänmurtaja rakennetaan Suomessa – ministeri Ranne: ”Ilouutinen koko Suomelle!”
Väylävirasto kertoi tänään, että Suomen uusi jäänmurtaja rakennetaan Suomessa joko Rauman tai Helsingin telakalla. Suomen omista kahdeksasta jäänmurtajasta useampi on jo käyttöikänsä päässä, ja hallitus onkin liikenne- viestintäministeriön johdolla uudistamassa vanhenevaa jäänmurtolaivastoa sekä jäänmurron järjestämistapaa.

Jäikö kommunismin ruumiinavaus kesken? Uutuuskirja kertoo, mistä woke on lähtöisin
Perinteinen kommunismi voi olla heikossa hapessa, mutta punaisen aatteen jälkeläiset porskuttavat kaikissa läntisissä yhteiskunnissa. Kommunismin yhteydet nykyiseen woke-ideologiaan, antirasistiseen teollisuuteen ja ympäristöliikehdintään nousevat näkyville toimittaja, tietokirjailija Pekka Virkin tuoreessa tietokirjassa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää












