

LEHTIKUVA
Purra muistutti hyvinvointialueiden miljardiongelmasta: Hallitus kehuu itseään, vaikka palvelut heikkenevät
Eduskunta keskusteli tänään vanhuspalveluita ja sosiaali- ja terveydenhuollon ongelmia käsittelevästä opposition välikysymyksestä. Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra otti puheenvuorossaan esille soteuudistuksen toteutumisen taloudelliset ongelmat.
– Kun sotelainsäädäntöä eduskunnassa käsiteltiin, perussuomalaiset moneen kertaan toivat esille, että rahoitus on pielessä. Rahaa ei ole varattu uudistukseen riittävästi. Samaa keskustelua käytiin aluevaalien alla. Rahaa ei ollut. Eikä sitä ole vieläkään, Riikka Purra sanoi.
– Hallituksen suuri, historiallinen soteuudistus, henkilöstömitoitus, kiristetty hoitotakuu – näillä te itseänne kehutte. Kaikki ajavat seinään.
Rahaa puuttuu 1,5 miljardia euroa
Purra toi esille, että kaikilla tammikuussa aloittaville hyvinvointialueilla on selvä rahoitusvaje, joka vaihtelee 15 miljoonasta 120 miljoonaan aluetta kohden.
– Rahaa puuttuu siis yhteensä 1,5 miljardia euroa! Suurempiakin arvioita on esitetty. Rahaa tarvitaan tämän verran vain ensi vuodelle palkkaharmonisointiin, tietojärjestelmiin ja niin edelleen, Purra varoitti.
Päivystysten alasajo alkaa
Esimerkiksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS joutuu sopeuttamaan toimintaansa lähemmäs sata miljoonaa.
– Se tulee tarkoittamaan esimerkiksi pienempien sairaaloiden synnytysosastojen ja päivystysten alasajoa.
– Milloin te tuotte nämä puuttuvat rahoitukset, mistä te ne otatte ja miten aiotte huolehtia sitä, että palveluiden laatu ei heikkene?
Palveluiden piti parantua
Purra muistutti, että hallituspuolueet lupasivat ennen aluevaaleja moneen otteeseen, että palvelut paranevat hyvinvointialueuudistuksessa.
– Sote on mitä pahimmassa kriisissä eivätkä tammikuussa virallisesti käynnistyvät hyvinvointialueet tuo ainakaan parannusta tilanteeseen.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- sotekriisi hyvinvointialueet henkilöstömitoitus hoitotakuu rahoitus palvelut Riikka Purra soteuudistus Hus Terveydenhuolto hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Sote uhkaa kaatua rahoituksen puutteeseen, vajetta lähes miljardi euroa – ”Hallitus on taitava tekemään uudistuksia, joille ei varata riittävästi rahaa”

Purra: Hallitus haluaa turvata laittomasti maassa olevien palvelut – toisin kuin suomalaisten

Haluatko sote-aluejohtajaksi? Vaivan palkkaa jopa 17 400 €/kk – edes pääministerille ja tasavallan presidentille ei makseta näin paljon

Purra: Jos hyvinvointiyhteiskunta halutaan pelastaa, sen piiriin pääsyä on pakko rajoittaa

Purra pitää hallituksen energiapoliittista linjaa katastrofina: Hallitus pelaa rulettia korkeilla panoksilla Suomen huoltovarmuuden kannalta keskeisillä asioilla (video)

Koskela moittii epärealistista hallituspolitiikkaa: Hallitus osaa asettaa tavoitteita, mutta ei anna mahdollisuutta saavuttaa niitä

Tavio: Lastensairaalan hoitojono lyhennettävä jo tämän vuoden aikana

Mäenpää sairausvakuutuslain muutosesityksestä: ”Ideologisesti vasemmistosävytteinen”

Tavio: Suomi tarvitsee kansallisen syöpästrategian
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajataustaisessa perheessä kasvanut nainen kokee olonsa vieraaksi Helsingin Kontulassa: ”Tästä on tullut Lähi-itä”
Suomen Uutisten haastattelemat Kontulan alueella liikkuvat ihmiset kertovat huumeiden käytön näkyvän aiempaa enemmän katukuvassa. Monen mielestä myös alue on muuttunut merkittävästi viime vuosina.

Cambridge rekrytoi tosielämän woke-Turhapuron – yliopistomaailma ihastui plagioinnista epäiltyyn rotuaktivistiin, unohti tyystin lähdekritiikin ja syyti hänelle kunniatohtoruuksia kuin saippuaa
Jason Arday on tällä hetkellä maailman kohutuin hahmo. Hän nousi 2020-luvun alussa kansainväliseksi akateemiseksi tähdeksi ja Cambridgen professoriksi elämäntarinansa, rotuaktivisminsa ja DEI-symboliarvonsa siivittämänä. Useat yliopistot jakoivat hänelle kilpaa kunniatohtorin titteleitä. Hiljattain hänen väitöskirjastaan ja tutkimusartikkeleistaan löytyi satoja selittämättömiä yhtäläisyyksiä muiden tutkijoiden aikaisempiin töihin. Lisäksi hänen kertomuksensa erilaisista urheilu- ja hyväntekeväisyysansioista paljastuivat liioitelluiksi tai jopa täysin katteettomiksi. Ensin Cambridgen yliopisto yritti pestä käsiään ja syyttää kriitikoita ajojahdista. Keskiviikkona yliopisto ilmoitti alkavansa sittenkin selvittämään tapausta, ja pian sen jälkeen Arday ilmoitti eroavansa virasta. Skandaalia on pidetty osoituksena laajemmasta instituutiomaailman mädännäisyydestä. Yliopisto halusi uskoa moraalisesti lumoavaan kertomukseen ja ryhtyi ensin puolustamaan sankariaan ennen kuin tarkisti tosiasiat.

22 EU-maata haastaa Espanjan löysän maahanmuuttolinjan – uppiniskainen sosialistipääministeri ei taivu
22 Euroopan unionin jäsenmaata, Suomi mukaan lukien, ilmaisi viikonloppuna lähettämässään kirjeessä epäluottamuksensa Espanjan maahanmuuttopolitiikkaan. EU-maiden sisäministerit kokoontuvat tiistaina kiireelliseen videopalaveriin.

Nizzan terroristi tappoi 86 ihmistä – pikkuveli rehenteli veriteolla ennen karkotustaan
Ranskassa vietettiin heinäkuun puolivälissä surujuhlaa, kun Nizzan tuhoisasta terrori-iskusta tuli kuluneeksi kymmenen vuotta. Harrasta tunnelmaa järkytti tieto terroristin veljen rikoksista tapahtumapaikan läheisyydessä.

Islamisaatiolle vauhtia Britanniassa – koko poliisikunta paastolle solidaarisuussyistä
Valtaväestölle vieraan uskonnon tavat ja rituaalit hiipivät Englannin arkeen ilmeisen hyvää tarkoittavien toimien myötä. Muslimipoliisit haluaisivat koko virkakunnan osallistuvan ramadanin paastoon, jotta työtoverit ymmärtäisivät uskonnon merkityksen muslimeille. Toisaalta kukaan ei tiettävästi ole vastavuoroisesti ehdottanut joulukinkun tarjoamista vieraan uskonnon edustajille vuoden pimeimpänä aikana kristittyjen tapoihin tutustumiseksi.

Käräjäoikeus katsoi pitkäteräisellä veitsellä törkeän ryöstön tehneen maahanmuuttajan alaikäiseksi – THL:n ikäarvio jäi ristiriitaiseksi
Pitkäteräisellä veitsellä törkeän ryöstön tehnyt Irakista kotoisin oleva mies sai tuomion törkeästä ryöstöstä. Hän pahoinpiteli uhria tämän kotona, vei veitsen uhrin kaulalle ja vaati rahaa sekä omaisuutta. Käräjäoikeus katsoi hänet kuitenkin rikosoikeudellisesti alaikäiseksi, koska THL:n oikeuslääketieteellinen ikäarvio jäi ristiriitaiseksi.

Oikeusministeri Meri vie eläimet rääkkääjiltä – eläintenpitokiellon rikkomisesta jatkossa jopa vankeutta
Oikeusministeriö vaatii tiukempaa eläintenpitokiellon käyttöä eläinsuojelurikoksissa ja ehdottaa kiellolle pidempää vähimmäiskestoa. Ministeriö linjaa myös, että kiellon rikkomisesta voi jatkossa seurata jopa vuoden vankeusrangaistus.

SDP:n Lindtmanin esikuvamaa sai kyytiä puoluejohtajien paneelissa – Purra: Espanjan maahanmuuttopolitiikka toimii ”kutsuhuutona” laittomalle maahantulolle
Viides Kotkaniemi-foorumi järjestettiin keskiviikkona Luumäellä presidentti P. E. Svinhufvudin kotimuseon puutarhassa. Foorumin pääpaneelissa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta keskustelivat pääministeri Petteri Orpo (kok.), perussuomalainen valtiovarainministeri Riikka Purra, SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman sekä keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen.

Talous kasvaa, alijäämä pienenee – opposition kritiikki menetti uskottavuutensa
Suomen talouskehitys on ollut EU:n kärkeä koko alkuvuoden: ensimmäisellä neljänneksellä Suomen kasvu oli EU-maiden nopeinta, ja toisella neljänneksellä Suomi oli edelleen yksi neljästä nopeimmin kasvaneesta EU-maasta.

Antikainen: Lindtman puolustaa Sánchezia eikä Suomea
Kun Espanjan hallitus epäonnistui EU:n ulkorajan suojaamisessa, SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman löysi arvosteltavaa vain yhdestä suunnasta: rajaa puolustavasta Suomen sisäministeristä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan se kertoo kaiken olennaisen SDP:n turvallisuuspoliittisista prioriteeteista.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













