Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Reijonen: Kielitaidon puute aiheuttaa vakavia väärinymmärryksiä varsinkin hoitoalalla

12.03.2026 |08:26

Kansanedustaja Minna Reijonen korostaa, kuinka tärkeää kommunikointi suomeksi on erityisesti hoitotyössä ja vanhustenhoidossa.

Kielitaidon puute voi aiheuttaa vakavia väärinymmärryksiä. Ei voida edellyttää, että kaikki suomalaiset ymmärtävät muita kieliä, sanoo Minna Reijonen.

– Meidän on syytä olla ylpeitä omasta mielestämme ja vaatia palvelua suomen kielellä. Suomessa on nyt liikaa lipsuttu tästä eikä palvelua ei aina saa suomeksi.

Vaaratilanteita ei saa vähätellä

Reijosen mielestä lainsäädännön tulisi olla kielipoliittisesti sellainen, että laki edellyttää palveluiden tarjoamista suomeksi. Näin on esimerkiksi Virossa, jossa palvelua on saatava viron kielellä. Samoin on myös Ranskassa.

– Hoitohenkilökunnan tulee puhua, ymmärtää ja kommunikoida suomalaisen asiakkaan kanssa suomen kielellä. Voi tulla valtavia ja erittäin vakavia vaaratilanteita, jos on hoitohenkilökunta ei voi kommunikoida potilaan tai hoidettavan vanhuksen kanssa. Näitä on myös sattunut. Näitä ei saa tapahtua eikä vähätellä, Reijonen painottaa.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Sillanpää laadukkaasta vanhustenhoivasta: Resurssit kuntoon, soveltuvuustestit takaisin alalle opiskeleville ja riittävä kielitaito varmistettava kielitesteillä

20.02.2026 |11:19
Suomen uutiset logo

Wille Rydman: Hoivahenkilöstön kielitaito kuntoon – puutteet vaarantavat potilasturvallisuuden

19.02.2026 |12:19

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista

27.10.2026 |12:49
2.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava 

30.10.2026 |16:30
6.
Suomen uutiset logo

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia

27.10.2026 |11:00
8.
Suomen uutiset logo

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle

27.10.2026 |14:11
9.
Suomen uutiset logo

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa

02.11.2026 |15:20

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi