Tagi: kielipolitiikka

LEHTIKUVA

Historioitsija Teemu Keskisarja lähtee perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokkaaksi Uudeltamaalta. Suomen Uutisten haastattelussa Keskisarja sanoo, että päätökseen siirtyä tutkijan kammiosta politiikan näyttämölle vaikutti suuresti pelko Suomen taloudellisen itsenäisyyden menetyksestä EU:lle ja luonnonvarojen luisumisesta ylikansallisiin käsiin. Keskisarja korostaakin, että metsä on kaikille suomalaisille yhteinen asia. – Haluan ja pystyn vaikuttamaan metsäasiaan. Meidän on kumottava Suomen metsätalouden ja luonnonsuojelun vastakkainasettelu.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Perussuomalaiset julkaisi maanantaina uuden Suomalaisuusohjelmansa. Mäenpää pitää sinänsä melko ajattomiin aiheisiin ja jo pitkälti puolueen vakiintuneisiin kantoihin keskittyvää ohjelmaa tärkeänä uutena keskustelunavauksena politiikan kuumaan syksyyn erityisesti pakkoruotsikysymyksen noustessa sosiaalisessa mediassa pinnalle.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Helsingin kaupunginvaltuutettu Pilvi Torsti (sd.) on jättämässä valtuustoaloitteen, jossa esitetään, että Helsinkiin tarvitaan omia terveyskeskuksen yksiköitä eri kieliryhmille. Torstin valtuustoaloitteessa ehdotetaan omia palveluita tarjottavaksi venäjäksi, arabiaksi ja somalin kielellä.  Lue lisää >