Arvostetun The Economist -talouslehden päätoimittaja Zanny Minton Beddoes kävi haastattelemassa Elon Muskia Texasissa sijaitsevalla Teslan tehtaalla. Keskustelua käytiin tekoälyn kehityksestä, Kiinan noususta ja Muskin lyhyeksi jääneestä pistäytymisestä politiikan maailmassa. Muskin mielestä tekoäly saavuttaa ihmiskunnan tietämyksen tason seuraavien viiden vuoden aikana, ja kymmenen vuoden päästä tekoäly ottaa kokonaan vallan.
Teknologiakeskustelun lomassa toimittaja ei malttanut olla kritisoimatta Muskin mielipiteitä maailman menosta, mutta joutui pahasti nolatuksi. Toimittajan tivatessa, että ymmärtääkö Elon Musk monien ihmisten vihaavan häntä, Musk totesi, että hän ei välitä vihaajista.
– Minulla on [somessa] 250 miljoonaa seuraajaa, joten luulen, että minusta tykkääviä ihmisiä on enemmän kuin vihaajia, Musk vastasi.
– Luulen myös, että teitä toimittajia ja mediaa vihaavat paljon useammat ihmiset kuin te itse tajuatte, Musk jatkoi.
Musk: ”Minä olen normaalien ihmisten puolella”
Zanny Minton Beddoes syytti Muskia äärioikeiston tukemisesta. Musk vastasi tähän tukevansa normaaleja ihmisiä. Hän huomautti, että jos mennään 10 tai 15 vuotta taaksepäin, nämä nykyään ”äärioikeistolaisina” pidetyt poliittiset tavoitteet olivat täysin normaaleja. Toimittaja Minton Beddoes myönsi itsekin, että poliittisella kentällä on tapahtunut selvä siirtymä vasemmalle.
– Minun mielestäni meillä pitää olla rajavalvonta, turvalliset kaupungit ja kohtuulliset julkiset menot, Musk luetteli ja kysyi, mitkä näistä tavoitteista ovat toimittajan mielestä ”äärioikeistolaisia”.
Elon Muskin mielestä vika on siinä, että toimittajat ja media määrittelevät ”äärioikeistolaisuuden” täysin absurdilla ja valheellisella tavalla. ”Älkää leikatko tätä pätkää pois”, Musk pyysi naurahtaen.
”Sisällissota Britanniassa on väistämätön”
Seuraavaksi toimittaja halusi tietää, että miksi Musk on kirjoittanut X:ssä, että ”sisällissota Britanniassa on väistämätön”. Toimittajan mielestä tämä väite on täyttä hölynpölyä ja Lontoo on turvallinen kaupunki.
– Sinun takiasi monet amerikkalaiset luulevat, että Eurooppa on täynnä pelottavia muslimimaahanmuuttajia ja joka nurkalla raiskataan, toimittaja syytti.
– En minä noin ole sanonut, Musk kiisti.
Elon Musk täsmensi, että hänen mielestään Euroopassa on suuri, jatkuvasti kasvava joukko ihmisiä, joiden uskomukset ovat ristiriidassa eurooppalaisten arvojen kanssa. Jossain vaiheessa nämä ihmiset yrittävät nostaa omat uskomuksensa valtaan, jolloin osa eurooppalaisista ryhtyy vastarintaan, mikä johtaa sisällissotaan.
Citizen Vigilante -elokuva sai X:ssä 15 miljoonaa katsojaa
Toimittaja oli pöyristynyt myös siitä, että Musk julkaisi X:ssä Citizen Vigilante -elokuvan, jossa toimittajan mukaan ”ylistetään väkivaltaa ja muslimimaahanmuuttajaperheen murhaamista”.
– Se on vain elokuva, ja mielestäni katsomisen arvoinen, Musk kuittasi.
Citizen Vigilante -elokuva asetettiin Saksassa levityskieltoon, jolloin sen ohjaaja Uwe Boll päätti esittää elokuvansa ilmaiseksi X-alustalla kahden vuorokauden ajan. Elokuva sai X:ssä noin 15 miljoonaa katsojaa.
Pakolliset kysymykset rasismista ja islamofobiasta
Seuraavaksi toimittaja halusi tietää, onko Musk rasisti. Musk vastasi, että hänen kumppaninsa on puoliksi intialainen ja heillä on neljä lasta, joten tuskin hän on rasisti.
– Entäs muslimivastainen? toimittaja jatkoi.
– Minä vastustan sitä, että ihmiset tulevat maahan muuttaakseen sen arvoja. Minä vastustan raiskauksia ja murhia.
– Vastustan sellaisten sääntöjen ja lakien pakottamista, jotka ovat ristiriidassa länsimaisten arvojen kanssa. On todella sääli, että sinunlaisesi valtamedian toimittajat eivät tunnusta tätä, Musk vastasi.