Sana ”woke” on yleistynyt kuvaamaan viime vuosien politiikassa ja kulttuurissa havaittua liikehdintää. Termin merkityksestä, käyttötarkoituksesta ja alkuperästä kiistellään jatkuvasti. Joskus wokea käytettiin kuvaamaan jotain edistyksellistä ja ihailtavaa. Kun myöhemmin kriitikot alkoivat puhumaan wokesta, muut luopuivat käsitteestä tai yrittivät määritellä sitä uudelleen. Joanna Williamsin uutuuskirja kuvaa kattavasti woke-ajatusmaailman syntyä ja leviämistä länsimaisen politiikan ja instituutioiden huipulle. Kirjassa on kartoitettu mm. woke-liikkeen lukuisia eri ilmenemismuotoja, agendoja ja karskeja vaikuttamiskeinoja.
Spiked-lehden kolumnisti Joanna Williamsin uutuuskirja How Woke Won (Miten woke voitti) on perusteellinen kuvaus paljon puhutun woken historiasta ja siitä, miten kyseinen ajattelutapa saavutti pienessä ajassa ilmaherruuden länsimaisessa politiikassa ja instituutioissa julkishallinnosta korporaatiomaailmaan. Poliittista keskitietä edustava maailmankuulu sosiaalipsykologi Jonathan Haidt suitsuttaa kirjaa: ”Jokaisen, joka haluaa vaalia järkeä, kauneutta tai inhimillisyyttä yhteiskunnassamme, tulisi lukea tämä kirja.”
Tässä artikkelissa käsitellään Williamsin keskeisimpiä havaintoja.
Mitä woke tarkoittaa, ja mistä kaikki alkoi?
Woke on kielellinen vertauskuva yhteiskunnallisesta valveillaolosta. Termin poliittiset merkitykset juontavat jo 1900-luvun alkupuolelle. Tuolloin ”stay woke” (pysy hereillä) oli afroamerikkalaisten parissa esiintynyt kehotus tiedostaa ja tarkkailla rotusyrjintää sekä yhteiskunnallista eriarvoisuutta.
Vasta vuosikymmeniä myöhemmin wokesta tuli populaarimpi ilmiö. Vuonna 2014 Fergusonissa Missourissa syntyi kansainvälistä näkyvyyttä saanut protestiliike, kun kaksi tummaihoista miestä kuoli poliisin toimesta pidätysten yhteydessä. Aktivistit käyttivät iskulausetta ”Black Lives Matter” (tummaihoisten elämillä on väliä). Twitterissä päivityksiin liitettiin myös tunniste #StayWoke.
Woken merkitys alkoi laajenemaan ja valtavirtaistumaan. Nykymuotoisen woken voidaan nähdä lyöneen läpi vuonna 2016. Tuolloin oli kirjaimellisesti muodikasta olla woke ja myös kertoa kaikille olevansa woke. Nettilehdet listasivat ”nuoria ja wokeja julkkiksia, jotka johtavat esimerkillään”. Pöhinään liittyi merkkihenkilöitä, jotka kuuluttivat yllättäen olevansa ”antirasisteja”, ”feministejä”, ”queerejä” tai ”muunsukupuolisia”. Twitterin silloinen toimitusjohtaja Jack Dorsey esiintyi suuressa konferenssissa päällään t-paita, jossa luki ”#StayWoke”. Wokena oleminen oli katu-uskottavaa ja toivottavaa.
Seuraavana vuonna wokesta oli tullut niin läpitunkeva ilmiö, että Oxfordin englanninkielinen sanakirja lisäsi siitä määritelmän uudissanana. Alkuperäisiä merkityksiä kuten ”tietoinen” ja ”ajan tasalla oleva” päivitettiin tarkoittamaan ”varuillaan rasismista tai sosiaalisesta syrjinnästä ja epäoikeudenmukaisuudesta”.
Vastareaktiot radikalisoivat wokea entisestään
Vähemmän yllättäen, woken ilmaantuminen jokapäiväiseen keskusteluun herätteli yleisöä näkemään myös siihen liittyvää pinnallisuutta, tekopyhyyttä ja moraaliposeeraamista. Ihmisten vastareaktiot kiihottivat woke-liikettä ja saivat sen näyttämään kyseenalaisempia puoliaan.
”Ensin tapahtui kieltämisvaihe”, Williams kuvaa. ”Woke”-sanasta luovuttiin. Julkkikset ja mediapersoonat lopettivat käyttämästä sanaa, joka oli vielä kuukausia aikaisemmin ollut ahkerassa käytössä. Räikeimpien selitysten mukaan woke oli ollut vain ja ainoastaan oikeiston pilkkasana kaikesta vasemmistoon liittyvästä. Brittilehti Guardianin kirjoituksessa vuonna 2019 Afua Hirsch väitti, että termiä saattaisi käyttää todennäköisimmin ”oikean laidan kulttuurisoturi, joka raivoaa itse keksimälleen ilmiölle”.
Kieltämisvaiheen jälkeen woket yrittivät siirrellä maalitolppia, syytellä ja viedä huomiota muualle. Williamsin mukaan woke yritettiin määritellä uudestaan vähemmän kiistanalaisempien ja yleisemmin hyväksyttävien määreiden kautta. Ne, jotka olivat kritisoineet tai vierastaneet alkuperäistä woke-ilmiötä, pyrittiin nyt leimaamaan kyvyttömiksi tai liian ylimielisiksi tunnistaakseen rasismia, seksismiä tai muuta syrjintää.
Vasemmiston pyrkimykset kaapata woken käsite ovat kuitenkin epäonnistuneet. Sanalla on tätä nykyä kielteinen kaiku.
Kommentaattori Evan Smith kirjoitti brittilehti Guardianissa: ”Tuskin ehtii kulua viikkoakaan, että joku oikean laidan kommentaattori varoittaa ”cancel-kulttuurista” tai valittaa ”woke-agendasta”.
Wokea tutkineen Williamsin mukaan näiltä ”kriitikoiden kriitikoilta” jää helposti näkemättä olennaisin asia: woken vastustaminen ei ole oikeiston yksinoikeus.
Woken vastustaminen ei tarkoita rasismin, seksismin, homofobian tai muun syrjinnän puolustamista. Williams muistuttaa, että useat woke-kriitikot edustavat itsekin liberaaleja näkemyksiä, joita pidettiin vielä vuosikymmeniä sitten radikaaleina. He ovat kuitenkin huolissaan uusvasemmiston uudesta pakkomielteestä lietsoa jännitteitä ihmisryhmien välille etnisyyden, sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen perusteella.
Tyypillistä woken kritisoimiselle on huoli kasvavasta kielteisyydestä länsimaisia liberaaleja periaatteita, sananvapautta, suvaitsevaisuutta, yksilönvapauksia ja demokratiaa kohtaan. Kriitikoita huolestuttaa kärjistyvä retoriikka, jolla puhdasoppisuudesta poikkeavia syytetään ”homofobeiksi”, ”transfobeiksi” ja ”fasisteiksi”.
Williamsin mukaan woke viittaa siihen kulttuurisodan osapuoleen, joka kiistää osallisuutensa siihen ja samalla lietsoo uusia vastakkainasetteluja.
Radikalismista valtavirtaan
Vaikka kulttuurieliitti olisi hylännyt woke-käsitteen, sen taustalla olevat ideat ovat ennätysmäisen vaikuttavia. Ne ovat siirtyneet politiikan marginaalista valtavirtaan ja hivuttautuneet julkisten instituutioiden sekä yritysmaailman arkeen. Williamsin mukaan erityisesti nuori, maantieteellisesti liikkuva, koulutettu ja sosiaalisessa mediassa näkyvä eliitti on sisäistänyt woken ihanteet ja levittää niitä tehokkaasti yhteiskunnan avainpaikoilta.
Woke-kampanjoilla on tapana julistaa yhtä ja tarkoittaa toista. Yleisesti hyväksyttävillä ja monitulkintaisilla julkilausumilla naamioidaan ja hivutetaan poliittisesti kiistanalaisempia piilomerkityksiä. Käsitteellinen epämääräisyys on siis salakavala vaikuttamiskeino.
Williams käyttää Black Lives Matter -liikettä esimerkkinä. Hänen mukaansa vain äärimmäisen harva ihminen kiistäisi kirjaimellisen iskulauseen ”tummaihoisten elämillä on väliä”. Kuitenkin pienempi osa ihmisistä tukee samaa nimeä kantavan aktivistiorganisaation agendaa tai maailmankuvaa saati hyväksyy liikkeen innoittamia levottomuuksia. Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden nimissä miljardeja dollareita keränneen liikkeen johtajien henkilökohtaisesta törsäilystä on kiistelty yhteisönkin sisällä.
Liikkeen julkinen kyseenalaistaminen voi kuitenkin olla poliittinen tai taloudellinen itsemurha, sillä sen vastustajat on liian helppo leimata suoriltaan sen väitetyn tasa-arvomission vastustajiksi, rasisteiksi.
Myös hyveellisiltä kuulostavien käsitteiden kuten monimuotoisuuden, mukaan ottamisen ja vastuullisuuden nimissä yrityksiä on vedetty eri tavoin mukaan poliittisesti kyseenalaiseen aktivismiin. Suomen uutiset on käsitellyt kyseistä vasemmiston retorista harhautuskeinoa ja miten sitä käytetään mm. yritysten politisoimiseen.
Woke-aatteen erityispiirteitä
Williamsin mukaan wokessa on kyse ennen kaikkea mielenlaadusta, taipumuksesta asettaa itsensä moraaliselle jalustalle. Se esiintyy radikaalisti tasa-arvoisena, vaikka todelliset woken vastustajat löytyvätkin usein perinteisistä tasa-arvoliikkeistä. Puhdasoppisuuden tavoittelu saa ajoittain jopa kulttimaisia piirteitä.
Kielellä ja sanavalinnoilla on tärkeä tehtävä erotella woket ja ei-woket. On esimerkiksi vanhanaikaista ja rahvaanomaista puhua pelkistetysti miehistä ja naisista, kun woke-kielellä pitää puhua ”syntymässä määrätystä sukupuolesta”. Englannin kielessä woke-liike on korvannut värillisiin viittaavan ilmaisun ”coloured people” termillä ”people of colour”. Sama on näkynyt Suomen kielessä puhuttaessa ”rodullistetuista”.
Uudissanoilla ei pelkästään poseerata edistyksellistä, vaan niillä levitetään ideologisia merkityksiä ja asenteita. Uudet käsitteet leviävät yliopistoista työelämään. Williams huomauttaa, että tätä nykyä woke-ideat ovat jo keskeisessä roolissa organisaatioiden monimuotoisuuskoulutuksissa ja pakollisissa antirasismityöpajoissa.
Niin yksityisiä kuin julkisiakin organisaatioita valjastetaan järjestämään entistä enemmän koulutuksia sukupuolen monimutkaisuudesta ja siihen räätälöidystä uuskielestä: transsukupuolinen, cis-sukupuolinen, muunsukupuolinen, sukupuoleton, pan-sukupuolinen, queer jne. Toisaalta woke-ajatteluun kuuluu myös uskoa, että maskuliininen käytös tekee miehen – sukupuolesta riippumatta. Käsitteiden käyttöä myös tarkkaillaan.
Woke-ajattelussa sukupuoli voi olla ilmoitusasia, henkilökohtainen kokemus tai havaittu toimintatapa, ja toisaalta ihmisiä taas lokeroidaan ulkoisten ominaisuuksiensa kuten ihonvärin puolesta kuvitteelliseen uhrihierarkiaan. Tällä tavoin sorretuiksi luokiteltuja ihmisiä pidetään vähemmän kyvykkäinä suoriutumaan aikuisen ihmisen arjesta.
Wokelle on tyypillistä nähdä toiset ihmiset liian välinpitämättöminä ja toiset taas liian heikkoja voidakseen tehdä päätöksiä omasta elämästään, saati kansakunnan tulevaisuudesta.
Myös herkkä viholliskuvien maalailu ja ”parempi viha” ovat tyypillistä wokea. Williams kuvailee, että väitetyt motiivit sorrettujen ja heikossa asemassa olevien puolustamisesta sokaisevat woke-aktivistit omasta hyveellisyydestään niin voimakkaasti, että se oikeuttaa vihan muita kohtaan. Wokelle vieraiden ajatusten leviämistä pyritään torppaamaan hyökkäämällä toisinajattelijoita vastaan mustamaalaamalla ja boikotoimalla.
Williams antaa tästä useita esimerkkejä. Kun GB News -vaihtoehtomedia perustettiin Isossa-Britanniassa vuonna 2021, woke-aktivistit yrittivät painostaa mainostajia boikotoimaan kanavaa. Woke-agendoja vastustavia konservatiiveja on pyritty leimaamaan suoriltaan fasisteiksi. Jopa Sussexin yliopisto nöyrtyi woke-aktivistien edessä. Professori Kathleen Stock hiillostettiin virastaan uhkailujen ja fasistileimojen saattelemana. Syynä oli se, että hän oli esittänyt woke-ideologialle vieraita, perinteisiä biologisia sukupuolikäsityksiä.
Miten tässä näin kävi?
Woken ihanteet ovat nykyisin syväjuurtuneita yhteiskunnan instituutioihin, ja se on lyönyt monet ällikällä. Kaikki näyttää tapahtuneen nopeasti. Williamsin mukaan woke on pikemminkin seurausta pitkään jatkuneesta kehityksestä. Hänen mukaansa kyse ei ole siitä, että woken ideat olisivat osoittautuneet paremmiksi kuin muut.
Viime vuosikymmeninä lukemattomat organisaatiot ovat luopuneet alkuperäisistä periaatteistaan ja tarkoituksestaan. Williams kertoo, että koulut, yliopistot, museot ja mediat eivät enää nosta jalustalle tietoa, totuutta, perinteitä ja kauneutta. Näitä arvoja on kyseenalaistettu länsimaissa systemaattisesti jo pitkän aikaa. Woke tarjoaa lähinnä sopivan vaihtoehtoista täytettä tähän tyhjiöön. Melkein mikä tahansa aiemmasta poikkeava näyttää käyvän korvikkeeksi.
Viime vuosina yritysten on nähty tavoittelevan merkityksellisyyttä epätoivoisesti ydintoimintansa ulkopuolelta. Suomen uutiset on mm. uutisoinut tapauksista, joissa Black Lives Matter -aktivismista tunnettu jäätelöbrändi Ben & Jerry’s syytti Yhdysvaltoja Ukrainan sodan lietsomisesta, ja Disney luokitteli Muppetit ”haitalliseksi sisällöksi”.
Williamsin arvio on lohduton. Kulttuurieliitti, eli ne, jotka tuottavat kirjallisuuden, viihdeohjelmat, taiteen, muodin, ja jotka johtavat valtamediaa ja yliopistoja, ovat läpeensä wokeja. Tämä tarkoittaa, että ilmiö on levinnyt niin laajalle, ettei sitä voi enää muuttaa pelkällä politiikalla.
Woken ydin on pohjimmiltaan identiteettikysymyksissä. Se vie huomiota pois tavanomaisista ja keskeisistä, ihmiskunnan aineelliseen hyvinvointiin liittyvistä kysymyksistä. Woke-ajattelussa ei suvaita kansallista ylpeyttä saati arvosteta kansallista historiaa ja perinteitä.
Ennen kaikkea se on demokratian vastaista, sillä woke-aktivistit pyrkivät edistämään yhteiskunnallista muutosta elitistisesti ylhäältä alas samalla, kun he kiistävät koko ilmiön olemassaolon.
SUOMEN UUTISET