Polvinen: Helsingin Kaisaniemen puistossa näkyvät monikulttuurisuuden ongelmat pienoiskoossa

Sisäministeriö: Maahantulokielto ja säilöönoton enimmäiskesto pidemmiksi

Strandman vaatii toimenpiteitä Itä-Suomen teleyhteyksien toimivuuden parantamiseksi: “Ilman toimivaa infraa ei toimi juuri mikään muukaan”

Maahanmuuttokriittisyys kasvaa – eliitti ja media kieltäytyvät näkemästä Euroopan poliittista muutosta

Purra alv-keskustelusta: Opposition vaihtoehdot perustuvat enemmän veronkorotuksille kuin hallituksen linja

PISA: Kun vasemmiston argumentit loppuvat, rasismisyyttely alkaa – Miko Bergbom antaa Li Anderssonin kuulla kunniansa

Elokapinan sisäisellä keskustelupalstalla fantasioidaan massamurhalla: “Pyhää veristä raivoa”, “veristä lihamössöä”, “veriset pylväät, verta valuvat portaat”

Demaripomo Razmyar kommentoi maahanmuuttajien Pisa-tuloksia – PS:n Koponen: ”Kujalla kuin käkikello”

Suomalaisilta ärhäkkä vastareaktio Elokapinan käsittämättömään veriläyträykseen: järjestön kieltämistä ajava kansalaisaloite keräsi yli 60 000 nimeä yhdessä päivässä

Elokapinan kieltämistä ajavasta kansalaisaloitteesta tuli megahitti – aloitteen tekijöiden mukaan suursuosio lähettää selkeän viestin: ”Kansa ei enää hyväksy Elokapinan laitonta toimintaa”

Kansallisarkiston ex-pääjohtajalta vakava varoitus Elokapinan radikalisoitumisriskistä – vertaa terroristijärjestö Punaiseen armeijakuntaan

Jonathan Haidt

Yhdysvaltalaisyliopistojen antisemitismikohu on herättänyt keskustelua yhteiskunnan instituutioiden politisoitumisesta. Yhteiskunnallinen kirjailija ja elokuvaohjaaja Michael Nayna nostaa esille yliopistoihin pesiytyneen aatteellisen aktivismin, jota on naamioitu tieteeksi jo vuosikymmenten ajan. Hän avaa perinteisestä tieteellisestä ajattelusta poikkeavan, poliittiseen muutokseen tähtäävän ”kriittisen teorian” roolia viime vuosien yhteiskunnallisten ilmiöiden takana. Naynan mukaan länsimaiden itseruoskinta ja pakkomielle identiteettikysymyksiä kohtaan ovat seurausta tästä oppijärjestelmästä, joka on jo levinnyt yliopistokampuksilta yhteiskunnan eri kolkkiin. Esimerkkejä löytyy jo Suomestakin eri aloilta.

Yhdysvaltalaisten huippuyliopistojen <a href="https://www.suomenuutiset.fi/absurdi-tilanne-yhdysvalloissa-huippuyliopistojen-johtajat-eivat-tuominneet-yllyttamista-juutalaisten-kansanmurhaan-riippuu-kontekstista/">antisemitismikohu</a> on laajentumassa keskusteluksi yliopistojen ja muidenkin yhteiskunnan instituutioiden politisoitumisesta. Useat viime vuosien kiistellyt ilmiöt kuten identiteettipolitiikka, hallintoelinten monimuotoisuus- ja inklusiivisuusmuoti, opiskelijaradikalismi, poliittinen polarisaatio ja kaksoisstandardit sekä yleisemmin ”woketus” ovat saaneet ihmiset ympäri maailman havahtumaan. Miten tähän on tultu?
<h4>Aktivismia on naamioitu tieteeksi jo pitkään</h4>
Yhteiskunnallinen kirjailija ja elokuvaohjaaja Michael Nayna <a href="https://twitter.com/MikeNayna/status/1734415228006506985">hakee</a> selitystä länsimaisista yliopistoista. Hän vertailee perinteistä tieteellistä ajattelua ja viime vuosina akatemian suojissa levinnyttä aktivistihenkistä &#8220;kriittistä teoriaa&#8221;. Kriittinen teoria pohjautuu alkujaan 1900-luvun marxilaisten filosofien yhteiskuntakritiikkiin ja nk. Frankfurtin koulukuntaan. Suuntauksella on ollut viime vuosikymmeninä merkittävä rooli erityisesti sosiologian alalla.
Perinteinen tieteellinen lähestymistapa lähtee liikkeelle faktojen tarkastelusta. Ennen kaikkea se pyrkii selittämään, miten maailma toimii. Teorioiden selitysvoimaa pyritään testaamaan todellisuutta vasten. Kriittinen teoria ei sitoudu tähän.
Jo alkuajoista lähtien kriittinen teoria oli yhteiskunnallinen liike. Sen edustajat vaativat tieteen ja sen menetelmien alistamista filosofialle, jolla on moraalisia tavoitteita. Nayna korostaa, että tämä suuntaus antaa tieteelle uuden tehtävän:
&#8220;Siinä, missä tieteellinen teoria pyrkii ymmärtämään maailmaa sellaisena kuin se on, kriittisen teorian tavoitteena on muuttaa maailmaa sellaiseksi kuin joku toivoisi sen olevan. Nämä teoriat ovat luonteeltaan aktivistisia ja suunniteltu saamaan aikaan muutosta.&#8221;
Tätä nykyä kriittinen teoria on levittäytynyt laajalle yhteiskuntatieteissä. Nayna täsmentää, että esimerkiksi kriittinen rotuteoria, postkolonialistinen teoria ja queer-teoria muiden joukossa ovat omistautuneet kritisoimaan länsimaista yhteiskuntaa. Nämä oppijärjestelmät pyrkivät murtamaan yhteiskunnan tilaa, lakeja ja instituutioiden käytäntöjä, sillä niiden tulkitaan sortavan tiettyjä identiteettiryhmiä. Äärimmillään kriittisen teorian voimaannuttama aktivismi <a href="https://www.suomenuutiset.fi/historian-professori-varoittaa-lansimaisen-demokratian-murenevan-kun-antirasistinen-historian-vaaristely-korvaa-kansallisia-yhdistavia-tarinoita-syyllisyydella-ja-hapealla/">vääristelee</a> historiaa ja korvaa kansallisia yhdistäviä tarinoita syyllisyydellä ja häpeällä.
Vaikka jotkut kriittisen suuntauksen tutkijat käyttävätkin pätevästi teoreettisia viitekehyksiä tutkimuksensa lähtökohtina, alan standardit ovat Naynan mukaan heikentyneet pahasti. Tämä on mahdollistanut ääriajattelun leviämisen tiedeyhteisössä.
Kriittiset teoreetikot ottavat aktivistisen tutkimuksensa silmätikuiksi mitä arkisimpia asioita. Tällaisia voivat olla mm. rakennusarkkitehtuuri ja se, miten ihmiset pariutuvat. Maallikon on ajoittain hankala erottaa kriittisen teorian linssein tehtyä tutkimusta tahallisesta sensaatiohakuisuudesta tai silkasta parodiasta.
Vuonna 2020 brittilehti Guardian <a href="https://www.theguardian.com/artanddesign/2020/jul/06/upward-thrusting-buildings-ejaculating-cities-sexist-leslie-kern-phallic-feminist-city-toxic-masculinity">kirjoitti</a> Leslie Kernin feministisestä kaupunkitutkimuksesta otsikolla &#8220;Ylöspäin työntyvät rakennukset ejakuloituvat taivaalle – miksi kaupunkien pitää olla niin seksistisiä?&#8221;. Tutkijan mukaan kaupunkiympäristö muistuttaa jatkuvasti toksisesta maskuliinisuudesta ja ylläpitää sukupuolten epätasa-arvoa.
15 vuotta aikaisemmin tällaiset ajatukset olivat huumoria, josta oli turvallista vitsailla tv-viihteessä. Ketosen ja Myllyrinteen vanhassa sketsissä feministihahmo <a href="https://www.youtube.com/watch?v=vMyYswtk53U">valisti</a> siitä, miten &#8220;tykkien ja tankkien pitkät piiput… edustavat uhmakasta ja tunkeutuvaa fallosta&#8221;. Kriittisen teorian vallatessa alaa saman kaltaisilla ideoilla <a href="https://www.suomenuutiset.fi/sukupuolentutkimusta-parodioineet-valeartikkelit-lapaisivat-humanististen-tiedejulkaisujen-seulan-anaalitappi-auttaisi-miesten-transhysteriaan-liikalihavuus-rinnastuu-kehonrakennukseen/">on saatu</a> tiedejournaalien vertaisarvioinnin läpäiseviä julkaisuja.
Naynan mukaan tällaisen &#8220;kriittisen tutkimuksen&#8221; määrä on nykyisin niin laajaa, vakiintunutta ja vaikutusvaltaista, että se on vaikuttanut jopa yliopistojen ymmärrykseen omasta perimmäisestä tarkoituksestaan.
Kriittisen koulukunnan ajattelua opetetaan yliopisto-opiskelijoille jo varhaisessa vaiheessa ennen kuin heillä on perusteellisempaa ja laajempaa ymmärrystä yleisestä tieteellisestä ajattelusta sekä koulukuntaeroista.
<h4>”Kriittinen teoria” on poliittista valtapeliä länsimaiden henkisestä elämästä</h4>
Kriittisen teorian edustajat <a href="https://twitter.com/MikeNayna/status/1734415301767540837">toimivat</a> tiedemaailmassa poliittisina ”muutosagentteina”. Naynan mukaan he vaeltavat laitokselta toiselle soveltaen teoriaansa aina uusille ja entuudestaan koskemattomille aloille. He yrittävät käännyttää kaikkia, jotka ovat sille alttiita. Kesällä 2020 Black Lives Matter -kuohunnan vanavedessä kriittisen koulukunnan intoilijat <a href="https://www.suomenuutiset.fi/onko-22-nelja-vai-riippuuko-vastaus-kulttuurista-identiteettipolitiikan-tiedostavat-pioneerit-syyttavat-jo-perinteista-matematiikkaa-valkoisesta-ylivallasta/">syyttivät</a> jopa matematiikkaa valkoisesta ylivallasta.
Aktivistien teorioita ja poliittisia agendoja on ajoittain hivutettu lapsille osaksi peruskoulun opetusta. Hurjimmat esimerkit <a href="https://www.suomenuutiset.fi/puolueeton-koululaitos-on-jaamassa-ideologisen-vallankumouksen-jalkoihin/">löytyvät</a> Yhdysvalloista. Suomessa opettajat <a href="https://www.suomenuutiset.fi/makynen-lasten-ilmastolakko-on-opetusresurssien-vaarinkayttoa-mihin-ideologiaan-opettajat-aikovat-lapsia-manipuloida-seuraavaksi/">kannustivat</a> koululaisia mukaan ilmastolakkoihin, ja edellisen hallituksen aikana Opetushallitus <a href="https://www.suomenuutiset.fi/open-ilmasto-opas-on-2000-luvun-pirkkalan-moniste/">tarjosi</a> opettajille poliittisesti latautuneita opetusmateriaaleja ilmastoaktivismin opettamiseen.
Tieteen ja aktivistihenkisen kriittisen teorian välillä on toinenkin ammattieettinen ristiriita. Perinteiset tutkijat suhtautuvat epäilevästi omiin ajatuksiinsa. He pyrkivät etsimään näyttöä, joka haastaisi heidän oletuksensa maailmasta. Ensin tarkastellaan faktoja, ja vasta sen jälkeen tehdään johtopäätöksiä. Kriittisen teorian ”taistelevat tutkijat” <a href="https://twitter.com/MikeNayna/status/1734415305483616504">aloittavat</a> johtopäätöksistä ja etsivät sitä tukevaa näyttöä. Tämän lisäksi he pyrkivät hiljentämään tai rankaisemaan eri mieltä olevia.
Naynan mukaan yliopistoissa monimuotoisuustyöhön erikoistuneet hallintoammattilaiset tekevät usein yhteistyötä opiskelija-aktivistien kanssa <a href="https://twitter.com/MikeNayna/status/1734415312593072635">kaventaakseen</a> liikkumatilaa sellaisilta tutkijoilta, jotka eivät lähde mukaan heidän poliittisiin agendoihinsa – puhumattakaan niistä, jotka esittävät kritiikkiä aktivismia kohtaan. Kampusten ahdas ilmapiiri leviää myös työelämään. Tutkimuksen mukaan Yhdysvalloissa on jo arkipäivää piilotella poliittisia näkemyksiä ja <a href="https://www.suomenuutiset.fi/kysely-62-amerikkalaisista-ei-uskalla-enaa-kertoa-poliittisia-mielipiteitaan-akateemiset-erittain-huolissaan-poliittisten-nakemystensa-paljastumisesta/">pelätä</a> niiden paljastumista.
Vasemmistolaiset muutosagentit ovat jo onnistuneet tekemään akatemiasta <a href="https://twitter.com/MikeNayna/status/1734415315881406511">vihamielisen</a> paikan oikeistokonservatiiveille. Yhteiskuntatieteiden politisoituminen ja jyrkkä kallistuma vasemmalle <a href="https://www.suomenuutiset.fi/yhteiskuntatieteiden-politisoituminen-suomessa-tabu-yhdysvaltalaistutkimus-osoittaa-sosiologien-tieteenalan-ideologiset-motiivit-varittyneisyyden/">tunnistettiin</a> yhdysvaltalaistutkimuksissa jo vuosia sitten. Nayna varoittaa, että nyt tähtäimessä ovat jo klassiset liberaalit, jotka ajavat sananvapautta ja perinteistä instituutioiden puolueettomuutta.
Amerikkalainen sosiaalipsykologiaan erikoistunut professori Jonathan Haidt <a href="https://twitter.com/MikeNayna/status/1734415319257739664">varoitti</a> jo vuonna 2016, että yliopistojen tulisi valita selkeästi linjansa joko totuuden etsimisen tai muutosta ajavan aktivismin väliltä. Nykyinen välimuoto tarkoittaa käytännössä sitä, että aktivistit voivat ajaa agendojaan ja pelata valtapelejään hyväksikäyttämällä tiedeinstituution uskottavuutta.
<h4>Ennustus, joka kävi toteen</h4>
Vuonna 2018 amerikkalainen toimittaja ja politiikan kommentaattori Andrew Sullivan <a href="https://nymag.com/intelligencer/2018/02/we-all-live-on-campus-now.html">ennusti</a>, että yliopistojen aktivismi erityisesti identiteettipolitiikan saralla tulisi leviämään muualle yhteiskuntaan, murentaisi sen älyllistä pohjaa ja uhkaisi liberaalia demokratiaa:
&#8220;Kun eliittiyliopistot muuttavat maailmankuvansa perinteisestä vapaasta koulutuksesta identiteettipohjaisten &#8220;sosiaalisen oikeudenmukaisuuden&#8221; liikkeiden myötäilyksi, koko ympäröivä kulttuuri on vaarassa vieraantua liberaalista demokratiasta.”
Sullivanin ennustuksen mukaan yliopistojen politisoitunut asenneilmapiiri leviäisi kampusten ulkopuolelle ja alkaisi määrittää koko länsimaista kulttuuria:
”Jos eliitit uskovat, että yhteiskuntamme perustavanlaatuisena ideana on etnisyyteen, sukupuoleen ja seksuaaliseen suuntautumiseen kohdistuva sortavien valtarakenteiden järjestelmä, tämä ajattelu tulee heijastumaan täysin myös koko kulttuuriimme. Tätä ajattelua edistävissä korkeakouluissa kantavana ajatuksena on osoittaa oma viiteryhmäsi sortamisen hierarkiassa – ikään kuin yhteiskunnassa millään muulla ei enää olisi väliä.&#8221;
Ennustus osoittautui tarkkanäköiseksi, sillä lyhyessä ajassa aatteellinen pakkomielle identiteettikysymyksiin rantautui myös Suomeen. Sen leviämistä on todistettu jatkuvasti niin <a href="https://www.suomenuutiset.fi/helsingin-yliopiston-konseptit-sekosivat-afrikan-tahti-pelin-takia-sulki-kommentoinnin-leimaa-omat-fuksinsa-rasisteiksi/">yliopistokampuksilla</a>, <a href="https://www.suomenuutiset.fi/puoli-miljoonaa-euroa-queer-ja-transmaailmojen-tutkimukselle-koponen-ideologista-rahantuhlausta/">akatemiarahoituksessa</a>, <a href="https://www.suomenuutiset.fi/uskomaton-naytelma-yle-toimittaja-renaz-ebrahimi-hyokyi-absurdilla-tavalla-esko-valtaojan-kimppuun-lopputuloksena-syntyi-vakuuttava-naytto-siita-mika-woke-ilmiossa-on-pielessa/">mediassa</a>, <a href="https://www.suomenuutiset.fi/hallitus-lupaa-intersektionaalista-tasa-arvoa-mutta-luvassa-onkin-marxismia-ja-se-antaa-aktivisteille-avoimen-valtakirjan-esittaa-faktana-lahes-mita-tahansa/">eduskunnassa</a>, <a href="https://www.suomenuutiset.fi/keijo-kaarisade-keppostelee-moraalipanikoiva-fazer-laittaa-valittomasti-geisha-patukan-paan-polkylle-enta-mita-tekee-valio-joka-hataantyy-omasta-jogurtistaan/">liike-elämässä</a>, <a href="https://www.suomenuutiset.fi/koneen-saatio-syytaa-rahaa-koulutukseen-jossa-opetetaan-elokapinan-suoran-toiminnan-askelkuvioita-miksi-upporikas-valtasaatio-pumppaa-kymppitonneja-radikaalivasemmiston-rayhaamiseen/">säätiöiden apurahapäätöksissä</a>, <a href="https://www.suomenuutiset.fi/intiaaniraivo-kirjamessuilla-nuoret-naiset-poyristyivat-tupakka-askin-kuvasta/">kulttuurielämässä</a>, <a href="https://www.suomenuutiset.fi/naisjarjestojen-voimaantumiskonventissa-taisteltiin-taantumusta-vastaan-kattauksena-tiedostavaa-hymistelya-vain-samanmielisille/">tasa-arvokeskusteluissa</a>…
Kesällä 2021 Jussi Halla-aho <a href="https://www.suomenuutiset.fi/halla-aho-kulttuurivallankumous-on-meneillaan-sallittujen-ajatusten-putki-kaventuu-jos-vasemmistolaisilta-kysytaan-joka-puolella-on-nykyaan-natseja-vihapuhetta-ja-taantumusta/">luonnehti</a> ilmiötä ”kulttuurivallankumoukseksi”. Myöhemmin syksyllä myös kansainvälisesti arvostettu The Economist -lehti <a href="https://www.suomenuutiset.fi/jopa-globalistinen-economist-lehti-on-huolissaan-vasemmistolaisesta-woke-kulttuurista/">havahtui</a> wokeen ja tuomitsi identiteettipolitiikan länsimaisen liberalismin vastaisena liikkeenä.
Suomen Uutiset on seurannut vuosien ajan keskustelua <a href="https://www.suomenuutiset.fi/identiteettipolitiikka-mennyt-overiksi-jopa-obama-saikahti/">identiteettipolitiikasta</a>, <a href="https://www.suomenuutiset.fi/entista-useampi-tutkija-pitaa-cancel-kulttuuria-uhkana-akateemiselle-vapaudelle-toiset-kieltaytyvat-tunnustamasta-ilmion-olemassaoloa/">cancel-kulttuurista</a>, <a href="https://www.suomenuutiset.fi/media-kirkko-ja-yliopistot-politisoituvat-vauhdilla-osullivanin-laki-ennusti-jo-30-vuotta-sitten-etta-kaikki-organisaatiot-jotka-eivat-ole-oikeistolaisia-muuttuvat-ajan-myota-vasemmistolaisiksi/">instituutioiden politisoitumisesta</a> sekä näiden taustalla vaikuttavista <a href="https://www.suomenuutiset.fi/vasemmistopolitiikka-on-lansimaissa-vastatuulessa-mutta-mielipidekontrollia-kiivaasti-vaativa-ideologia-kytee-silti-vahvana/">marxilaisista</a> aatevirtauksista ja <a href="https://www.suomenuutiset.fi/uhriutumista-militanttia-suvaitsevaisuutta-poyhkean-eliitin-parempaa-vihaa-woken-lyhyt-historia/">wokesta</a>. Tästä huolimatta Suomessa näiden ilmiöiden olemassaoloa on yritetty viimeiseen asti joko <a href="https://www.suomenuutiset.fi/helsingin-sanomat-johdattelee-lukijoitaan-uskomaan-ettei-woke-ilmiota-ole-olemassa/">kiistää</a>, tai niistä puhuminen on <a href="https://www.suomenuutiset.fi/maailmankuulu-evoluutiobiologi-richard-dawkins-tuomitsee-tieteen-politisoitumisen-ja-woke-kulttuurin-suomalaiset-vasemmistotieteilijat-puolestaan-yrittavat-edelleen-kiistaa-koko-ilmion/">leimattu</a> ”äärioikeistolaisten pussiin pelaamiseksi”.

Seksistiset pilvenpiirtäjät, matematiikan valkoinen ylivalta, koululaisten ilmastolakot – viime aikojen länsimainen kulttuurivallankumous alkoi tieteeksi naamioidusta aktivismista

Amerikan huippuyliopistojen rehtorit olivat kongressin kuultavana juutalaisvihasta. Rehtoreilta kysyttiin, rikkooko juutalaisten kansanmurhaan yllyttäminen yliopistojen sääntöjä. Harvardin yliopiston, Pennsylvanian yliopiston sekä Massachusetts Institute of Technologyn rehtorit eivät tuominneet yksiselitteisesti kansanmurhaan yllyttämistä. He vastasivat: &#8220;riippuu kontekstista&#8221;. Vastaukset herättivät maailmanlaajuista hämmennystä. 
Kuuluisa sosiaalipsykologi Jonathan Haidt ihmetteli, että yliopistojen haluttomuus puuttua räikeään antisemitismiin on yllättävässä ristiriidassa kampusten viime vuosien poliittisen korrektiuden ja sananvapauden rajoittamisen kanssa. Vasta uusimman kohun myötä rehtorit ilmoittivat tuomitsevansa yksiselitteisesti juutalaisten kansanmurhaan yllyttämisen.

Kun Hamas teki kaksi kuukautta sitten terrorihyökkäyksen Israeliin, maailman yliopistokampuksilla nähtiin avoimeksi juutalaisvihamielisyydeksi kärjistynyttä aktivismia. Ilmiö, joka levisi lievästi jopa suomalaisille kampuksille, on tätä nykyä Yhdysvalloissa jo aivan eri mittaluokan kiista.
Lokakuun lopulla Suomen Uutiset <a href="https://www.suomenuutiset.fi/yliopistojen-suurlahjoittajat-uhkaavat-vetaa-tukensa-palestiinalaisaktivismin-myotailyn-vuoksi-harvard-epaonnistunut-tuomitsemaan-syyttomien-siviilien-barbaarisen-murhaamisen/">raportoi</a>, että vaikutusvaltaisia Harvardin ja Pennsylvanian huippuyliopistojen lahjoittajia uhkasi vetää tukensa kouluilta, mikäli ne eivät reagoi riittävän ponnekkaasti kampuksilla rehottavaan antisemitismiin. Yliopistot eivät vielä ole onnistuneet vakauttamaan tilannetta. Kuluneella viikolla ne ovat pikemminkin hankkiutuneet uuden kohun polttopisteeseen.
<h4>Huippuyliopistojen johtajat kongressin kuultavana</h4>
Keskiviikkona kolmen amerikkalaisen huippuyliopiston, Harvardin, Massachusetts Institute of Technologyn (MIT) ja Pennsylvanian yliopiston rehtorit olivat Yhdysvaltain kongressin kuultavana instituutioidensa suhtautumisesta antisemitismiin.
Edustajainhuoneen republikaanijäsen Elise Stefanik <a href="https://www.nbcnews.com/politics/white-house/white-house-condemns-university-presidents-contentious-congressional-h-rcna128373">kysyi</a> Harvardin yliopiston rehtori Claudine Gaylta, Pennsylvanian yliopiston rehtori Elizabeth Magilliltä ja MIT:n rehtori Sally Kornbluthilta, <a href="https://twitter.com/RepStefanik/status/1732089534345601317">rikkooko</a> juutalaisten kansanmurhaan yllyttäminen yliopistojen sääntöjä tai muita häirintään sekä kiusaamiseen liittyviä käyttäytymisnormeja.
Rehtorit kiertelivät kysymystä. MIT:n rehtori Kornbluth kuittasi, ettei ole todistanut kampuksellaan yllyttämistä kansanmurhaan. Stefanik oli niin ymmällään vastauksista, että hän kysyi jokaiselta saman kysymyksen uudelleen ja uudelleen. Vastaus oli aina sama.
Harvardin rehtori Gay sai sanotuksi, että &#8220;se riippuu kontekstista&#8221;. Hänen mukaansa antisemitistinen retoriikka johtaa toimenpiteisiin, jos puheet muuttuvat teoiksi. Pennsylvanian yliopiston rehtori Magill vastasi samalla tavalla.
Huippuyliopistojen rehtorit eivät siis tuominneet selväsanaisesti ja yksiselitteisesti yllyttämistä juutalaisten kansanmurhaan. Vastaukset herättivät laajaa hämmennystä, ja tapaus nousi pian kansainvälisiin otsikoihin. Valkoisen talon tiedottaja Andrew Bates <a href="https://www.nbcnews.com/politics/white-house/white-house-condemns-university-presidents-contentious-congressional-h-rcna128373">tuomitsi</a> huippuyliopistojen rehtoreiden lausunnot:
&#8220;On käsittämätöntä, että tämä pitää sanoa ääneen: yllyttäminen kansanmurhaan on hirviömäistä ja kaiken sen vastaista, mitä meidän maamme edustaa. Kaikki julistukset, jotka tukevat juutalaisten massamurhaa ovat vaarallisia ja vastenmielisiä – ja meidän tulee yhdessä määrätietoisesti vastustaa sellaista – meitä amerikkalaisia yhdistävän ihmisarvon kunnioituksen ja perusarvojemme tähden.&#8221;
<h4>Yliopistojen kaksoisstandardit lyövät päin näköä</h4>
Maailmankuulu sosiaalipsykologi Jonathan Haidt <a href="https://twitter.com/JonHaidt/status/1732389011983900857">nosti</a> esille ristiriidan yliopistojen sananvapauskulttuurissa. &#8220;Professorina, joka kannattaa kampusten sananvapautta, voin ymmärtää yliopiston rehtoreiden &#8220;vivahteikkaita&#8221; vastauksia&#8221;, hän aloitti.
&#8220;Se, mikä loukkaa minua on, että vuodesta 2015 lähtien yliopistot ryntäsivät rankaisemaan &#8216;mikroaggressioista&#8217; ja jopa sellaisista ilmaisuista, jotka on saatettu esittää ystävällisessä hengessä, kunhan yksikin erityisasemassa olevasta viiteryhmästä on kokenut asian loukkauksena.&#8221;, Haidt lisäsi. Harvardin yliopisto on ollut kehityksen kärjessä <a href="https://www.suomenuutiset.fi/gender-overit-vetaa-talla-kertaa-harvardin-yliopisto-tamponeja-tarjota-naisille-menstruoijille/">kitkemässä</a> mm. sukupuolittunutta kieltä, joka saatetaan kokea sortavana.
Haidt viittaa yhdessä Greg Lukianoffin kanssa kirjoittamaansa kirjaan The Coddling of the American Mind (2018). Kirja <a href="https://www.suomenuutiset.fi/moraalitutkija-jonathan-haidt-uudessa-kirjassaan-amerikkalaiset-opiskelijat-hyysataan-epaonnistujiksi/">käsittelee</a> yliopistojen kampus- ja hallintokulttuureihin ilmestyneitä uusia ideologisia sävyjä sekä opiskelijoiden &#8220;hyysäämistä&#8221; henkisesti hauraiksi. Suomessa ääriesimerkkejä samasta poliittisesta korrektiudesta ovat taannoiset kohut <a href="https://www.suomenuutiset.fi/helsingin-yliopiston-konseptit-sekosivat-afrikan-tahti-pelin-takia-sulki-kommentoinnin-leimaa-omat-fuksinsa-rasisteiksi/">Afrikan tähdestä</a> sekä opiskelijan <a href="https://www.suomenuutiset.fi/opiskelija-kyseenalaisti-yliopiston-opetuksen-miesten-kuukautisista-seurauksena-somekohu-ja-akkilahto-kurssilta/">poistaminen</a> yliopistokurssilta, jolla hän kyseenalaisti miesten kyvyn menstruoida.
Viime vuosina yleistyneen nk. <a href="https://www.suomenuutiset.fi/hallitus-lupaa-intersektionaalista-tasa-arvoa-mutta-luvassa-onkin-marxismia-ja-se-antaa-aktivisteille-avoimen-valtakirjan-esittaa-faktana-lahes-mita-tahansa/">intersektionaalisen feminismin</a> ja <a href="https://www.suomenuutiset.fi/identiteettipolitiikka-mennyt-overiksi-jopa-obama-saikahti/">identiteettipoliittisen</a> intoilun myötä yliopistot sekä muut organisaatiot ovat omaksuneet oppeja, joissa ihmisiä jaetaan sortajiin ja uhreihin. Tämän seurauksena varsinkin yliopistoilla on alettu järjestämään erityisiä poliittisesti korrekteja &#8220;turvallisia tiloja&#8221;. Juuri tämän suuntaisesta liikehdinnästä on alettu käyttämään ilmaisua &#8220;woke&#8221;. Viime kuussa Suomen Uutiset <a href="https://www.suomenuutiset.fi/miksi-lansimaiset-wokettajat-ja-islamistit-pelaavat-yhteen-intersektionaalinen-sortoteoria-on-ihmeellinen-liima/">käsitteli</a> nk. woken ja antisemitistisen islamismin yllättävää liittolaisuutta.
Rehtoreiden maininnat kontekstin merkityksestä antisemitismin kohdalla osoittavat Haidtin mukaan kaksoisstandardin. Samat säännöt eivät enää päde kaikessa ja kaikille. Olennainen ristiriita on siinä, että yliopisto on voinut kaventaa sananvapautta hyvin valikoivasti <a href="https://www.suomenuutiset.fi/isaac-newton-potkittaisiin-pois-taman-paivan-harvardista-inkvisitio-tuomitsisi-oudot-persoonallisuudet-vihapuhujiksi/">ajamalla</a> herkkiä, poliittisesti korrekteja keskustelunormeja ja nollatoleranssia tietyille, jopa vanhastaan harmittoman arkisille ilmaisuille. Vastaavasti jyrkempään antisemitismiin ei ole ollut halukkuutta puuttua samalla innolla.
<h4>Miten tilanne ratkeaa?</h4>
Haidt ehdotti, että mikäli yliopistot seisovat viimeisimpien lausuntojensa takana, niiden tulisi johdonmukaisuuden ja sananvapauden nimissä purkaa myös poliittisesti korrekti valvontakulttuurinsa.
Viimeisimpänä käänteenä Harvardin ja Pennsylvanian yliopiston rehtorit ilmoittivat tuomitsevansa yksiselitteisesti juutalaisten uhkailun ja kansanmurhilla hekumoinnin. Pennsylvanian yliopiston Magill lupasi aloittaa prosessin yliopiston sääntöjen selkeyttämiseksi. Amerikkalainen mediajätti NBC kertoi, etteivät MIT:n, Harvardin ja Pennsylvanian yliopistojen rehtorit kuitenkaan vastanneet haastattelupyyntöihin.
Kohu on yhä päällä. Videopätkä huippuyliopistojen johtohahmojen kiemurtelusta kongressin kuultavana leviää somessa. Siihen ovat reagoineet kovin sanoin mm. lääkejätti Pfizerin toimitusjohtaja <a href="https://twitter.com/AlbertBourla/status/1732484370332623330">Albert Bourla</a>, finanssiyhtiö Pershing Squaren toimitusjohtaja <a href="https://twitter.com/BillAckman/status/1732179418787783089">Bill Ackman</a> sekä Suomessa <a href="https://twitter.com/SarasvuoJari/status/1732756599305900265">Jari Sarasvuo</a>. Myös Arto Koskelon ja Jussi Heikelän 23 minuuttia -podcast <a href="https://www.youtube.com/watch?v=jLyCcamV1fY">teki</a> jakson aiheesta.

Absurdi tilanne Yhdysvalloissa: huippuyliopistojen johtajat eivät tuominneet yllyttämistä juutalaisten kansanmurhaan – “riippuu kontekstista”

Sana &#8220;woke&#8221; on yleistynyt kuvaamaan viime vuosien politiikassa ja kulttuurissa havaittua liikehdintää. Termin merkityksestä, käyttötarkoituksesta ja alkuperästä kiistellään jatkuvasti. Joskus wokea käytettiin kuvaamaan jotain edistyksellistä ja ihailtavaa. Kun myöhemmin kriitikot alkoivat puhumaan wokesta, muut luopuivat käsitteestä tai yrittivät määritellä sitä uudelleen. Joanna Williamsin uutuuskirja kuvaa kattavasti woke-ajatusmaailman syntyä ja leviämistä länsimaisen politiikan ja instituutioiden huipulle. Kirjassa on kartoitettu mm. woke-liikkeen lukuisia eri ilmenemismuotoja, agendoja ja karskeja vaikuttamiskeinoja.

Spiked-lehden kolumnisti Joanna Williamsin uutuuskirja How Woke Won (Miten woke voitti) on perusteellinen kuvaus paljon puhutun woken historiasta ja siitä, miten kyseinen ajattelutapa saavutti pienessä ajassa ilmaherruuden länsimaisessa politiikassa ja instituutioissa julkishallinnosta korporaatiomaailmaan. Poliittista keskitietä edustava maailmankuulu sosiaalipsykologi Jonathan Haidt suitsuttaa kirjaa: &#8220;Jokaisen, joka haluaa vaalia järkeä, kauneutta tai inhimillisyyttä yhteiskunnassamme, tulisi lukea tämä kirja.&#8221;
Tässä artikkelissa käsitellään Williamsin keskeisimpiä havaintoja.
Mitä woke tarkoittaa, ja mistä kaikki alkoi?
Woke on kielellinen vertauskuva yhteiskunnallisesta valveillaolosta. Termin poliittiset merkitykset juontavat jo 1900-luvun alkupuolelle. Tuolloin &#8220;stay woke&#8221; (pysy hereillä) oli afroamerikkalaisten parissa esiintynyt kehotus tiedostaa ja tarkkailla rotusyrjintää sekä yhteiskunnallista eriarvoisuutta.
Vasta vuosikymmeniä myöhemmin wokesta tuli populaarimpi ilmiö. Vuonna 2014 Fergusonissa Missourissa syntyi kansainvälistä näkyvyyttä saanut protestiliike, kun kaksi tummaihoista miestä kuoli poliisin toimesta pidätysten yhteydessä. Aktivistit käyttivät iskulausetta &#8220;Black Lives Matter&#8221; (tummaihoisten elämillä on väliä). Twitterissä päivityksiin liitettiin myös tunniste #StayWoke.
Woken merkitys alkoi laajenemaan ja valtavirtaistumaan. Nykymuotoisen woken voidaan nähdä lyöneen läpi vuonna 2016. Tuolloin oli kirjaimellisesti muodikasta olla woke ja myös kertoa kaikille olevansa woke. Nettilehdet <a href="https://www.essence.com/culture/young-woke-celebrity-women/">listasivat</a> &#8220;nuoria ja wokeja julkkiksia, jotka johtavat esimerkillään&#8221;. Pöhinään liittyi merkkihenkilöitä, jotka kuuluttivat yllättäen olevansa &#8220;antirasisteja&#8221;, &#8220;feministejä&#8221;, &#8220;queerejä&#8221; tai ”muunsukupuolisia”. Twitterin silloinen toimitusjohtaja Jack Dorsey esiintyi suuressa konferenssissa päällään t-paita, jossa luki &#8220;#StayWoke&#8221;. Wokena oleminen oli katu-uskottavaa ja <a href="https://www.metro.us/keeping-your-classroom-woke/">toivottavaa</a>.
Seuraavana vuonna wokesta oli tullut niin läpitunkeva ilmiö, että Oxfordin englanninkielinen sanakirja lisäsi siitä määritelmän uudissanana. Alkuperäisiä merkityksiä kuten &#8220;tietoinen&#8221; ja &#8220;ajan tasalla oleva&#8221; päivitettiin tarkoittamaan &#8220;varuillaan rasismista tai sosiaalisesta syrjinnästä ja epäoikeudenmukaisuudesta&#8221;.
<h4>Vastareaktiot radikalisoivat wokea entisestään</h4>
Vähemmän yllättäen, woken ilmaantuminen jokapäiväiseen keskusteluun herätteli yleisöä näkemään myös siihen liittyvää pinnallisuutta, tekopyhyyttä ja moraaliposeeraamista. Ihmisten vastareaktiot kiihottivat woke-liikettä ja saivat sen näyttämään kyseenalaisempia puoliaan.
”Ensin tapahtui kieltämisvaihe”, Williams kuvaa. &#8220;Woke&#8221;-sanasta luovuttiin. Julkkikset ja mediapersoonat lopettivat käyttämästä sanaa, joka oli vielä kuukausia aikaisemmin ollut ahkerassa käytössä. Räikeimpien selitysten mukaan woke oli ollut vain ja ainoastaan oikeiston pilkkasana kaikesta vasemmistoon liittyvästä. Brittilehti Guardianin kirjoituksessa vuonna 2019 Afua Hirsch <a href="https://www.theguardian.com/commentisfree/2019/sep/26/equality-woke-police-rightwing-minorities">väitti</a>, että termiä saattaisi käyttää todennäköisimmin &#8220;oikean laidan kulttuurisoturi, joka raivoaa itse keksimälleen ilmiölle&#8221;.
Kieltämisvaiheen jälkeen woket yrittivät siirrellä maalitolppia, syytellä ja viedä huomiota muualle. Williamsin mukaan woke yritettiin määritellä uudestaan vähemmän kiistanalaisempien ja yleisemmin hyväksyttävien määreiden kautta. Ne, jotka olivat kritisoineet tai vierastaneet alkuperäistä woke-ilmiötä, pyrittiin nyt leimaamaan kyvyttömiksi tai liian ylimielisiksi tunnistaakseen rasismia, seksismiä tai muuta syrjintää.
Vasemmiston pyrkimykset kaapata woken käsite ovat kuitenkin epäonnistuneet. Sanalla on tätä nykyä kielteinen kaiku.
Kommentaattori Evan Smith <a href="https://www.theguardian.com/commentisfree/2021/apr/21/conservatives-war-on-woke-loony-left-political-correctness">kirjoitti</a> brittilehti Guardianissa: &#8220;Tuskin ehtii kulua viikkoakaan, että joku oikean laidan kommentaattori varoittaa &#8220;cancel-kulttuurista&#8221; tai valittaa &#8220;woke-agendasta&#8221;.
Wokea tutkineen Williamsin mukaan näiltä ”kriitikoiden kriitikoilta” jää helposti näkemättä olennaisin asia: woken vastustaminen ei ole oikeiston yksinoikeus.
Woken vastustaminen ei tarkoita rasismin, seksismin, homofobian tai muun syrjinnän puolustamista. Williams muistuttaa, että useat woke-kriitikot edustavat itsekin liberaaleja näkemyksiä, joita pidettiin vielä vuosikymmeniä sitten radikaaleina. He ovat kuitenkin huolissaan uusvasemmiston uudesta pakkomielteestä lietsoa jännitteitä ihmisryhmien välille etnisyyden, sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen perusteella.
Tyypillistä woken kritisoimiselle on huoli kasvavasta kielteisyydestä länsimaisia liberaaleja periaatteita, sananvapautta, suvaitsevaisuutta, yksilönvapauksia ja demokratiaa kohtaan. Kriitikoita huolestuttaa kärjistyvä retoriikka, jolla puhdasoppisuudesta poikkeavia syytetään &#8220;homofobeiksi&#8221;, &#8220;transfobeiksi&#8221; ja &#8220;fasisteiksi&#8221;.
Williamsin mukaan woke viittaa siihen kulttuurisodan osapuoleen, joka kiistää osallisuutensa siihen ja samalla lietsoo uusia vastakkainasetteluja.
<h4>Radikalismista valtavirtaan</h4>
Vaikka kulttuurieliitti olisi hylännyt woke-käsitteen, sen taustalla olevat ideat ovat ennätysmäisen vaikuttavia. Ne ovat siirtyneet politiikan marginaalista valtavirtaan ja hivuttautuneet julkisten instituutioiden sekä yritysmaailman arkeen. Williamsin mukaan erityisesti nuori, maantieteellisesti liikkuva, koulutettu ja sosiaalisessa mediassa näkyvä eliitti on sisäistänyt woken ihanteet ja levittää niitä tehokkaasti yhteiskunnan avainpaikoilta.
Woke-kampanjoilla on tapana julistaa yhtä ja tarkoittaa toista. Yleisesti hyväksyttävillä ja monitulkintaisilla julkilausumilla naamioidaan ja hivutetaan poliittisesti kiistanalaisempia piilomerkityksiä. Käsitteellinen epämääräisyys on siis salakavala vaikuttamiskeino.
Williams käyttää Black Lives Matter -liikettä esimerkkinä. Hänen mukaansa vain äärimmäisen harva ihminen kiistäisi kirjaimellisen iskulauseen &#8220;tummaihoisten elämillä on väliä&#8221;. Kuitenkin pienempi osa ihmisistä tukee samaa nimeä kantavan aktivistiorganisaation agendaa tai <a href="https://www.suomenuutiset.fi/riehaantuneet-intersektionaali-aktivistit-vaaristelevat-tarkoituksella-historiaa-churchillin-kaltaisia-suuria-hahmoja-yritetaan-muuttaa-tyranneiksi/">maailmankuvaa</a> saati hyväksyy liikkeen innoittamia <a href="https://www.suomenuutiset.fi/black-lives-matter-mellakoitsijat-polttaneet-lukuisia-rakennuksia-ja-autoja-wisconsinissa-kuvernoori-julisti-hatatilan/">levottomuuksia</a>. Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden nimissä miljardeja dollareita <a href="https://www.suomenuutiset.fi/aktivistien-tilipaiva-black-lives-matter-takoi-puolessa-vuodessa10-miljardia-dollaria/">keränneen</a> liikkeen johtajien henkilökohtaisesta <a href="https://www.suomenuutiset.fi/blmn-johtohahmon-puoliso-osti-miljoonakartanon-kanadasta-rahojen-kaytto-kuohuttaa-blm-liiketta-taas/">törsäilystä</a> on kiistelty yhteisönkin sisällä.
Liikkeen julkinen kyseenalaistaminen voi kuitenkin olla poliittinen tai taloudellinen itsemurha, sillä sen vastustajat on liian helppo leimata suoriltaan sen väitetyn tasa-arvomission vastustajiksi, rasisteiksi.
Myös hyveellisiltä kuulostavien käsitteiden kuten monimuotoisuuden, mukaan ottamisen ja vastuullisuuden nimissä yrityksiä on vedetty eri tavoin mukaan poliittisesti kyseenalaiseen aktivismiin. Suomen uutiset on <a href="https://www.suomenuutiset.fi/turkkila-nain-punavihrea-huijaa-sinua-linnoitus-ja-linnanpiha-tekniikalla-video/">käsitellyt</a> kyseistä vasemmiston retorista harhautuskeinoa ja miten sitä <a href="https://www.suomenuutiset.fi/kulttuurisotien-omitukset-rintamalinjat-megakorporaatiot-liittoutuivat-uusvasemmiston-kanssa-vastuullisuus-on-koodisana-politisoitumiselle/">käytetään</a> mm. yritysten politisoimiseen.
<h4>Woke-aatteen erityispiirteitä</h4>
Williamsin mukaan wokessa on kyse ennen kaikkea mielenlaadusta, taipumuksesta asettaa itsensä moraaliselle jalustalle. Se esiintyy radikaalisti tasa-arvoisena, vaikka todelliset woken vastustajat löytyvätkin usein perinteisistä tasa-arvoliikkeistä. Puhdasoppisuuden tavoittelu saa ajoittain jopa kulttimaisia piirteitä.
Kielellä ja sanavalinnoilla on tärkeä tehtävä erotella woket ja ei-woket. On esimerkiksi vanhanaikaista ja rahvaanomaista puhua pelkistetysti miehistä ja naisista, kun woke-kielellä pitää puhua &#8220;syntymässä määrätystä sukupuolesta&#8221;. Englannin kielessä woke-liike on korvannut värillisiin viittaavan ilmaisun &#8220;coloured people&#8221; termillä &#8220;people of colour&#8221;. Sama on näkynyt Suomen kielessä puhuttaessa &#8220;rodullistetuista&#8221;.
Uudissanoilla ei pelkästään poseerata edistyksellistä, vaan niillä levitetään ideologisia merkityksiä ja asenteita. Uudet käsitteet leviävät yliopistoista työelämään. Williams huomauttaa, että tätä nykyä woke-ideat ovat jo keskeisessä roolissa organisaatioiden monimuotoisuuskoulutuksissa ja pakollisissa antirasismityöpajoissa.
Niin yksityisiä kuin julkisiakin organisaatioita valjastetaan järjestämään entistä enemmän koulutuksia sukupuolen monimutkaisuudesta ja siihen räätälöidystä uuskielestä: transsukupuolinen, cis-sukupuolinen, muunsukupuolinen, sukupuoleton, pan-sukupuolinen, queer jne. Toisaalta woke-ajatteluun kuuluu myös uskoa, että maskuliininen käytös tekee miehen – sukupuolesta riippumatta. Käsitteiden käyttöä myös tarkkaillaan.
Woke-ajattelussa sukupuoli voi olla ilmoitusasia, henkilökohtainen kokemus tai havaittu toimintatapa, ja toisaalta ihmisiä taas lokeroidaan ulkoisten ominaisuuksiensa kuten ihonvärin puolesta kuvitteelliseen uhrihierarkiaan. Tällä tavoin sorretuiksi luokiteltuja ihmisiä pidetään vähemmän kyvykkäinä suoriutumaan aikuisen ihmisen arjesta.
Wokelle on tyypillistä nähdä toiset ihmiset liian välinpitämättöminä ja toiset taas liian heikkoja voidakseen tehdä päätöksiä omasta elämästään, saati kansakunnan tulevaisuudesta.
Myös herkkä viholliskuvien maalailu ja &#8220;parempi viha&#8221; ovat tyypillistä wokea. Williams kuvailee, että väitetyt motiivit sorrettujen ja heikossa asemassa olevien puolustamisesta sokaisevat woke-aktivistit omasta hyveellisyydestään niin voimakkaasti, että se oikeuttaa vihan muita kohtaan. Wokelle vieraiden ajatusten leviämistä pyritään torppaamaan hyökkäämällä toisinajattelijoita vastaan mustamaalaamalla ja boikotoimalla.
Williams antaa tästä useita esimerkkejä. Kun GB News -vaihtoehtomedia perustettiin Isossa-Britanniassa vuonna 2021, woke-aktivistit yrittivät painostaa mainostajia boikotoimaan kanavaa. Woke-agendoja vastustavia konservatiiveja on pyritty <a href="https://www.theguardian.com/us-news/commentisfree/2021/oct/23/judith-butler-gender-ideology-backlash">leimaamaan</a> suoriltaan fasisteiksi. Jopa Sussexin yliopisto nöyrtyi woke-aktivistien edessä. Professori Kathleen Stock <a href="https://www.theguardian.com/education/2021/nov/03/kathleen-stock-says-she-quit-university-post-over-medieval-ostracism">hiillostettiin</a> virastaan uhkailujen ja fasistileimojen saattelemana. Syynä oli se, että hän oli esittänyt woke-ideologialle vieraita, perinteisiä biologisia sukupuolikäsityksiä.
<h4>Miten tässä näin kävi?</h4>
Woken ihanteet ovat nykyisin syväjuurtuneita yhteiskunnan instituutioihin, ja se on lyönyt monet ällikällä. Kaikki näyttää tapahtuneen nopeasti. Williamsin mukaan woke on pikemminkin seurausta pitkään jatkuneesta kehityksestä. Hänen mukaansa kyse ei ole siitä, että woken ideat olisivat osoittautuneet paremmiksi kuin muut.
Viime vuosikymmeninä lukemattomat organisaatiot ovat luopuneet alkuperäisistä periaatteistaan ja tarkoituksestaan. Williams kertoo, että koulut, yliopistot, museot ja mediat eivät enää nosta jalustalle tietoa, totuutta, perinteitä ja kauneutta. Näitä arvoja on kyseenalaistettu länsimaissa systemaattisesti jo pitkän aikaa. Woke tarjoaa lähinnä sopivan vaihtoehtoista täytettä tähän tyhjiöön. Melkein mikä tahansa aiemmasta poikkeava näyttää käyvän korvikkeeksi.
Viime vuosina yritysten on nähty tavoittelevan merkityksellisyyttä epätoivoisesti ydintoimintansa ulkopuolelta. Suomen uutiset on mm. uutisoinut tapauksista, joissa Black Lives Matter -aktivismista tunnettu jäätelöbrändi Ben &amp; Jerry&#8217;s <a href="https://www.suomenuutiset.fi/elammeko-politikoivien-elintarvikkeiden-aikakautta-ben-jerrys-jaatelobrandi-syyttaa-bidenin-hallintoa-sodan-lietsomisesta-ukrainassa-suututtaa-kansainvalisen-yleison/">syytti</a> Yhdysvaltoja Ukrainan sodan lietsomisesta, ja Disney <a href="https://www.suomenuutiset.fi/voi-elaman-kevat-disney-luokitteli-muppetit-loukkaavaksi-sisalloksi-kermit-ja-miss-piggy-liian-vaarallisia-lasten-silmille/">luokitteli</a> Muppetit ”haitalliseksi sisällöksi”.
Williamsin arvio on lohduton. Kulttuurieliitti, eli ne, jotka tuottavat kirjallisuuden, viihdeohjelmat, taiteen, muodin, ja jotka johtavat valtamediaa ja yliopistoja, ovat läpeensä wokeja. Tämä tarkoittaa, että ilmiö on levinnyt niin laajalle, ettei sitä voi enää muuttaa pelkällä politiikalla.
Woken ydin on pohjimmiltaan identiteettikysymyksissä. Se vie huomiota pois tavanomaisista ja keskeisistä, ihmiskunnan aineelliseen hyvinvointiin liittyvistä kysymyksistä. Woke-ajattelussa ei suvaita kansallista ylpeyttä saati arvosteta kansallista historiaa ja perinteitä.
Ennen kaikkea se on demokratian vastaista, sillä woke-aktivistit pyrkivät edistämään yhteiskunnallista muutosta elitistisesti ylhäältä alas samalla, kun he kiistävät koko ilmiön olemassaolon.
&nbsp;

Uutteraa uhriutumista, militanttia suvaitsevaisuutta, pöyhkeän eliitin “parempaa” vihaa – Woken lyhyt historia

Tieteen politisoituminen on nyt Suomessa tapetilla. Kansanedustaja Ville Tavio (ps.) esitti sosiaalisessa mediassa ajatuksen, että yliopistomaailmaan on pesiytynyt poliittisia agitaattoreita, joille tiede on väline edistää ideologisia missioita. Tämä aiheutti eri puolilla puolustusreaktioita, ja paikoittain puhutaan jopa yleisestä hyökkäyksestä tiedettä vastaan. Kriittinen keskustelu tieteen politisoitumisesta unohtui poliittisen leimaamisen tieltä. Esimerkiksi sosiologian tieteenalaa on jo pitkään kritisoitu vasemmistolaisesta ideologisesta taipumuksesta, jota on havaittu sekä tutkijoiden henkilökohtaisissa poliittisissa vakaumuksissa että asennoitumisessa varsinaiseen tieteelliseen tutkimustyöhön. Yhdysvalloissa tehdyt akateemiset tutkimukset valottavat tätä ja ovat saman suuntaisia Tavion kommentin kanssa. Sosiologian alalla havaittu poliittinen tunnustuksellisuus on vakava ongelma tieteen puolueettomuuden ja tutkimuksen laadun kannalta.

<a href="https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006368202.html">Keskustelu</a> tieteen politisoitumisesta nousi äskettäin otsikoihin, kun perussuomalaisten kansanedustaja Ville Tavio <a href="https://twitter.com/VilleTavio/status/1214549876815679488">kirjoitti</a> sosiaalisessa mediassa huolensa akatemiaan yliopistomaailmaan pesiytyneistä agitaattoreista, joille akateeminen status on keino edistää omaa ideologista maailmankuvaa naamioiden sen tieteeksi. Samoihin aikoihin useampi perussuomalaisten kansanedustaja oli kyseenalaistanut Suomen akatemian vuoden 2017 päätöksen tukea yli 430 000 eurolla Helsingin yliopiston dosentin Oula Silvennoisen tutkimushanketta Suomen kytköksistä holokaustiin. Dosentti Silvennoinen, entinen vihreiden eduskuntavaaliehdokas, on tuttu sosiaalisen median aktivismistaan ja televisioesiintymisistään, joissa hän on pyrkinyt <a href="https://www.uusisuomi.fi/uutiset/aarioikeistoa-tutkijan-sanat-a-studiossa-kuohuttavat-perussuomalaisia/e1808e38-95d7-3270-b0f1-2f9a49bd8411">leimaamaan perussuomalaiset ”äärioikeistoksi”</a> ja näkemään nyky-Suomessa <a href="https://yle.fi/uutiset/3-11104772">yhtäläisyyksiä fasistiseen 30-lukuun</a>. Silvennoisen aktivismi on saanut perussuomalaiset skeptiseksi hänen tutkimustyönsä laadusta.
Tutkijaksi mediassa tituleeratulle Silvennoiselle ei tee pahaa esimerkiksi vaatia &#8220;ääriliikkeeksi&#8221; katsomansa perussuomalaisten <a href="https://twitter.com/oula_silver/status/1195616396706746368">eristämistä</a> poliittisesta päätöksenteosta. Vastaavaan <a href="https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000002549312.html">ylsi</a> aikoinaan vasemmistoliiton räyhäsiiven Dan Koivulaakso, joka on sittemmin maltillistunut huomattavasti.
Siitä, kuinka paljon on järkevää maksaa Suomen käytännössä olemattomien natsikytkösten setvimiseen, voidaan toki keskustella. Valitettavasti voimakkaasti politisoituneen tutkijan valjastaminen tällaiseen tehtävään ei ole omiaan rakentamaan luottamusta maamme tutkimuslaitoksiin. Puolen miljoonan rahoituksella moni toki lienee valmis löytämään historiasta aivan mitä tahansa. Verrokkina toimivat myös vaikkapa <a href="https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/ce9cfffa-7d19-4e77-a401-23da660ff541">surkuhupaisat löydökset</a> &#8220;Suomen synkästä siirtomaaherrojen salaisuuksista&#8221; sekä <a href="https://koneensaatio.fi/vuoden-tiedekyna-2017-palkinto-miika-tervoselle/">pohdinnat</a> siitä, että &#8220;Suomen yhtenäiskulttuuri on vahingollinen myytti&#8221;.
Hevosella pääsee ja rahalla saa, nimittäin mieleistään maailmankatsomusta.
<h4>Ryhmäajattelun ongelma</h4>
Sosiologian tieteenalaa on pitkään kritisoitu ideologisesta taipumuksesta vasemmistolaiseen ryhmäajatteluun ja poliittisesta tavoitteellisuudesta mm. sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen liittyvissä kysymyksissä. Jo 1990-luvun alussa tehty <a href="https://link.springer.com/article/10.1007/BF02691906">tutkimus</a> antoi viitteitä sosiologian politisoitumisesta ja tutkijoiden omien poliittisten vakaumusten vaikutuksesta tieteelliseen työhön. Nämä piirteet ovat vastoin tavanomaisia tieteen ihanteita, jotka ovat jo vuosisatojen ajan korostaneet puolueettomuutta, avoimuutta uudelle tiedolle ja ymmärryksen lisäämiselle.
<blockquote>Sosiologiaan on aina liittynyt sosiaalisen oikeudenmukaisuuden missio</blockquote>
Tunnettu sosiaalipsykologi ja eettisen johtamisen professori Jonathan Haidt <a href="https://books.google.fi/books/about/The_Righteous_Mind.html">on havainnut</a> sosiologien suhtautuvan yhteiskunnallisesti haavoittuvassa asemassa oleviin ryhmiin &#8220;pyhinä uhreina&#8221;. Uhreiksi miellettyjä ihmisryhmiä rajataan näin kriittisen tarkastelun ulkopuolelle. Myyttinen lähestymistapa estää siis tarkastelemasta ihmisryhmiä ja niihin vaikuttavia olosuhteita tasapuolisesti ja objektiivisesti.
Professoreiden Benjamin Winegardin ja Bo Winegardin <a href="https://www.researchgate.net/publication/319096818_Paranoid_Egalitarian_Meliorism_An_Account_of_Bias_in_the_Social_Sciences">mukaan</a> sosiologian alaa vaivaa &#8220;pyhä kosminen egalitarismi&#8221;, joka uskonnon lailla olettaa kaikki ihmisryhmät lähtökohtaisesti samalle viivalle sisäisten ominaisuuksiensa puolesta. Tutkimus, joka pyrkisi perinteisen tieteen hengessä tarkastelemaan tuon oletuksen realistisuutta todellisuudesta kerätyllä tiedolla, kohtaisi tieteenalan harjoittajien ihanteita vasten inhoa ja paheksuntaa.
<h4>Henkilökohtaisen vakaumuksen vaikutus tutkimustyöhön</h4>
Kolme yhdysvaltalaisprofessoria päätti tutkia aihetta pidemmälle. Mark Horowitz ja Anthony Haynor Seton Hallin yliopistosta sekä Kenneth Kickham Keski-Oklahoman yliopistosta suorittivat akateemisen kyselytutkimuksen, joka kartoitti henkilökohtaisten näkemysten ja joidenkin ominaisuuksien vaikutusta tieteelliseen ajatteluun ja tutkimustyöhön.
<blockquote>Professoreista peräti 67% piti sosiologiaa sekä tieteellisenä että moraalisena yhteiskunnallisena liikkeenä</blockquote>
Tutkimukseen osallistui 479 amerikkalaista sosiologian professoria. Tutkimusraportti Sociology&#8217;s Sacred Victims and the Politics of Knowledge: Moral Foundations Theory and Disciplinary Controversies <a href="https://link.springer.com/article/10.1007/s12108-018-9381-5">julkaistiin</a> vertaisarvioidussa The American Sociologist -journaalissa viime vuodenvaihteessa.
Tutkimukseen osallistuneista professoreista naisia oli 40% ja miehiä 60%. Vaikka sukupuolijakauma on jokseenkin tasainen, erilaiset yhteiskunnalliset ajattelutavat ovat epätasaisemmin edustettuina sosiologien keskuudessa. 21% ilmoittautui poliittisesti äärivasemmalle, 62% vasemmalle, 13% keskelle, 2% konservatiiviksi, ja 2% libertaariksi.
Sosiologiaan on aina liittynyt sosiaalisen oikeudenmukaisuuden missio, mutta sen vaikutus on vaihdellut ajasta ja paikasta riippuen. Uuden tutkimuksen mukaan professoreista peräti 67% piti sosiologiaa sekä tieteellisenä että moraalisena yhteiskunnallisena liikkeenä. Enemmistön mukaan sosiologian tehtävänä olisi analysoida ja vaikuttaa kaikkiin sosiaalisen sortamisen muotoihin. Vielä suurempi enemmistö vastaajista ei nähnyt sosiaalisen oikeudenmukaisuuden tavoittelua ongelmallisena tutkimuksen tarkkuudelle.
Sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen liittyy olennaisesti myös ajatus monimuotoisuudesta (engl: diversity). Sosiologien parissa monimuotoisuus näkyy yleisenä kiinnostuksena sukupuolia ja etnisyyksiä kohtaan. Moninaisuuden määritelmä näyttäytyy itsessään poliittisena, sillä suhtautuminen mm. ajattelun moninaisuuteen jakaa sosiologeja jo enemmän. 50% allekirjoitti väitteen, jonka mukaan tieteenalalla äärimmäisen pienessä marginaalissa olevien konservatiivien suhteellisesti suurempi määrä edistäisi sosiologiaa ja sen objektiivisuutta.
<blockquote>Tutkijoilla on huoli sosiologian tulevaisuudesta uskottavana tieteenalana</blockquote>
Tutkimuksessa havaittiin, että mm. professorin sukupuoli, poliittinen vakaumus ja asenteet tieteenalansa yhteiskunnallista missiota kohtaan ennustivat merkittävästi myös tieteellisen lähestymistavan erinäisiin teemoihin. Tutkimuksessa käytettiin kolmea näkemyksiä jakavaa teemaa: kaupungissa asuvien mustien köyhyyttä, sukupuolieroja uravalinnoissa sekä yleisemmin maahanmuuttoa.
Peräti 79% professoreista uskoi, että sosiologian alalle kuuluvat sosiaaliset ja syrjintään liittyvät ilmiöt selittäisivät sukupuolittuneita uravalintoja enemmän kuin biologiset tekijät.
Vain 12% vastanneista uskoi, että muslimiväestön maahanmuutto voisi uhata ihmisoikeuksia tai sukupuolten tasa-arvoa. Vajaa kolmannes (30%) näki, että koko keskustelu muslimien aiheuttamasta uhasta länsimaisille arvoille olisi islamofobista. Lähes puolet professoreista (49%) allekirjoitti väitteen, jonka mukaan huoli kulttuurin eheydestä edustaa ilmeisimmin muukalaispelkoa.
Tutkijat muistuttavat, etteivät akateemiset identiteetit ole mitenkään immuuneja tunteellisille sidonnaisuuksille. Samalla he peräänkuuluttavat, ettei heidän motiivinaan ole osallistua poliittiseen vastakkainasetteluun. Tutkijoilla on huoli sosiologian tulevaisuudesta uskottavana tieteenalana:
&#8220;Esitellessämme tiedeyhteisömme kollegojen näkemyksiä emme pyri tuomitsemaan heidän ideologiaansa. Analysoimme näkemyseroja parantaaksemme tietoisuutta meistä kaikista, tunteille alttiiden tutkijoiden muodostamasta tiedeyhteisöstä.&#8221;
<h4>Esimerkkejä tieteen politisoitumisesta ja sen vaaroista</h4>
Jos tiede valjastetaan erilaisten poliittisten, uskonnollisten tai kaupallisten eturyhmien välineeksi, sen laatu ja uskottavuus kärsivät. Poliittinen asennoituminen tutkimukseen voi korruption lailla vääristää tasapuolista tiedon hankkimista, käsittelyä, ja potentiaalisten selittävien tekijöiden kartoittamista. Ääritapauksessa poliittisesti motivoitunut tutkimus on haluttua lopputulosta tukevan tiedon etsimistä ja valikoimista.
Viime vuonna Tekniikan Maailma <a href="https://tekniikanmaailma.fi/hitlerin-taisteluni-feministisena-manifestina-ruokkivatko-koirapuistot-koirien-raiskauskulttuuria-valetutkijat-tehtailivat-tiedejulkaisuihin-paattomia-tutkimuksia-ja-lapi-meni/">uutisoi</a> maailmalla keskustelua herättäneestä tiedeuutisesta, jossa sosiologiaa lähellä olevaa sukupuolentutkimusta parodioineet valeartikkelit menivät humanististen tiedejulkaisujen seuloista läpi. Kolme tutkijaa Helen Pluckrose, James Lindsa ja Peter Boghossian lähettivät parodia-artikkeleita akateemisiin julkaisuihin. Hassut tutkimusraportit läpäisivät modernin vertaisarvioinnin korkealla onnistumisprosentilla.
Esimerkiksi eräs akateeminen vertaisarvioija oli ylistänyt kolmikon artikkelia, jonka mukaan miesten rohkaiseminen penetratiivisen anaalierotiikan vastaanottamiseen vähentäisi transfobiaa ja lisäisi feministisiä arvoja. Toisen artikkelin mukaan sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolustajien tulisi voida pilkata vapaasti muita, mutta vastaavasti samaa ei pitäisi suoda muille heitä kohtaan. Kahdestakymmenestä artikkelista vain kuusi hylättiin. (Lue myös <a href="https://www.suomenuutiset.fi/sukupuolentutkimusta-parodioineet-valeartikkelit-lapaisivat-humanististen-tiedejulkaisujen-seulan-anaalitappi-auttaisi-miesten-transhysteriaan-liikalihavuus-rinnastuu-kehonrakennukseen/">Suomen Uutisten artikkeli</a> parodia-artikkeleista.)
Ensimmäinen tunnettu postmodernia filosofiaa parodisoiva artikkeli on jo vuodelta 1996, kun fysiikan professori Alan Sokal <a href="https://en.wikipedia.org/wiki/Sokal_affair">lähetti</a> kulttuuritutkimuksen julkaisuun hölynpölytekstin. Artikkeli väitti luonnontieteellistä ilmiötä, kvanttigravitaatiota, sosiaaliseksi ja kielelliseksi konstruktioksi. Ajatus imarteli lehden toimittajien ideologisia ennakkoluuloja ja julkaistiin ilman vertaisarviointia, eli lausuntoa tekstin aiheeseen perehtyneiltä meritoituneilta tutkijoilta. Sokal paljasti jäynänsä julkisesti.
Politisoituminen ja tieteellisen laadunvalvonnan pettäminen eivät ole pelkästään uhkakuvia, vaan potentiaalisia tiedeyhteisöjen ongelmia jo nyt. Esimerkiksi kieli poskella kirjoitetut parodiatekstit ovat paljastuneet vasta, kun tekijät ovat oma-aloitteisesti tunnustaneet jäynänsä. Jäljelle jää kysymys: miten käy niissä tapauksissa, joissa parodiatasoista &#8220;tiedettä&#8221; tuotetaan epäironisesti poliittisella motiivilla?

Yhteiskuntatieteiden politisoituminen on Suomessa tabu – yhdysvaltalaistutkimus osoittaa sosiologien tieteenalan ideologiset motiivit ja värittyneisyyden

Lokakuun lopussa Yhdysvaltain entinen presidentti Barack Obama lähetti kriittisen viestin häntä lähellä oleville, joita hän luonnehti poliittisesti valveutuneiksi (”woke”). Demokraattien hahmo ilmaisi huolensa siitä, että hänelle läheiset poliittiset voimat ovat menneet liian pitkälle identiteettipolitiikkansa kanssa. Tämä teksti pyrkii taustoittamaan, miten merkittävästä ilmiöstä on kyse, minne juuret ulottuvat, ja miten ilmiö sekä siihen viittaava käsite vaikuttavat Suomessakin politiikkaan.

Perinteiset ideologiat kuten sosialismi ja liberalismi sekä variaatiot kuten sosiaalidemokratia ja markkinaliberalismi ovat aiemmin auttaneet hahmottamaan länsimaisia jakolinjoja yhteiskuntapoliittisissa kysymyksissä. Valtion omistajuudessa, verotuksessa, työvoimapolitiikassa ja julkisen vallan tarjoamissa etuuksissa on viime kädessä kyse kansalaisen ja hallinnollisen auktoriteetin välisen suhteen määrittelystä.
Viime vuosina suurten ideologioiden merkitys politiikan kielessä on alkanut murtumaan. Politiikan peruspilareiden väitetään olevan liikkeessä. Brexitin ja Yhdysvaltain presidentinvaalien alla Suomenmaan <a href="https://www.suomenmaa.fi/paakirjoitus/mannerlaatat-liikahtelevat-politiikassa-6.3.110492.0f50275438">pääkirjoitus</a> &#8216;Mannerlaatat liikahtelevat politiikassa&#8217; (8.5.2016) alkoi huomiolla: ”Maailma ei ole valmis eikä vakaa, ja historia ei sittenkään loppunut”.
Fraasi viittaa yhdysvaltalaisen filosofin Francis Fukuyaman 90-luvun menestyskirjaan &#8216;Historian loppu ja viimeinen ihminen&#8217; (1992). Fukuyamalle kylmän sodan päättyminen, Berliinin muurin murtuminen ja Neuvostoliiton romahtaminen merkitsivät suurten ideologisten kamppailujen päättymistä liberaalin demokratian voittoon. Vielä uuden vuosituhannen kynnyksellä länsimaiden oli helppoa tuudittautua tarinaan liberaalidemokraattisen globaalin maailmanjärjestyksen voittamattomuudesta.
Kuluneen vuosikymmen aikana tapahtunut kehityskulku sai useammat ympäri maailmaa epäilemään historian lopun väistämättömyyttä. Suomen uutisissa aihetta <a href="https://www.suomenuutiset.fi/marko-hamilo-historian-lopusta-sivilisaatioiden-konfliktiin/">käsiteltiin perusteellisesti</a> jo kesällä 2016. Viimeistään brexit ja presidentti Donald Trumpin nousu olivat kylmä suihku niskaan monien maailmankuvalle. Tästä seuranneita shokkireaktioita, henkisiä erämaavaelluksia ja kivuliaita hyväksymisprosesseja on voinut lukea useista medioista vuodesta 2016 lähtien.
Mannerlaattavertaus esiintyy myös tuoreemmassa Marko Maunulan <a href="https://suomenkuvalehti.fi/americana/liikkuvatko-amerikkalaisen-politiikan-mannerlaatat-onko-republikaaneista-tulossa-tyovaenluokan-puolue/">tekstin</a> otsikossa (SK 4.2.2019). Maunula esittelee havaintojaan Yhdysvaltain politiikan polarisaatiosta ja republikaanien pyrkimyksestä hakea yhdistäviä tekijöitä entistä enemmän suurten ideologisten kysymysten varjoon jäävistä identiteettikysymyksistä ja jopa populistisista asenteista. Maunula on selittänyt Yhdysvaltain politiikan identiteettikysymyksistä jo vuosia ennen kuin termi identiteettipolitiikka alkoi yleistyä poliittisessa kielessä.
Kyse ei ole pelkästä polarisaatiosta. Suurten ideologioiden viitoittamia perinteisiä jakolinjoja ovat haastaneet globaalit ilmiöt kuten ilmastonmuutos, maahanmuutto sekä paikallisempia muotoja hakevat identiteettikysymykset. Ajatus perinteisistä poliittisista jakolinjoista poikkeaville ristikkäisille ulottuvuuksille ei ole uusi, mutta vasta identiteettipolitiikan nousu on tehnyt ilmiöstä globaalin ja näkyvän.
Samalla siitä on tullut voimakas ja erottuva sana, johon kiteytyy suuri määrä merkityksiä, historiaa, asenteita, inhimillisiä vaistoja, houkuttelevia poliittisia strategioita ja sudenkuoppia.
<h4>Identiteettipolitiikan nousu poliittiseksi muotikäsitteeksi</h4>
Suomessa yhden varhaisimmista kuvauksista identiteettipolitiikalle antoi tietokirjailija Ville Lähde jo eduskuntavaalien 2011 jälkeen:
&#8220;Identiteettipolitiikassa poliittisten ryhmien jäsenten tai äänestäjien näkemys itsestään ohjaa etusijassa heidän toimintaansa. Poliittinen kenttä ei näin jakaudu ensisijaisesti asioiden vaan identiteettien rakennusaineiden (uskontojen, elämäntapojen, etnisyyden, kansallisuuden, luokan, sukupuolen ja niin edelleen) mukaan. Puolueet ja poliittiset liikkeet yrittävät muokata itseään sellaiseen muotoon, että ne voivat omia erilaisia identiteettejä ohjelmiensa alle.&#8221;
Oxfordin sanakirjan määritelmän mukaan identiteettipolitiikka tarkoittaa &#8220;poliittisia positioita, jotka perustuvat ihmisten läheisiksi kokemiinsa sosiaalisiin ryhmiin, jotka voivat perustua ennemmin uskontoon, rotuun tai sosiaaliseen taustaan kuin perinteisiin poliittisiin puolueisiin.”
Tämä on merkittävä ero valistusajan ideologioihin kuten länsimaiseen liberalismiin, jonka ajatus vapaudesta ja samanarvoisuudesta lain edessä eivät ole identiteettikysymyksiä.
Moni kohdeyleisön identiteettiin vetoava ilmaisun muoto ei ole identiteettipolitiikkaa. Suosittua termiä saatetaan käyttää herkästi kuvaamaan mitä tahansa kulttuuriin, elämäntapaan tai henkilökohtaisiin asenteisiin liittyvää poliittista viestintää. On kuitenkin olennaista huomata, että identiteettipolitiikalla viitataan konkreettisiin poliittisiin kantoihin ja identiteetin rooliin jakolinjojen perusteena.
Esimerkiksi poliitikon henkilökohtainen sosiaalisen median päivitys joulukirkossa käymisestä, vegaaniateriastaan tai polkupyöräilystä vihreät ihonmyötäiset trikoot päällä voi vedota kannattajien identiteettiin ja tulla leimatuksi “identiteettipolitiikaksi”. Esimerkkitapausten kaltaiseen signalointiin ei kuitenkaan sisälly konkreettisia politiikkasuosituksia. Siksi niitä ei voi vielä sellaisenaan määritellä identiteettipolitiikaksi.
<h4>Identiteettipolitiikan kritiikkiä</h4>
Kirjailija Jonathan Rauchin mukaan identiteettipolitiikkaa on aina ollut olemassa, ja se pitäisi nähdä kaksijakoisena: hyvänlaatuinen identiteettipolitiikka eheyttää yhteiskuntaa, kun taas huonolaatuinen hajottaa. Sosiaalipsykologi Jonathan Haidt on havainnollistanut tätä eroa vertaamalla Martin Luther Kingin tasa-arvovaatimuksia nykyaikaiseen yliopistoissakin opetettavaan intersektionaalisuuteen, eli identiteettiominaisuuksien ristikkäisvaikutuksiin.
Martin Luther King tavoitteli mustille tasa-arvoisia oikeuksia retoriikalla, joka vetosi Yhdysvaltojen syntyhistoriaan, kansakunnan yhteiseen tarinaan ja perinteisiin arvojulistuksiin. Puhe &#8220;amerikkalaisesta unelmasta&#8221; ja siitä, että &#8220;jokainen ihminen on luotu saman arvoiseksi&#8221; ei lyönyt kiilaa ihmisryhmien välille. Se ei myöskään nimennyt ihmisiä tai ryhmiä rooleihin, sortajiin, etuoikeutettuihin tai uhreihin.
Vastaavasti yliopistoissa myöhemmin hautuneet opit intersektionaalisuudesta ovat ajan myötä motivoineet ja tarjonneet oikeutusta vastakkainasettelulle.
Merkittävä varhainen esikuva intersektionaalisessa ajattelussa on oikeustieteen professori Kimberlé Crenshaw, jonka essee vuodelta 1989 havainnollisti mustan amerikkalaisen naisen kokemuksen poikkeavan yleisistä mustien tai naisten kokemuksista. Kuuluisassa tapauksessa General Motorsia syytettiin mustien naisten syrjinnästä, vaikka yritys kykeni osoittamaan, että se oli rekrytoinut sekä paljon mustia että naisia.
Haidt kuvaa, miten intersektionaalinen oppi jäsentelee sortoa useisiin tekijöihin kuten sukupuoleen, ikään ja viehättävyyteen. Kaikki arvokas tai ihailtava, jota jollain ryhmällä on, nähdään etuoikeutena ja sorron lähteenä niitä kohtaan, joilla sitä ei ole. Kun yhteiskunta määritetään suuren sorron matriisiksi, intersektionaalisuuden ydin on, etteivät pieniin osiin jäsennellyt vähemmistöt voi käydä kamppailujaan siiloissa – niiden on yhdistyttävä ja keskitettävä voimansa pääviholliseen: valkoiseen heteromieheen, joka on mahdollisesti kristitty, juutalainen tai ateisti. Haidt katsoo, että tällainen vastakkainasettelu stimuloi ihmisen ikiaikaisia heimoviettejä ja tarjoaa merkitystä ja tarkoituksen tunnetta.
Intersektionaalinen jaottelu rakentuu eroihin ihmisten välillä ja tarjoaa näin loputtomasti mahdollisuuksia uusin vastakkainasetteluihin. Haidtin mukaan vaarana esimerkiksi intersektionaalisen teorian lähteillä, yliopistokampuksilla, on ikuinen konfliktien kierre, sillä mikään kampus ei määritelmällisesti pysty täydellisesti eliminoimaan kaikkia sorron muotoja, mikroaggressioita ja väärinymmärryksiä. Amerikkalaisissa huippuyliopistoissa kuten Yalessa ja Berkeleyssä on äskettäin väitetty nähdyn vaientamista, uhkailua ja jopa väkivaltaa sortavaksi koettuja ideoita ja puhetta vastaan.
Haidt esittää retorisen kysymyksen: ovatko huippuyliopistot paikkoja, joissa vähemmistöjen sorto on vakavimmillaan, vai selittääkö rajuja reaktioita se, että yliopistoissa radikaali aktivismi on yleisintä?
Viime vuosina suurta medianäkyvyyttä saanut kanadalainen kliinisen psykologian professori Jordan B. Peterson on tullut tunnetuksi myös identiteettipolitiikan kriitikkona. Hänen mukaansa keskeinen ongelma on siinä, että erilaisia ryhmäidentiteettejä on loputon määrä. Määrittelyä voi jatkaa siihen saakka kunnes jokainen yksilö on oma identiteettiryhmänsä.
Perinteisten identiteettikategorioiden kuten etnisyyden, sukupuolen ja seksuaalisuuden lisäksi kriteerejä voisivat olla mm. älykkyys, viehättävyys, pituus ja paino. Yksittäisten kriteerien nostaminen politiikan keskiöön sortaisi määritelmällisesti muita potentiaalisesti yhtä relevantteja identiteettejä.
Lokakuussa 2019 kuultu Obaman kritiikki identiteettipolitiikkaa kohtaan ei ole suinkaan demokraattipiireissä ensimmäinen tai uusi ilmiö. Esimerkiksi pitkäaikainen demokraattien tukija, professori Mark Lilla kritisoi ilmiötä jo vuonna 2016 Yhdysvaltain presidentinvaalien jälkeen ilmestyneessä kirjassaan The Once and Future Liberal. After Identity Politics. Lilla näki demokraattien identiteettipolitiikan yhtenä Hillary Clintonin vaalitappiota selittäneenä tekijänä: ihmisten välisten eroavaisuuksien juhlistamisen sijaan politiikassa olisi pitänyt korostaa yhdistäviä tekijöitä. Lilla kuvaa, että jopa kouluissa eri identiteettiryhmille tarjotaan omia historianarratiiveja, mikä vaikeuttaa yhteisen kokonaiskuvan muodostamista.
Sananvapausaktivisti Jarkko Tontti on tarkastellut ilmiötä perusteellisesti ja näkee sen rantautuneen Suomeen mm. kulttuurisen omimisen käsitteen muodossa. Enemmistö tai toinen identiteettiryhmä ei kyseisen ihanteen mukaan saisi esittää toista identiteettiryhmän edustajaa esimerkiksi taideteoksessa tai populaarikulttuurissa. Suomessa vasemmistopiireissä syntyi kohu vuonna 2017, kun Ylen Pressiklubia juontanutta Sanna Ukkolaa syytettiin ”kulttuurisesta omimisesta” hänen käytettyään intiaanipäähinettä rekvisiittana suorassa lähetyksessä. Seuraavana vuonna Yle <a href="https://www.suomenuutiset.fi/inarinsaamelainen-korutaiteilija-inka-kangasniemi-ihmettelee-ylen-paatosta-sensuroida-herra-heinamaki-ohjelma-pikku-kakkosesta/">hyllytti</a> Pikku Kakkosen lastenohjelman Herra Heinämäen Lato-orkesterin. Syynä oli intiaanihahmo. Saamelaisaktivisti Petra Laiti oli valittanut asiasta Twitterissä.
<h4>Identiteettipolitiikka voi uhata jopa globalistien ihanteita</h4>
Historian loppua 90-luvulla julistanut Fukuyama on sittemmin korjannut joitain aikaisempia, nykyisin idealistisilta näyttäviä, käsityksiään. Viime vuosina hän on väittänyt identiteetillä olevan merkitystä jopa maailmanpolitiikan tasolla. Uusimmassa kirjassaan &#8216;Identity. The demand for dignity and the politics of resentment.&#8217; (2018) Fukuyama kuvaa identiteettipolitiikkaa maailmanlaajuiseksi ongelmaksi:
“Identiteettipolitiikan nousu on modernien liberaalien demokratioiden suurimpia uhkia, ja ellemme pyri saavuttamaan universaalia ymmärrystä ihmisen arvokkuudesta, juutumme itse pysyvään konfliktiin.&#8221;
Fukuyama pyrkii ymmärtämään ilmiön taustalla vaikuttavia tavallisia ja helposti tunnistettavia tekijöitä ilman demonisointia tai hurmoksellisuutta. Hän määrittelee identiteetin kumpuavan pohjimmiltaan arvokkuuden tarpeesta. Identiteetin merkitys kasvaa väistämättä, kun ympäröivän yhteiskunnan sosiaaliset normit etääntyvät yksilön sisäisestä minuudesta ja omanarvontunnosta.
Pohjaa ajatuksilleen Fukuyama hakee mm. 1800-luvun hegeliläisestä filosofiasta, joka pitää sosiaalisen statuksen tavoittelua ihmiskunnan keskeisenä eteenpäin ajavana voimana. Esimerkiksi taloudellisista vaikeuksista tulee Fukuyaman mukaan paljon polttavampia poliittisia kysymyksiä, jos niihin liittyy voimakkaita tunteita kuten pelkoa halveksutuksi tulemisesta.
Fukuyaman erityisen kritiikin kohteena on perinteisen politiikan taustalla vaikuttanut taloustieteellinen maailmankuva sen mekaanisine oletuksineen. Taloustiede kuvaa keinoja tavoitella ihmisille mielekkäitä asioita, mutta ei itsessään selitä psykologista mieltymysten muodostumista ja muutoksia ajan yli. Ennen kaikkea pelkistetty taloustieteellinen maailmankuva selittää rajallisesti identiteetin merkitystä tai identiteettipolitiikkaa.
Fukuyaman mukaan taloustieteellinen käsitys politiikasta typistää sen rationaalisten yksilöiden hyödyn maksimoinnin jatkeeksi. Vastaavasti identiteettipolitiikassa on kyse psykologisista kokemuksista ja merkityksistä, joita on mahdotonta syöttää mekaanisiin taloustieteellisiin malleihin.
Samalla kun Fukuyama näkee identiteetin olevan erottamaton osa ihmisluontoa ja paikallista kokemusmaailmaa, hän uskoo kritiikittömästi mahdollisuuksiin hillitä identiteettipolitiikkaa ja uudelleenohjelmoida ihmisten identiteettiä keskusjohtoisesti vapaissa yhteiskunnissa. Hän visioi rohkeasti mm. EU-tason poliittisia toimenpiteitä maanosan yhteisen kansalaisuuden ja identiteetin rakentamiseksi. Vaikka Fukuyama vastustaa identiteettipolitiikkaa ja yrittää tarjota ideoita nykypäivän kontekstiin, tarkkaavainen lukija saattaa edelleen miettiä skeptisesti, onko hän lopulta päässytkään pitkälle 90-luvun globalistisesta idealismistaan.
<h4>Identiteettipolitiikan merkitys ja johtopäätöksiä</h4>
Identiteettipolitiikka ilmiönä ja terminä voi auttaa ymmärtämään poliittista liikehdintää, joka halkoo perinteisiä ideologisia jakolinjoja. Toisaalta identiteettipolitiikka voi myös johtaa harhaan. Termi voi olla retorinen keino toisen leimaamiseksi, lokeroimiseksi ja poliittisen keskustelun ohjaamiseksi sivuraiteelle.
Katkelma Ville Lähteen kirjoituksesta keväältä 2011 havainnollistaa tätä kaksijakoisuutta:
&#8220;Vastakkainasettelu ja sen luoma arvovalta eri osapuolille kestää vain, jos esimerkiksi rasismi-, muukalais- tai homokeskustelu pitävät koko politiikan kenttää panttivankinaan.&#8221;
Identiteettipolitiikalla on potentiaalia haastaa perinteisiä politiikan prioriteetteja ja toimintatapoja. Kun marginaaliryhmät rummuttavat politiikan keskiöön useimmille triviaaleja tai jopa yhdentekeviä teemoja, se voi painostaa suuret massat valitsemaan puolensa ja erkaannuttaa niitä entisestään.
Identiteettipolitiikka on houkutteleva ja monesti jopa ainut tie pienille äänekkäille vähemmistöille hankkia suhteellista kokoaan suurempaa vaikutusvaltaa ja saada aikaan muutosta. Kirjassaan Oma nahka pelissä (engl: Skin in the game) Filosofi Nassim Taleb on selittänyt auki tätä epäsymmetristen strategioiden logiikkaa lukuisten havainnollistavien esimerkkien avulla. Suomen Uutiset <a href="https://www.suomenuutiset.fi/riskin-ulkoistaminen-toisille-johtaa-tuhoisiin-kokeiluihin-nassim-taleb-usko-kultaiseen-saantoon/">kirjoitti</a> Talebin kirjasta viime vuonna.
Suomen kaltaisessa yhtenäiskulttuurissa identiteettipolitiikan kannalta olennaiset ristikkäisulottuvuudet voivat myös olla houkutteleva keino erottua merkityksellisesti. Perinteisiä jakolinjoja halkovat ja niitä vasten triviaaleiltakin näyttävät kysymykset kulttuurista voivat auttaa lähestymään äänestäjiä, jos perinteisissä poliittisissa kysymyksissä on vähemmän liikkumavaraa.
Vastaavasti identiteettipolitiikka-termin yli-innokas ja holtiton käyttö voi haitata asiallista sisältökeskustelua. Tiettyjen teemojen tai jopa aihekokonaisuuksien lokeroiminen identiteettipolitiikan piiriin luo aidon leimautumisen pelon ja voi tarjota tekosyyn vältellä aihetta. Esimerkiksi minkä tahansa maahanmuuttoon liittyvän keskustelun trivialisoiminen ja leimaaminen identiteettipolitiikaksi voi estää näkemästä yksittäisen kysymyksen merkitystä mm. kansantaloudelle tai perinteisille suurille ideologisille kiistoille.
Identiteettipolitiikka on yleistyvä ilmiö, koska se on paikoittain tehokas ja houkutteleva strategia erinäisille toimijoille. Identiteettiin liittyvät ja triviaaleilta tuntuvat teemat kasvattavat merkitystään, kun poliittisten ryhmien liikkumavara ja uskottavuus vaihtoehtoina vähenevät muissa kysymyksissä.
Ilmiön vaikuttavuutta ei myöskään vähennä se, että moni pelkää ja haluaa vältellä kaikkea identiteettipolitiikkaan liittyvää.

Identiteettipolitiikka mennyt överiksi – jopa Obama säikähti?

Ennen vanhaan opiskelijat vaativat lisää sananvapautta yliopistokampuksille. Nykypäivän amerikkalaisopiskelijat haluavat vähemmän sananvapautta ja vaativat oppilaitoksiin tiloja, joissa heitä suojellaan omaa maailmankuvaansa haastavilta ajatuksilta &#8211; jotta kenenkään ei tarvitsisi pahoittaa mieltään. Sosiaalipsykologi Jonathan Haidt ja sananvapausaktivisti Greg Lukianoff selittävät uudessa kirjassaan, mitkä kolme valheellista uskomusta ovat tehneet amerikkalaisista yliopisto-opiskelijoista hauraita nyhveröitä.

Jotain on mennyt pieleen amerikkalaisilla yliopistokampuksilla viime vuosina. Vierailevia puhujia estetään pitämästä puheitaan. Opiskelijat ja professorit kokevat, että he ikään kuin kävelevät munankuorilla ja he pelkäävät sanoa, mitä oikeasti ajattelevat. Ahdistuneisuushäiriöt, masennus ja itsemurhat yleistyvät kampuksilla. Nykypäivän yliopistoista tutkinnon suorittaneet eivät ole henkisesti valmiita työelämän haasteisiin.
Lukianoff ja Haidt osoittavat kirjassaan The Coddling of the American Mind: How Good Intentions and Bad Ideas Are Setting Up a Generation for Failure kolme kammottavan vahingollista ajatusta, jotka ovat alkaneet hallita amerikkalaista kasvatusta lapsuudesta yliopistovuosiin. Kirja kehittelee pilalle hemmotelluista ja pumpulissa eläneistä amerikkalaislapsista ajatuksia, joita Lukianoff ja Haidt toivat esiin jo vuonna 2015 <a href="https://www.theatlantic.com/magazine/archive/2015/09/the-coddling-of-the-american-mind/399356/">The Atlantic</a> -lehteen kirjoittamassaan samannimisessä esseessä.
CBS haastatteli kirjoittajia <a href="https://www.youtube.com/watch?v=fdEbpoGVr4w&amp;ab_channel=CBSThisMorning">aamuohjelmassaan</a>.
Kolme tämän ajan vahingollista kasvatusajatusta ovat: 1) Mikä ei tapa sinua, tekee sinusta heikomman, 2) luota aina tunteisiisi ja 3) elämä on taistelua hyvien ja pahojen ihmisten välillä. Kirjoittajien mukaan nämä valheelliset uskomukset ovat ristiriidassa perustavien hyvinvointia koskevien psykologisten periaatteiden kuten myös monien eri kulttuurien vanhojen viisauksien kanssa.
Lukianoff ja Haidt huomaavat monien sosiaalisten trendien yleistyneen vaikuttaneen näiden vahingollisten uskomusten leviämiseen. Näihin kuuluvat pelokkaan tai &#8220;paranoidisen&#8221; vanhemmuuden yleistyminen ja se, että lapset yhä harvemmin leikkivät omilla ehdoillaan ilman aikuisten ohjausta. Sosiaalinen media on totuttanut lapsia ja nuoria ottamaan avoimesti kantaa moraalikysymyksiin ja eristäytymään omiin samanmielisten kupliinsa.
<h4>Yliopistobyrokraatit pelkäävät opiskelija-asiakkaita</h4>
Kampuksella yliopistojen hallintoportaan valta on kasvanut, mikä näkyy muun muassa sananvapauskiistoissa. Yliopistoissa identiteettipolitiikka eli erilaisten vähemmistöjen puolestaloukkaantuminen ja poliittinen polarisoituminen näkyvät erityisen voimakkaasti.
Australialainen tutkija ja kirjailija Matthew Lesh kommentoi <a href="https://quillette.com/2018/09/02/is-safetyism-destroying-a-generation/">Quillette</a>-verkkolehdessä julkaistussa tuoreessa kirja-arviossaan The Coddling of the American Mindista nyt collegeissa opiskelevia ikäluokkia.
&#8211; Tämä kohortti on kokenut ahdistuneisuuden, masennuksen ja itsemurhien dramaattisen kasvun. Kun he saapuivat kampukselle, yltyvän polarisoituneessa poliittisessa ilmapiirissä, he eivät olleet valmistautuneita tulemaan älyllisesti haastetuiksi. He &#8211; tai ainakin tämän sukupolven &#8216;sosiaalisen oikeudenmukaisuuden&#8217; aktivistit &#8211; vastasivat tähän luomalla sensuurin, pelottelun ja väkivallan kulttuurin sekä noitavainot vääräuskoisia kohtaan. Yliopistot, joita johtavat riskejä välttelevät byrokratiat, kohtelevat opiskelijoita kuin asiakkaita ja sallivat aggressiivisen, sensuurimielisen vähemmistön määrittää agendan.
Sosiaalipsykologi Jonathan Haidt on tunnettu aiemmasta kirjastaan The Righteous Mind, jossa hän osoittaa, että konservatiivien moraali on moniulotteisempi kuin liberaalien. Liberaaleilta puuttuu ikään kuin kyky aistia pyhyyteen, auktoriteettiin ja lojaalisuuteen liittyviä moraalikysymyksiä, kun taas konservatiivitkin hyvin ymmärtävät välittämisen, vapauden ja reiluuden moraalisen ulottuvuuden. Tuota kirjaa ovat aikanaan käsitelleet blogeillaan muun muassa emeritusprofessori <a href="http://timo-vihavainen.blogspot.com/2014/01/hurskaat-ja-kummalliset.html">Timo Vihavainen</a> ja perussuomalaisten poliittinen suunnittelija <a href="https://riikkapurra.net/2014/11/06/media-ja-liberaali-moraali-osa-2-liberaalit-ennakkoasenteet-moraali-ja-moralisointi/">Riikka Purra</a>.