

YOUTUBE
Vilhelm Junnila antaa kokoomukselle armotonta raippaa, eduskuntasali repeää nauramaan, Petteri Orpo häkeltyy silminnähden (video)
Torstain kyselytunnilla nähtiin erikoinen näytelmä, joka johti Pettei Orpon häkeltymiseen.
Gallup-suosiossa alaspäin syöksyvän kokoomuksen toiminnassa alkaa näkyä selviä hermostumisen merkkejä. Kun tostaina tiskiin lämähtivät uudet, kokoomuksen ykkössijaa vakavasti uhkaavat luvut, puolue alkaa panikoida.
Konkreettinen esimerkki paniikin hiipimisestä nähtiin eduskunnan kyselytunnilla. Kokoomus käytti kysymysvuoronsa jengiväkivallasta puhumiseen ja varoitteluun Ruotsin tiestä. Muuten hyvä, mutta keskimääräinen kymmenvuotiaskin tietää, että molemmat aiheet ovat perussuomalaisten ominta aluetta. Jos kokoomus puhuu maahanmuuton aiheuttamasta väkivallasta, se hyödyttää ainoastaan perussuomalaisia. Samalla kokoomus asemoi itsensä altavastaajaksi, mikä näkyy ulospäin.
Eipä siis ihme, että kun kokoomus oli omat teesinsä ääni väristen veisannut, perussuomalaiset antoivat palaa. Kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps.) löi vastapalloon niin , että eduskuntasali alkoi lopulta nauraa tilanteen absurdiudelle. Riemastuneita kasvoja nähdään ministeriaitiota myöden.
Junnila paukuttaa: ”Kaikki kuuntelijat ja katselijat varmasti tietävät millainen on ollut perussuomalaisten maahanmuuttopoliittinen linja, mutta nyt vaalien alla kokoomus esittää jälleen kovaa poikaa. Mutta muistakaa, Aleksander Stubb, heidän entinen puheenjohtajansa mainitsi, että Ruotsi on yksi turvallisimmista maista koko maailmassa. Silloin sisäministerinä toiminut kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo sanoi, että turvapaikanhakijoiden motiivien arvostelu on rasismia. Silloin puhuttiin arvopohjasta, emmekä mekään mahtuneet heidän kanssaan samaan hallitukseen. Arvoisa hallitus, näettekö tekin tämän kokoomuksen vaalibluffin läpi” (lainaus IS:stä).
Petteri Orpon pelisilmä pettää usein nopeissa tilanteissa, ja niin käy jälleen. Sen sijaan, että hän olisi jättänyt asian sikseen, hän nousee puolustautumaan. Tämä on päivän virhe numero kaksi. Orpo yrittää peitellä kokoomuksen täyskäännöstään vetoamalla Junnilan puheen tyyliseikkoihin. Kun muuta ei enää voi, Orpo kutsuu Junnilan armotonta tykitystä ”pohjanoteeraukseksi”.
Vähän sama kuin olisi moittinut Junnilaa kravaatin väristä.
Katso videovelho Sebastian Tynkkysen (ps.) videokoostesta tapauksen olennaiset puheenvuorot. Huomaa Jussi Halla-ahon huvittunut ilme, kun hän kuuntelee tuskaisena sinnittelevää Petteri Orpoa:
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.

Jengipomon pidätys Turkissa enteilee huumemarkkinoiden uusjakoa Pohjolassa – valtatyhjiö täytetään tavalla tai toisella
Rikollispomon pidätys Turkissa johtaa valtatyhjiöön Pohjoismaiden ja ennen kaikkea Ruotsin huumekaupassa. Myös kilpailevan jengin johtaja on maanpaossa, joten järjestäytyneen rikollisuuden mannerlaatat ovat liikkeessä. Tyhjiöillä on tapana täyttyä, tavalla tai toisella.

Euroopan parlamentti äänesti Bulgarian liittymisestä euroon – Tynkkynen ainoa suomalaismeppi, joka äänesti vastaan
Euroopan parlamentissa äänestettiin tiistaina Bulgarian hyväksymisestä euroalueen jäseneksi. Mepit antoivat maan eurojäsenyydelle tukensa äänin 531‒69. Tyhjää äänestäneitä oli 79. Paikalla olleista suomalaisista mepeistä ainoa, joka vastusti Bulgarian eurojäsenyyttä, oli perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää