

Miss Universumiksi valittiin oikea nainen, Nicaraguan Sheynnis Palacios. / LEHTIKUVA
Transnaisten ennätysmäinen määrä ei auttanut – Miss Universum -kisojen taustayhtiö meni konkurssiin
Inklusiivisuus ja monimuotoisuus eivät ole ratkaisuja kaikkeen: Miss Universum -kisoja järjestävä yhtiö meni konkurssiin, vaikka tämän vuoden kisoissa oli mukana ennätysmäärä transnaisia. Suomen edustajana oli ihan oikea nainen, mutta hän ei valitettavasti sijoittunut 20 parhaan joukkoon.
Lauantaina pidetyissä Miss Universum -kilpailuissa nähtiin enemmän moninaisuutta ja inklusiivisuutta kuin ikinä ennen. Mukana oli kaksi äitiä, kaksi transnaista ja kehopositiivinen missi. Naimisissa olevia tai synnyttäneitä naisia ei aiemmin ole hyväksytty mukaan kisaan.
Ensimmäinen transnainen nähtiin Miss Universum -loppukilpailussa vuonna 2018. Tällä kertaa 84 loppukilpailuun valitun missin joukossa oli peräti kaksi transnaista. Heistä Portugalin Marina Machete ylsi 20 parhaan missin joukkoon. Alankomaiden ensimmäinen transsukupuolinen missi Rikkie Kollé ei sijoittunut.
Taustayhtiö konkurssiin ennen loppukilpailua
Kilpailijoiden ennätyksellinen monimuotoisuus ei kuitenkaan riittänyt pelastamaan kisojen taloutta. Miss Universum -kilpailujen taustayhtiö jätti konkurssihakemuksen vain muutamia päiviä ennen loppukilpailua, kertoo Fox Business.
Thaimaalainen transaktivisti Jakapong “Anne” Jakrajutatip osti Miss Universum kisoja järjestävän yhtiön viime vuonna 20 miljoonalla dollarilla. Sijoitus osoittautui kuitenkin vähemmän onnistuneeksi ja nyt yritys on hakeutunut konkurssiin. “Go woke, go broke” -ilmiö on ollut nähtävissä monen muunkin kansainvälisen yrityksen toiminnassa viime aikoina.
Miss Universumiksi valittiin Nicaraguan Sheynnis Palacios. Suomen Paula Joukanen ei yltänyt 20 parhaan missin joukkoon.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Paula Joukanen Sheynnis Palacios Jakapong "Anne" Jakrajutatip Rikkie Kollé Marina Machete Miss Universum -kilpailu woketus transnaiset Woke-ideologia kehopositiivisuus transaktivismi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Teemu Keskisarja: Sukupuolenvaihto tyssäsi shakissa

Ari Koposen mielestä lasten sukupuolineutraalit urheilukisat ovat woke-feminismiä pahimmillaan: ”Tasa-arvon irvikuva”

Olutbrändi Bud Lightin woke-tuska pahenee: Amerikkalaisten entinen suosikkikalja ei enää mene kaupaksi edes alennusmyynnissä

“Hyvin tehty, tytöt!” – brittiopettajalta opettajan oikeudet pois “väärinsukupuolittamisen” takia

Wokettaminen ei kannata: Halpahalliketjulle miljarditappiot Pride-tuotteiden takia USA:ssa

Transintoilu menossa jo liian pitkälle: Seta ja vihervasemmisto yhdessä ajavat lapsille hormonihoitoa, joka pysäyttäisi murrosiän

Seksistiset pilvenpiirtäjät, matematiikan valkoinen ylivalta, koululaisten ilmastolakot – viime aikojen länsimainen kulttuurivallankumous alkoi tieteeksi naamioidusta aktivismista

Poliisi haluaa vaihtaa rotunsa kun kerran sukupuolenkin voi vaihtaa – haastoi Chicagon kaupungin oikeuteen

Espanjassa poliisit ja sotilaat korjaavat sukupuolensa saadakseen naisille varattuja etuja
Viikon suosituimmat

Varapresidentti Vance puolusti sananvapautta ja demokratiaa – europoliitikot pöyristyivät
Yhdysvaltain varapresidentti piti perjantaina Münchenin turvallisuuskonferenssissa puheen, joka ei jättänyt ketään kylmäksi. Valtamedia ja EU-poliitikot pitävät sitä "hyökkäyksenä" Eurooppaa vastaan. Monet tavalliset ihmiset pitävät J. D. Vancen sananvapautta ja demokratiaa puolustanutta puhetta vaikuttavimpana puheenvuorona mitä Euroopassa on pitkään aikaan kuultu.

Teemu Keskisarja: Nälkä-Suomi säästyi kehitysavun kiroukselta, supisuomalaiset ihmiset ottivat vastuun omasta elämästään (video)

Haaga-Helian opiskelijakunta estää Perussuomalaiselta Nuorisolta pääsyn vaalitorille – syy haiskahtaa woketukselta
Perussuomalainen Nuoriso ei saa kutsua ammattikorkeakoulu Haaga-Helian opiskelijakunnan Helgan 26. helmikuuta järjestettävään vaalitoriin. Helgan opiskelijakunta ilmoitti asiasta sähköpostitse maanantaina. Viestissään Helga vetoaa muun muassa fuksiaisissa sattuneeseen turvattomuuden tunteen aiheuttamiseen, joka on johtanut luottamuspulaan.

Turvapaikanhakijan Münchenissä tekemä autoisku kärjistää Saksan kuumana käyvää vaalikamppailua – punavihreä ei ole antanut vielä periksi
Saksan liittopäivävaalitaistelussa on siirrytty loppufinaaliin. Kansalaisten vaali-innostus on merkittävästi korkeammalla kuin edellisissä vaaleissa syykuussa 2021. Afganistanilaisen turvapaikanhakijan Münchenissä tekemä autoisku kuumentaa tunnelmia entisestään. Vaihtoehtopuolueen kanssa yhteistyöstä kieltäytyvät kristillisdemokraatit ovat menettämässä suuresta suosiostaan huolimatta historiallisen mahdollisuutensa muokata Saksan politiikkaa porvarilliseen suuntaan.

Afganistanilainen turvapaikanhakija iski autolla ihmisjoukkoon Münchenissä – kymmeniä ihmisiä loukkaantui osin hengenvaarallisesti

Pekka Aittakumpu: Yhdysvaltain varapresidentti Vance osui herkkään paikkaan, koska hän oli oikeassa
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen ihmetteli Riikka Purran ja muiden perussuomalaisten myönteisiä kommentteja puheesta, jonka Yhdysvaltojen varapresidentti J.D. Vance piti Münchenissa. Erilaisena ja yllättävänäkin Vancen puhetta pitävä perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu pitää puheessa olennaisena asiana sitä, että Vance toi esiin Euroopan arvorappion. Monen on vaikea tunnustaa, että on menty väärään suuntaan.

New Yorkissa taistellaan “paperittomien” luksushotellimajoituksen maksamisesta – Musk vaati rahojen takaisinperintää
Elon Muskin DOGE-tiimi on jatkanut liittovaltion virastojen kirjanpidon tarkastamista. Epämääräisiä maksuja löytyy koko ajan ja valtion virkamiesten pallit kaatuilevat. Neljä liittovaltion hätätilaviraston virkamiestä sai potkut maksettuaan New Yorkin kaupungille avustuksia laittomasti maassa olevien majoittamiseen liittyen, vaikka presidentti Trump oli käskenyt keskeyttää kaikki ei-välttämättömät maksut.

Hoitajat kerskuivat somessa juutalaisten murhaamisella australialaisessa sairaalassa – ”Sairasta, iljettävää ja häpeällistä”
Kahdelle Sydneyn sairaalan työntekijälle tuli lähtö, kun nämä videolla uhkasivat tappaa israelilaiset potilaansa. Hoitajat kerskuivat tallenteella myös sillä, etteivät suostu hoitamaan juutalaispotilaita. Poliisi on aloittanut perusteelliset tutkimukset mahdollisista rikoksista.

Antikainen: Hallitus puuttuu maahanmuuton mukanaan tuomaan seksuaalirikollisuuteen – kuinka monta naista joutuu vielä raiskatuksi, ennen kuin vihervasemmisto herää?
Tiedotusvälineissä on uutisoitu hiljattain poliisin tietoon tulleiden seksuaalirikosten määrän merkittävästä kasvusta Suomessa viime vuosina. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että tietyt kansalaisuudet ovat olleet jatkuvasti tilastoissa yliedustettuina siihen nähden, kuinka paljon heitä on Suomessa.

Antikainen: Kasvisruokahörhöily menee liian pitkälle – Marttaliitto myötäilee vihervasemmistoa
Marttaliitto on tiedottanut hiljattain, että se on sitoutunut tarjoamaan omissa tilaisuuksissaan vain kasvisruokaa vuosien 2025 ja 2026 aikana. Liiton mukaan sitoumus kasvisruokaan on yksi konkreettinen teko liiton toiminnan hiilijalanjäljen ja muiden ympäristövaikutusten pienentämiseksi. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mielestä sitoumus tarkoittaa käytännössä suomalaisen monipuolisen ruokakulttuurin ja perinteisten ruokailutottumusten syrjäyttämistä ideologisista syistä.