

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Viikon 1/2024 luetuin
Vasemmistolaiset poliitikot innostuivat maalittamaan somekirjoittajaa
Vuosi 2024 alkoi somessa räväkästi, kun X:n (entisen Twitterin) mediakohuautomaatti Tapio Kuusitapio palasi pelikentälle ja hyökkäsi maalittamaan toista nimimerkkiä. Uuden vuoden päivän tunnelmissa useat vasemmistolaiset poliitikot innostuivat liittymään kohunimimerkin aloittamaan maalituskampanjaan.
X:ssä nähtiin heti vuoden ensimmäisenä päivänä erikoinen tilanne, kun vasemmistolaiset poliitikot lähtivät innolla mukaan trollinimimerkin aloittamaan maalittamiseen. Maalittajana oli tuoreehko nimimerkki ”Tapio Kuusitapio-Rautavaara Jr.”, jonka maalituskehotusta useat vasemmistolaiset jakoivat eteenpäin.
Kyseinen nimimerkki halusi X:n käyttäjiltä apua selvittääkseen ”Alaston totuus” -nimimerkin todellisen henkilöllisyyden. Nettislangilla tätä kutsutaan doksaamiseksi. Henkilötietojen esille kaivamisen tavoitteena on yleensä ihmisen maalittaminen, jotta suuri joukko netin käyttäjiä hyökkäisi tämän kimppuun eri tavoin. On selvää, että tässä tapauksessa maalituksen kohteena olevalle henkilölle haluttiin aiheuttaa mahdollisimman suurta haittaa ja jopa fyysistä vaaraa.
– Tervehdys! Yritän selvittää, kuka on lukuisia suomalaisia somessa noin 20 vuotta ilkkunut, maalittanut ja mustamaalannut nimimerkki @Alastontotuus. Toivon avukseni somesalapoliiseja ja/tai vinkkejä osint-työkaluista, nimimerkki Kuusitapio-Rautavaara kirjoitti.
Pitkä ”syntilista”
Pitkässä viestiketjussa – joka on sittemmin poistettu joko X:n sääntöjen vastaisena ”doksaamisena” tai kirjoittajan itsensä toimesta – Kuusitapio-Rautavaara luetteli Alaston totuus -nimimerkin ”syntilistan”.
Erityisen suuria syntejä olivat muun muassa se, että Alaston totuus on ollut ”hanakasti Riikka Purran apuna” jo pitkään. Lisäksi hän on kritisoinut useasti ylikomisario Jari Taposta ja kutsunut muita käyttäjiä ryssiksi ja kommunisteiksi.
Maalittamisen kriminalisointia vaatinut maalitti itse
Maalituskehotusta levittäneiden joukossa oli esimerkiksi Vantaan kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja Ulla Kaukola (sd), joka tunnetaan kärkevistä somekommenteistaan. Kaukola kehotti seuraajiaan ryhtymään ”salapoliisityöhön”, jotta saadaan selville, kuka on nimimerkki Alaston totuus.
Hetken mietittyään Kaukola poisti nolon kommenttinsa. Onhan hän aiemmin mm. vaatinut, että maalittaminen tulisi kriminalisoida.
Maalittaminen tulisi kriminalisoida. #maalittaminen https://t.co/HJWz4Lhvf1
— Ulla Kaukola (@UllaKaukola) August 9, 2023
Vasemmiston ek-ryhmyri puhui ”trolliarmeijasta”
Myös vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jussi Saramo jakoi maalituskehotuksen seuraajilleen. Jostain syystä hän yhdisti Alaston totuus -nimimerkin perussuomalaisiin ja nokitti Putin-kortilla syyttäen perussuomalaisia siitä, että ”toimintatavat trolliarmeijoineen disinformaatioineen näyttävät olevan kovin samanlaisia” kuin Putinilla.
Persut ihailivat Putinia (ja Orbania sekä Trumpia) ennen kuin se kävi mahdottomaksi Venäjän suurhyökkäyksen myötä. Toimintatavat trolliarmeijoineen disinformaatioineen näyttävät olevan kovin samanlaisia? https://t.co/lYI9GJyvKZ
— Jussi Saramo (@jussisaramo) January 1, 2024
Keskusteluketjussa useat kommentoijat huomauttivat Saramolle, että nimimerkki Kuusitapio-Rautavaara taitaa olla vasemmistoliiton omalta tai Pietarin trollitehtaalta.
Maalituskehotuksen jakoi myös vasemmistoliiton eduskuntaryhmän avustajana aiemmin toiminut Taneli Hämäläinen, joka yritti vihjailla, että Suomen Uutisten päätoimittaja Matias Turkkila olisi nimimerkki Alaston totuus. Samaa vihjaili myös nimimerkki Kuusitapio-Rautavaara pitkässä viestiketjussaan.
Maalituskehotuksen on jakanut myös Helsingin Sanomien freelance-faktantarkastaja John Helin. Hän ei kommentoinut Kuusitapio-Rautavaaran väitteiden paikkansa pitävyyttä suuntaan tai toiseen.
Kuka ihmeen ”Tapio Kuusitapio-Rautavaara Jr.”?
Päämaalittajana toiminut nimimerkki Tapio Kuusitapio-Rautavaara saapui X:ään syyskuussa 2023 ja vietti hiljaiseloa loppuvuoteen asti. Hän kertoo olevansa ”Tapio Kuusitapion poika”.
Kyseessä on siis kaikesta päätellen sama henkilö, joka viime kesänä – käyttäen nimimerkkiä Tapio Kuusitapio – käynnisti valtiovarainministeri Purraan kohdistuneen mediakohun. Tapio Kuusitapio julkaisi tuolloin X:ssä kokoelman asiayhteydestään irrotettuja kommentteja, joiden hän väitti olevan Riikka Purran 15 vuotta sitten kirjoittamia.
Media lähti innolla mediakohuun
Lehdistä ainakin Helsingin Sanomat ja Iltalehti tarttuivat välittömästi nimimerkki Kuusitapion X:ssä 10.7.2023 esittämiin väitteisiin ja julkaisivat saman päivän aikana niiden perusteella artikkelit (HS, IL), joissa siteerattiin Kuusitapion 15 vuoden takaa esiin kaivamia tekstipätkiä, mutta ei edes yritetty sijoittaa niitä minkään laiseen kontekstiin. Toimittajat siis tavallaan ”ostivat” Kuusitapion heille tarjoaman – pahantahtoisen – tulkinnan sellaisenaan.
Kesäkohun edetessä nimimerkki Alaston totuus pyrki korjaamaan median tekemiä virheellisiä tulkintoja ja asettelemaan Jussi Halla-ahon blogin vieraskirjassa olleita kommentteja oikeaan kontekstiin. Hänellä oli toimittajia parempi näkemys kommenttien asiayhteydestä, koska hän oli itsekin aikoinaan osallistunut vieraskirjassa käytyihin keskusteluihin.
Lehtijutuissa oli muun muassa laitettu Riikka Purran suuhun sellaisia sanoja, jotka olivat oikeasti lainauksia muiden kirjoittajien kommenteista. Suomen Uutiset siteerasi jutussaan joitakin Alaston totuus -nimimerkin ja muidenkin twitteristien kommentteja.
Kesäisen mediakohun aloittanut nimimerkki Tapio Kuusitapio poisti X-profiilinsa heinäkuussa heti saatuaan kohun kunnolla käyntiin. Syyskuussa X:ään ilmestyi Tapio Kuusitapio-Rautavaara Jr. Ilmeisesti näiden nimimerkkien takana olevalle henkilölle oli jäänyt jotain hampaan koloon Alaston totuus -nimimerkkiä vastaan, koska tämä oli onnistunut oikaisemaan edes osan Kuusitapion levittämästä disinformaatiosta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Tapio Kuusitapio John Helin Putinin trollit X doksaaminen Alaston totuus Tapio Kuusitapio-Rautavaara Jr. Ulla Kaukola Taneli Hämäläinen maalittaminen Jari Taponen Riikka Purra Jussi Saramo Twitter Matias Turkkila Jussi Halla-aho
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Tehyn kovaotteinen järjestöjyrä Millariikka Rytkönen ei niele kritiikkiä SDP-kampanjoinnistaan, vaihtaa puhetyyliä: ”maalitusepisodi, ahdistavaa”

Demaripoliitikko yritti maalittaa hotellin – maalittikin itsensä

Zyskowicz: Valehtelevaa toimittajaa pitää voida arvostella – toivoo Journalistiliiton pyytävän anteeksi

Vigelius: Rasismin käsite inflatoituu, koska sitä havaitaan joka paikassa – makeisissa, riisissä, lautapeleissä, tiernapojissa, sombreroissa, pesukarhuissa, burkhan kritisoinnissa, lipuntarkastajissa
Pikkupojan sulkapäähineestä ja kasvomaaleista nousi valtava haloo Yhdysvalloissa

Oikeusministeri Leena Meri Helsingin tietomurrosta: Henkilötietojen suojaa on pystyttävä parantamaan
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajataustaisessa perheessä kasvanut nainen kokee olonsa vieraaksi Helsingin Kontulassa: ”Tästä on tullut Lähi-itä”
Suomen Uutisten haastattelemat Kontulan alueella liikkuvat ihmiset kertovat huumeiden käytön näkyvän aiempaa enemmän katukuvassa. Monen mielestä myös alue on muuttunut merkittävästi viime vuosina.

Cambridge rekrytoi tosielämän woke-Turhapuron – yliopistomaailma ihastui plagioinnista epäiltyyn rotuaktivistiin, unohti tyystin lähdekritiikin ja syyti hänelle kunniatohtoruuksia kuin saippuaa
Jason Arday on tällä hetkellä maailman kohutuin hahmo. Hän nousi 2020-luvun alussa kansainväliseksi akateemiseksi tähdeksi ja Cambridgen professoriksi elämäntarinansa, rotuaktivisminsa ja DEI-symboliarvonsa siivittämänä. Useat yliopistot jakoivat hänelle kilpaa kunniatohtorin titteleitä. Hiljattain hänen väitöskirjastaan ja tutkimusartikkeleistaan löytyi satoja selittämättömiä yhtäläisyyksiä muiden tutkijoiden aikaisempiin töihin. Lisäksi hänen kertomuksensa erilaisista urheilu- ja hyväntekeväisyysansioista paljastuivat liioitelluiksi tai jopa täysin katteettomiksi. Ensin Cambridgen yliopisto yritti pestä käsiään ja syyttää kriitikoita ajojahdista. Keskiviikkona yliopisto ilmoitti alkavansa sittenkin selvittämään tapausta, ja pian sen jälkeen Arday ilmoitti eroavansa virasta. Skandaalia on pidetty osoituksena laajemmasta instituutiomaailman mädännäisyydestä. Yliopisto halusi uskoa moraalisesti lumoavaan kertomukseen ja ryhtyi ensin puolustamaan sankariaan ennen kuin tarkisti tosiasiat.

SDP:n esikuvamaassa Espanjassa hallitusta johtavat sosialistit – vaalivoittaja joutui jäämään oppositioon
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin tuore ehdotus SDP:n syrjäyttämisestä hallitusneuvotteluissa herättää happamia reaktioita demareissa. Samalla kuitenkin unohtuu, että äskettäin demarien esikuvamaassa Espanjassa eniten ääniä ja paikkoja saanut puolue jäi oppositioon. Historiallisesti Suomessakin on aiemmin muodostettu hallituksia, joissa suurin puolue ei ole johtanut hallitusta.

Oikeusministeri Meri vie eläimet rääkkääjiltä – eläintenpitokiellon rikkomisesta jatkossa jopa vankeutta
Oikeusministeriö vaatii tiukempaa eläintenpitokiellon käyttöä eläinsuojelurikoksissa ja ehdottaa kiellolle pidempää vähimmäiskestoa. Ministeriö linjaa myös, että kiellon rikkomisesta voi jatkossa seurata jopa vuoden vankeusrangaistus.

Talous kasvaa, alijäämä pienenee – opposition kritiikki menetti uskottavuutensa
Suomen talouskehitys on ollut EU:n kärkeä koko alkuvuoden: ensimmäisellä neljänneksellä Suomen kasvu oli EU-maiden nopeinta, ja toisella neljänneksellä Suomi oli edelleen yksi neljästä nopeimmin kasvaneesta EU-maasta.

SDP:n Lindtmanin esikuvamaa sai kyytiä puoluejohtajien paneelissa – Purra: Espanjan maahanmuuttopolitiikka toimii ”kutsuhuutona” laittomalle maahantulolle
Viides Kotkaniemi-foorumi järjestettiin keskiviikkona Luumäellä presidentti P. E. Svinhufvudin kotimuseon puutarhassa. Foorumin pääpaneelissa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta keskustelivat pääministeri Petteri Orpo (kok.), perussuomalainen valtiovarainministeri Riikka Purra, SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman sekä keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen.

Ajatuspaja Suomen Perusta järjestötukien jakoperusteista: ”Minkä takia maahanmuuttaja ei voi osallistua samaan potkupallokerhoon kuin kantasuomalainenkin?”
Ajatuspaja Suomen Perustan toiminnanjohtaja Simo Grönroos ja tutkija Samuli Salminen käsittelivät Kesäkatsaus 2026 -ohjelmassa perussuomalaisen sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin esittämiä muutoksia STEA-avustusten jakoperusteisiin.

Antikainen: Lindtman puolustaa Sánchezia eikä Suomea
Kun Espanjan hallitus epäonnistui EU:n ulkorajan suojaamisessa, SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman löysi arvosteltavaa vain yhdestä suunnasta: rajaa puolustavasta Suomen sisäministeristä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan se kertoo kaiken olennaisen SDP:n turvallisuuspoliittisista prioriteeteista.

Perussuomalaisten kannatus kovassa nosteessa: Jos et halua Lindtmanin hallitusta, kannattaa äänestää perussuomalaisia
Perussuomalaiset on tuoreessa Ylen kannatusmittauksessa suurin nousija 1,1 prosentin kannatusnousulla. Tällä hetkellä perussuomalaisten kannatus on Ylen gallupin perusteella jo 15,6 prosenttia, joka on melkein viisi prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Perussuomalainen sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman ja puolueen 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius muistuttavatkin näin eduskuntavaalien lähestyessä, että perussuomalaisten äänestäminen on käytännössä ainoa vaihtoehto Antti Lindtmanin johtamalle vasemmistohallitukselle.

Valtiovarainministeri Riikka Purran kommentit oppositiojohtajien talouspuheisiin: ”Uskomatonta tuubaa”
Valtiovarainministeri Riikka Purra luki Ilta-Sanomien jutun, jossa oppositiojohtajat lähettävät juuri budjettiriihen alla Purralle terveisiä ja kehottavat tätä ”pitämään suunsa soukemmalla”. Lue tästä, kuinka Purra vastaa maanantai-iltana terassiltaan ja lähettää omat terveiset Minja Koskelalle, Antti Kaikkoselle sekä kumppaneille.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












