

Kansanedustaja Joakim Vigelius (ps.) ja vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta väittelemässä maanantain A-studiossa. / Yle Areena
Vigelius: Rasismin käsite inflatoituu, koska sitä havaitaan joka paikassa – makeisissa, riisissä, lautapeleissä, tiernapojissa, sombreroissa, pesukarhuissa, burkhan kritisoinnissa, lipuntarkastajissa
Media on tänä kesänä vyöryttänyt rasismiin liittyvää informaatiota valtavalla volyymilla, eikä rasismia ole päässyt pakoon missään mediakanavassa. Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius pitää kuitenkin ongelmallisena sitä, että nykyään yhteiskunnallisessa keskustelussa rasismilla usein tarkoitetaan asioita ja ilmiöitä, joita rasismilla ei ole aiemmin tarkoitettu.
Lavennettu ja epämääräinen uudehko näkemys rasismista on johtanut esimerkiksi Helsingin yliopiston taannoiseen ulostuloon, jonka mukaan lautapeliklassikko Afrikan tähti on rasistinen.
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius katsoo, että rasismin käsite alkaakin olla hieman inflatoitunut, eli menettänyt arvoaan.
-Meillä puhutaan jo, että eräät jäätelöpuikot tai lautapelit olisivat rasistisia. Mukana puheessa on jopa instituutioita. Puhutaan esimerkiksi Eskimo-jäätelöpuikoista tai Afrikan tähdestä. Se johtaa ikävä kyllä siihen, että ihmisten käsitykset rasismista ja sen määritelmästä ovat alkaneet erkaantua siitä, miten rasismia on esiintynyt Suomessa, Vigelius sanoo.
Vaihtelevat käsitykset rasismista ovatkin tosiasia jo nyt.
-Toisille rasismi voi tarkoittaa jopa väkivallantekoja tai syrjintää työnhaussa. Toisinaan rasismi kuitenkin alkaa yhteiskunnallisessa keskustelussa tarkoittamaan – myös instituutioiden määritelmissä – asioita joita rasismilla ei ole yleensä tarkoitettu, Vigelius sanoo. Hän oli maanantai-iltana Ylen A-studiossa keskustelemassa rasismista edustajakollegoidensa Mari-Leena Talvitien (kok) ja vihreiden puheenjohtajan Sofia Virran seurassa.
Tasa-arvon käsite jaetaan Suomessa laajasti jo nyt
Vihreiden puoluepomon Virran mukaan hallituksella ei ole vihreiden luottamusta. Hän kommentoi Vigeliuksen puheenvuoroa väittäen sitä sumuttamiseksi.
– Olen kohdannut lukuisia ihmisiä, jotka kokevat joka päivä tämän tyyppisiä tilanteita (rasismia ja syrjintää). Samaan aikaan me keskustelemme jäätelöpuikoista, se on sumuttamista. Puhutaan siitä, mikä on oikea ongelma. Ongelma on se, että meillä on ministereitä, jotka eivät ole riittävästi irtisanoutuneet rasismista, Virta pauhasi.
Vigelius huomautti, että Suomessa melko laajasti jaetaan yhteinen käsitys siitä, että tasa-arvo tarkoittaa yksilöiden yhdenvertaisuutta ja samanarvoista kohtelua.
-Monissa keskusteluissa rasismin määritelmät alkavat silti kumpuamaan asioista, jotka eivät enää vastaa rasismin klassista määritelmää.
Vigelius arvosteli myös kesän aikana hallituksen toiminnasta käytyä keskustelua, johon liittyen on pyritty muun muassa tulkitsemaan yli 15 vuoden takaisia verkkokeskusteluja.
-Vanhat kirjoitukset eivät liity mitenkään hallituksen toimintaan. Ne eivät myöskään ole perussuomalaisen puolueen ohjelmista, joissa ei muutenkaan ole mitään rasistista, kuten ei ole muidenkaan hallituspuolueiden ohjelmissa.
-Hallitus ei ole tehnyt eikä aiokaan tehdä mitään rasistista. Vierastan sitä, että rasismikeskustelua viedään hallituksen toimintakykyyn aikana, jolloin ihmiset ovat äänestäneet hallituksen valtaan täysin muista syistä.
Vihreät haluaa kytkeä maalittamisenkin rasismiin
Vigelius huomautti myös, että jo nyt rasismia pyritään eri tavoilla estämään Suomen lainsäädännössä.
-Jo tällä hetkellä monesta laista, kuten perustuslaista, rikoslaista, yhdenvertaisuuslaista ja tasa-arvolaista nousee ja kumpuaa merkittäviä rasismin kieltäviä pykäliä.
Vihreiden puoluepomo Virta kysyi Vigeliukselta, onko rikoslakiin mahdollisesti tulossa kirjaus ”järjestäytyneestä rasismista”. Virta alkoi myös kysellä – rasismiin liittyen – ollaanko virkamieheen tai luottamushenkilöön kohdistuvaa maalittamista kriminalisoimassa hallituksen toimesta.
Maalittaminen on jo hyvinkin eri asia kuin rasismi. Vigelius huomauttikin, että juuri tätä hän tarkoitti rasismin käsitteen inflatoitumisella.
-Kun ensin puhutaan rasismista, niin aletaankin seuraavaksi puhua maalittamisesta, joka kohdistuu virkamieheen, eikä siinä ole enää kyse etnisyydestä tai ihonväristä. Minusta on ihan hyvä, että käydään keskustelua siitä, kohdellaanko ihmisiä tasavertaisesti Suomessa – kyllä pitää kohdella ja se on perussuomalaistenkin linja. Rasismia ei kuitenkaan voi käyttää keppihevosena sellaisen lainsäädännön tuomiseen, joka ei edes liity rasismiin.
Tutkimus: Suomessa onnellisimmat maahanmuuttajat
Rasismista pauhaaminen vaikuttaakin hieman erikoiselta sen valossa, että aiemmissa tutkimuksissa, joissa on mitattu maahanmuuttajien viihtymistä uudessa kotimaassaan, on usein saatu Suomen osalta tuloksia, jotka kertovat muusta kuin rasismista.
Eri valtioiden asukkaiden onnellisuutta omilla kriteereillään mittaavan World Happiness Reportin tutkimuksissa on havaittu, että maailman onnellisimmat maahanmuuttajat asuvat Suomessa.
Yliopistojen valkoisuus ja riisi ovat rasistisia?
Jotkut ovat kyseenalaistaneet A-studion huomioni, että rasismi on käsitteenä inflatoitunut ja että se sanana ymmärretään eri tavoin.
Onko joku tästä muka eri mieltä? Viime vuosinahan rasismia on nähty ainakin:
– pesukarhuissa
– makeisissa
– taustan kyselyssä
– englanniksi…— Joakim Vigelius (@joakimvigelius) August 7, 2023
Illalla Vigelius twiittasi pitkän listan asioita, jotka vihervasemmisto kokee rasistiseksi. Listaan ovat päässeet pesukarhut, makeiset, kysymykset etnisestä taustasta, englannin kielen käyttö ihmistä lähestyttäessä, burkhan kritisointi, tiernapojat, ’kulttuurinen omiminen, sombrerot ja intiaanipäähineet, jäätelöpuikot, tiukka maahanmuuttolinja, yliopistojen ”valkoisuus”, riisipaketit, lipuntarkastajat, pakenevan kiinniotto, lautapelit ym.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Timo Harakan kommentti paljasti, miksi SDP huutaa niin kovasti rasismista – puolue hinkuu itse hallitukseen

”Kun tunne saa vallan, ei todellisuudella ole enää merkitystä” – kansanedustaja Vilhelm Junnilalta vastine kuluneen kesän mediasyytöksiin

Valkoinen koulupoika potkittiin kuoliaaksi Las Vegasissa – mustat tubettajat ihmettelevät miksi media ei puhu rasismista
Pikkupojan sulkapäähineestä ja kasvomaaleista nousi valtava haloo Yhdysvalloissa

Vasemmistolaiset poliitikot innostuivat maalittamaan somekirjoittajaa

Teemu Keskisarjan kolumni: Rasisminvastainen teollisuus ja kulttuurinen omiminen
Viikon suosituimmat

Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen uhkailee X:ssä räjähdyksillä ja tappamisella
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Mika Tammi julkaisi X-viestipalvelussa räjähdys- ja tappouhkauksia eduskuntataloa, perussuomalaisten puoluetoimistoa, ministereitä ja poliisia kohtaan. Piirihallituksen luottamushenkilön julkaisemat uhkaukset herättävät kysymyksen siitä, miten vasemmistoliitto suhtautuu omien edustajiensa vihapuheeseen.

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia
Suomen Uutiset selvitti julkisuudessa olleita usean tekijän raiskauksia vuodesta 2015 lähtien. Kaikissa selvityksessä löytyneissä naisiin kohdistuneissa tapauksissa tekijöiden nimet viittasivat ulkomaalaistaustaan. Yhdessä mieheen kohdistuneessa törkeässä raiskauksessa toinen kahdesta tekijästä oli suomalaistaustainen. Ulkomaalaistaustaiset muodostavat selvän yliedustuksen myös raiskausrikoksissa yleisesti: vuonna 2025 raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä henkilöistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, vaikka heidän osuutensa Suomen väestöstä oli 11,7 prosenttia.

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsenen Mika Tammen räjähdys- ja tappouhkaukset eivät ole irrallinen tapaus. Puolueen historiasta löytyy useita samankaltaisia esimerkkejä luottamushenkilöiden julkaisemista väkivaltaviesteistä. Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja, Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Sami Kymäläinen vaatii vasemmistoliittoa siivoamaan oman pesänsä.

Kelan hurjat luvut julki: Jo yli 40 % perustoimeentulotuista vieraskielisille – Vigelius: ”Täysin kestämätöntä’’
Kelan maksamat keskeisimmät toimeentuloa turvaavat etuudet vieraskielisille ovat viime vuonna kasvaneet noin 1,8 miljardiin euroon. Osuus on viidenneksen koko väestöstä. Luvut käyvät ilmi Kelan tuoreesta julkaisusta.

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Kela julkaisi hämmentävän tiedotteen, joka johtaa harhaan – edelleen yli 40 prosenttia toimeentulotuesta menee vieraskielisille
Kelan tuore tiedote kehuu, että aiempaa harvempi vieraskielinen saa toimeentulotukea. Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen tyrmää uutisoinnin puolitotuutena – samaan aikaan jo 41 prosenttia kaikesta toimeentulotuesta menee vieraskielisille.

Antikainen vastaa Amnestyn toiminnanjohtajalle: ”Suomen sotilasjohdon natsittelu tekee Suomesta kohteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen paheksuu jyrkästi Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin ulostuloa, jossa tämä rinnasti Suomen Puolustusvoimain komentajan natsi-Saksan sotarikolliseen Adolf Eichmanniin.

Kommunisti kääntyi nuivaksi ja sai potkut vasemmistopuolueesta – haluaa lopettaa turvapaikkarallin ja keskittyä palautuksiin
Vaikka eliitti ja valtamedia muuta väittävät, maahanmuuttokriittisyys on tänään politiikan vuolainta valtavirtaa Euroopassa. Sen todistaa osaltaan entinen ruotsalainen kommunisti, joka oli liian kriittinen vasemmistopuolueelle. Nyt omassa puolueessaan näyttäisivät valtiopäivien ovet olevan apposen auki. Perusajatus on se, että kansalaisia on kahta lajia: “tuottavia ja loisivia”.

Ceutan kriisi sai jo koko Espanjan kaduille – Sánchezia vaadittiin eroamaan, poliisi vastasi kyynelkaasulla
Ceutan hallitsemattoman maahantulon aiheuttama kriisi on muuttumassa yhä vakavammaksi sisäpoliittiseksi ongelmaksi Espanjassa. Sadat tuhannet espanjalaiset osoittivat keskiviikkona mieltään eri puolilla maata vaatien ratkaisua Ceutan tilanteeseen ja pääministeri Pedro Sánchezin vasemmistohallituksen eroa. Madridissa poliisi vastasi mielenosoittajille kyynelkaasulla ja kumiluodeilla.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää














