Sofia Virta
Purra uskoo talouskasvun kääntävän työllisyyden – ”Olemme odottaneet tätä vuosia”
Valtiovarainministeri ja perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra sanoo Suomen taloudessa näkyvän pitkästä aikaa aidosti myönteisiä merkkejä vuosien heikon kehityksen jälkeen. Hallituksen vastuullinen talouspolitiikka alkaa hänen mukaansa näkyä sekä teollisuudessa että suomalaisten arjessa.
Wille Rydman: Yhteiskunta velkaantuu niin karmivaa tahtia, että seuraavan hallituksen on käytettävä raivaussahaa kynsisaksien sijaan
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman muistuttaa, että hallituksen talouspolitiikka olisi yltänyt taloustavoitteisiinsa, jos maailma olisi kehittynyt ennusteiden mukaan. Tämä hallitus on silti onnistunut Sipilän hallituksen ohella paremmin kuin mikään edeltäjänsä tekemään lisäsopeutuksia, kun ennusteet ovat huonontuneet, Rydman sanoo.
Vigeliukselta pitkä lista STEA-järjestöavustuksia: ”Miljoonien eurojen tukia maahanmuuttajille ja monikulttuurisuuteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius vaatii kriittisempää tarkastelua sosiaali- ja terveysalan järjestöille myönnettäviin avustuksiin.
Rydman: Ylen faktantarkastus on luokatonta – tarkastaa eri asiaa mistä puhuttiin, asiantuntijana veronmaksajien rahoittamien järjestöjen päälobbari
Perussuomalainen sosiaali- ja terveysministeri kritisoi kovin sanoin Ylen harjoittamaa "faktantarkastusta" koskien taannoista A-studion debattia hallituksen sote-säästöistä kehysriihessä. "Faktantarkastus" on jälleen kerran tyypillisen yleläistä, sillä tarkastelun kohteeksi on otettu jotain aivan muuta kuin kehysriihessä tehdyt päätökset ja asiantuntijaksi on napattu SOSTE ry:n pääsihteeri, jonka päivätyö on lobata järjestöille lisää veronmaksajien rahaa.
Kiihtynyt Sofia Virta puhui päälle ja haastoi riitaa A-studiossa
Eilisessä Ylen A-studiossa vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta korotti ääntään, elehti voimakkaasti ja keskeytti sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin useaan kertaan, Virran puolustaessa järjestöjen oikeutta jatkaa toimintaansa veronmaksajien rahoilla.
Päivän pointti: Veronmaksajien miljoonilla rahoitettu järjestöväki pauhaa ämyreihin: ”Lisää rahaa nyt nyt nyt!” – todellisuudentaju täysin hukassa
Tynkkynen äimistyi median rimanalituksesta: Nyt TikTokin kommenttikenttä kelpaa poliittiseksi analyysiksi – mutta miksi vasemmiston hiusvärillä ei ole väliä?
Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen on äimistynyt suomalaisen median tuoreesta rimanalituksesta, jonka mukaan poliittisen kannan voi arvioida hiusvärin perusteella. Tynkkynen katsoo, että media on nyt onnistunut alittamaan riman tavalla, joka tuntuu jo parodialta.
Purralta tyrmäys Sofia Virran moitteille: ”Vihreätkin ovat sitoutuneet kymmenen miljardin säästöihin”
Vihreiden Sofia Virta moitti eduskunnan kyselytunnilla hallitusta siitä, että sopeutustoimet ovat kohdistuneet ”heikoimmassa asemassa oleviin”. Valtiovarainministeri Riikka Purra muistutti vastineeksi, että vihreät ovat itse sitoutuneet paljon suurempiin – jopa kymmenen miljardin säästötoimiin seuraavalla hallituskaudella.
Ministeri Wille Rydman tylytti vihreiden Sofia Virtaa kyselytunnilla: Peruspalvelut tärkeämpiä kuin politrukkien työllistäminen lobbarijärjestöissä
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta esitti eduskunnan kyselytunnilla tunteikkaan puheenvuoron veronmaksajan rahojen varassa toimivien kansalaisjärjestöjen puolesta. Virta jopa vaati sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmania pyytämään anteeksi aiempia puheitaan. Rydman kuitenkin heitti Virralle vastakysymyksenä, leikkaisiko vihreät mieluummin peruspalveluista kuin entisten politrukkien työllistämisestä erinäköisistä edunvalvonta- ja lobbausjärjestöistä.
Toimitus suosittelee
Pride-paidasta kieltäytyminen nostatti kohun – Bergbom ja Rostila arvostelevat Setan ulostuloa
TPS-jääkiekkoilijan päätös kieltäytyä Pride-teemapaidasta pelissä laukaisi keskustelun, joka laajeni nopeasti urheilusta politiikkaan ja sananvapauteen. Perussuomalaiset kansanedustajat Miko Bergbom ja Onni Rostila arvioivat kohua Perusasiaa-ohjelman tuoreessa jaksossa. Heidän mukaansa tapaus paljasti vasemmiston kaksoisstandardit ja johti lopulta vihreiden puheenjohtajan Sofia Virran eroon TPS:n hallituksesta.
Vigelius TPS:n pride-kohusta: ”Mukasuvaitsevaista pakkosyöttöä”
Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius puolustaa jääkiekkoilija Veli-Matti Savinaisen oikeutta kieltäytyä pelaamasta pride-teemaisessa pelipaidassa.
Sofia Virran somessa TPS-hyökkääjään kohdistama painostus ei tuottanut tulosta – Virta saikin itse lähteä TPS:n hallituksesta, TPS korostaa, että organisaation ei tulisi kääntyä pelaajiaan vastaan
Vihreiden puheenjohtajalle Sofia Virralle tuli tänään lähtö TPS:n hallituksesta. Taustalla on Virran eilinen yritys hiillostaa epäsuorasti TPS:n hyökkääjää Veli-Matti Savinaista, joka kieltäytyi käyttämästä Pride-paitaa kiekkokaukalossa. Sofia Virran painostusyritys johti kuitenkin siihen, että TPS ensin julkaisi eilen illalla julkisen anteeksipyynnön Savinaiselle. Tänään aamupäivällä TPS tiedotti, että Sofia Virta ei enää jatka TPS:n hallituksessa.
Bergbom TPS:n kohuottelusta: ”Seta ja Sofia Virta, jättäkää Veli-Matti Savinainen rauhaan”
TPS:n SM-liigaottelussa syntyi viikonloppuna kohu, kun kokenut hyökkääjä Veli-Matti Savinainen kieltäytyi pelaamasta Pride-teemapelipaidassa. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom muistuttaa, että työntekijällä on Suomessa oikeus kieltäytyä poliittisesta tai ideologisesta toiminnasta työpaikallaan.
Turun Seta väläyttää lakimuutosta vastatoimena jääkiekkoilijalle, joka kieltäytyi pelaamasta Pride-väreissä
Pride-teemapelipaidasta henkilökohtaisen vakaumuksensa vuoksi kieltäytyneen jääkiekkoilija Veli-Matti Savinaisen tapaus on ollut viikonlopun keskustelunaihe. Savinaisen Pride-nihkeys poiki saman tien voimakkaan reaktion Setalta, cancelointiyrityksen ja jopa vihjailua lakimuutoksista. Vihreän puolueen puheenjohtajalla Sofia Virralla näyttäisi myös olevan oma roolinsa tapahtumien taustalla.
Antikainen puolustaa metsästäjiä susikiistassa: ”Metsästäjät eivät ole rikollisia – häiriköt ovat”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen syyttää vihreitä susikeskustelun kärjistämisestä ja varoittaa, että virheelliset väitteet rohkaisevat häiriköimään laillista kiintiömetsästystä. Antikainen puolustaa metsästäjiä ja korostaa, että susikannan hallinta perustuu lakiin, tutkittuun tietoon ja viranomaisten valvontaan.
Rasinkangas tyrmää vihreiden susipuheet: ”Tähänkö Suomen pitäisi alistua – petojen ehdoilla elämiseen?”
Perussuomalaisten kansanedustaja Merja Rasinkangas ihmettelee Ilta-Sanomien uutisointia 2.1. susilakiin liittyen ja syyttää vihreitä todellisuuden sivuuttamisesta. Rasinkanhas korostaa, että susien ja ilvesten aiheuttamat vahingot koettelevat poronhoitoa ja maataloutta. Hän pitää kiintiömetsästyksen jatkamista ainoana keinona petokantojen palauttamiseksi hallintaan.
Vihreistä kovaa kritiikkiä Ylelle – Vigelius: ”Nytkö Ylen politisoiminen sopiikin oppositiolle?”
Ylen päätös Suomen osallistumisesta Euroviisuihin on herättänyt kovaa kritiikkiä. Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta sekä varapuheenjohtaja Jenni Pitko vaativat nyt Yleä perumaan päätöksen osallistumisesta. Perussuomalaisten kansanedustaja ja 2. varapuheenjohtaja Joakim Vigelius kummeksuu vihreiden ulostuloa.
USU-Gallup: Riikka Purra ja Antti Lindtman onnistuneet parhaiten puheenjohtajana
Uutissuomalaisen tuoreen USU-gallupin mukaan perussuomalaisten Riikka Purra ja SDP:n Antti Lindtman ovat onnistuneet suomalaisten mielestä parhaiten eduskuntapuolueen puheenjohtajan tehtävässä. Kumpikin sai mittauksessa 12 prosentin kannatuksen.
Edes vihreiden äänestäjät eivät enää jaksa innostua vihreydestä – transasiat, Gaza ja rasismivihjailu kiinnostavat
ISO-BRITANNIA | Kansalaisten tuki hiilineutraalisuustavoitteille hiipuu. Korkea energian hinta ja sääntely aiheuttavat tyytymättömyyttä. Jopa työväenpuolue näkee vihreän linjan poliittisena taakkana. Vihreä puolue on saanut uutta nostetta Zack Polanskin ”ekopopulistisen” johtajuuden myötä, mutta UnHerd-lehdessä arvioidaan, ettei tämä kuitenkaan lupaa hyvää ympäristöpolitiikalle. Vihreän puolueen johto keskittyy identiteettipolitiikkaan ja protestiagendoihin konkreettisten ratkaisujen sijaan. Tätä vasten Ison-Britannian vihreiden toimintatavasta löytyy yhtäläisyyksiä mm. Suomen vihreisiin.
Antikainen: Säästä meidät moraalisaarnaltasi, Sofia Virta
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virran ulostulot ovat sen verran sakeaa settiä, että perussuomalaisten Sanna Antikainen kehottaa Virtaa lopettamaan muiden moralisoinnin ja katsomaan peiliin.
Junnila: On tullut aika katsoa peiliin, Sofia Virta
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta antoi Ylen politiikkaradiossa malliesimerkin huonosta käyttäytymisestä, joka on omiaan lisäämään vastakkainasettelua yhteiskunnassa. Kansanedustaja Vilhelm Junnila toteaakin Sofia Virran arvostelukyvyn olevan hukassa. - Puolueen puheenjohtajalta ei ole suomalaisessa poliittisessa keskustelussa tavattu odottaa näin moukkamaista käytöstä ja itsehillinnän puutetta, Junnila kirjoittaa.
Viikon 40/2025 luetuin
Sofia Virta sai iltapäivälehdiltä toivomansa faktantarkistuksen – tulos tuskin miellyttää
Sofia Virran ja Wille Rydmanin väittely Ukkola-ohjelmassa oli malliesimerkki siitä, miksi asiallinen keskustelu maahanmuuttopolitiikasta on niin vaikeaa. Rydman säilytti ihailtavasti rauhallisuutensa, kun Virta vyörytti vihervasemmiston pelikirjasta tuttuja temppuja keskustelun kampittamiseksi. Lopuksi Virta pyysi toimittajilta faktantarkistusta aiheesta. Nyt niitä Virran toivomia faktoja vieraskielisille maksetuista toimeentulotuista on tarjolla, mutta tulos tuskin miellyttää Sofia Virtaa.
Viikon 38/2025 luetuin
Päivän pointti: Vihreiden Sofia Virran puheet työtä tekevistä maahanmuuttajista ovat suuresti liioiteltuja
Teemu Keskisarja: Väestönvaihto on ruma sana, mutta se on totta
Eilisessä A-studiossa Yle oli etukäteen tavoitellut asetelmaa, jossa maahanmuuton haittoja ja kustannuksia veronmaksajalle hämärretään tunnepuheella ja pöyristelyllä. Tällä kertaa Yle ei täysin onnistunut.
Valkoisten kuolemaa huutava mies käy naisten ja tyttöjen kimppuun Helsingissä – Antikainen: ”Tässä näkyy monikulttuurisuuden tulos”
Iltalehti julkaisi laajan artikkelin Samuel Muhiresta, helsinkiläisestä naisten ja tyttöjen potkijasta. 34‑vuotiaalla Muhirella on vuosien mittainen historia naisiin kohdistuvista pahoinpitelyistä ja seksuaalisista ahdisteluista. - Perussuomalaiset ovat varoittaneet jo pitkään, ettei rajoittamaton maahanmuutto kolmansista maista ja niin sanottu monikulttuurisuus toimi, kansanedustaja Sanna Antikainen sanoo, ja muistuttaa, että juuri tämän vuoksi vuoksi perussuomalaiset ovat hallituksessa monin tavoin kiristäneet maahanmuuttopolitiikkaa.
Elokuu 2025 luetuin
Viikon 32/2025 luetuin
Antikainen vastaa Oras Tynkkyselle: Sofia Virran diesel-matka Euroopan halki romutti vihreiden uskottavuuden
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen tyrmää vihreiden varapuheenjohtajan ja kansanedustaja Oras Tynkkysen yrityksen puolustella puheenjohtaja Sofia Virran laajamittaista diesel-roadtrippiä. – Jos vihreää ilmastopolitiikkaa ei kykene noudattamaan edes vihreiden oma puheenjohtaja, on vihreiden poliittinen linja käytännössä mahdoton, Antikainen sanoo.
Antikainen: Vihreä tekopyhyys elää ja voi hyvin
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta julkaisi Instagramissa kuvia matkailuautolla tehdystä Euroopan-lomastaan. Reissu kattoi 17 maata ja tuhansia kilometrejä – päästöjä kertyi arviolta noin neljäsosa keskivertosuomalaisen koko vuoden hiilijalanjäljestä. Kansanedustaja Sanna Antikainen pitää tilannetta räikeänä esimerkkinä vihreiden kaksoisstandardeista.
Keskisarja välttäisi ottamasta jyrkkiä kantoja Yhdysvaltojen iskuille Iraniin – ”Nyt ei ole moraaliposeerauksen aika”
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja korostaa, että Suomella ei ole voitettavaa siinä, että se ottaisi kantoja ja politikoisi Lähi-idän konfliktilla, jossa osallisina ovat Israel, sitä tukeva Yhdysvallat ja ydinasetta havitteleva Iran.
Eduskunta hyväksyi rajalain jatkamisen puolellatoista vuodella äänin 168–29
Eduskunta hyväksyi rajalain jatkamisen puolellatoista vuodella keskiviikon täysistunnossa äänin 168–29. Tyhjää ei äänestänyt kukaan. Poissa oli kaksi kansanedustajaa.
Uusimmat
Viikon suosituimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää
















































