Elokapinan sisäisellä keskustelupalstalla fantasioidaan massamurhalla: “Pyhää veristä raivoa”, “veristä lihamössöä”, “veriset pylväät, verta valuvat portaat”
Elokapinan sisäiseltä keskustelupalstalta tihkuu erittäin huolestuttavia viestejä.
LEHTIKUVA
Eläkkeellä oleva Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Pekka Korpinen hämmentää hallituksen kuntauudistus- ja sotesoppaa edelleen. Kaupungin entinen johtava demarivirkamies hajottaisi Helsingin nykyistä pienempiin osiin hallituksen linjausten vastaisesti. Korpinen kertoi kannastaan Kuntalehden haastattelussa.
Hänen mielestään kaupungin osien kooksi sopisi 100-150 000 asukasta. Samoin pitäisi tehdä Espoolle ja Vantaalle. Sitten pitäisi luoda tasavertaiselta pohjalta Suur-Helsinki eli Helsinki-niminen metropoli.
Vastaava ajatus on esitetty usein. Suur-Helsingin perustamista on vastustettu usein sillä perusteella, että maailman suurkaupungit, kuten Tukholma tai Lontoo koostuvat usein useammasta pienestä kunnasta. Korpinen maalailee näin Tukholman mallia.
Korpisen mielestä Helsinki estää itse suuren metropolin syntymisen suurella koollaan.
– Tähän saakka kaupunkiin on liitetty pienempiä alueita vahvemman oikeudella imperialistisesti. Tästä on seurannut, että naapurit suhtautuvat Helsingin pyrkimyksiin pelonsekaisin epäilyksin, Korpinen toteaa.
Espoo ja Vantaa ovat kasvaneet liian suuriksi, että niitä voisi niin vain liittää Helsinkiin. Helsinki taas on liian vahva, että sen päälle perustettava metropolihallinto toimisi.
PS VERKKOTOIMITUS
Viikon suosituimmat
Elokapinan sisäiseltä keskustelupalstalta tihkuu erittäin huolestuttavia viestejä.
SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin mukaan maahanmuuttajien huonot Pisa-tulokset johtuvat muun muassa sosioekonomisesta asemasta ja tukitoimia tulisi tarkastella paremmin. Sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Ari Koponen tyrmää demaripomon väitteet.
Tällä hetkellä Suomen ylivoimaisesti suosituin kansalaisaloite ajaa anarkistiliike Elokapinan kieltämistä. Lainsäädäntöuudistusehdotuksen ja ryhmittymän lakkauttamisen lisäksi aloite samalla lähettää vahvan viestin radikaalisti toimiville ympäristöaktivisteille. - Viesti on selvä. Kansa ei hyväksy Elokapinan laitonta toimintaa. Mielenosoittaminen ja sananvapaus ovat tärkeitä asioita mutta asiat täytyy hoitaa lakien ja asetusten mukaan, aloitteen tekijät kertovat Suomen Uutisille.
Punainen armeijakunta (RAF) oli Saksan liittotasavallassa 1970-luvulla vaikuttanut äärivasemmistolainen terroristiryhmä, jonka tavoitteena oli kommunistinen kansannousu. Baader-Meinhof-ryhmänä tunnettu RAF vastusti kapitalismia. Se murhasi iskuissaan kymmeniä ihmisiä.
Ajatuspaja Suomen Perustan tänään julkaisema vaestokello.fi-palvelu kuvaa maahanmuuttajataustaisten ihmisten osuutta Suomessa. Pääkaupunkiseudulla vieraskielisten ihmisten osuus kasvaa kiihtyvää tahtia.
Sunnuntai-iltojen ohjelmapaikoille on kiihtyvään tahtiin ilmestynyt sellaisia klassikkouusintoja, kuin ”Laitaoikeisto jyräsi voittoon” ja ”Vaalitulos: YLE hävisi jälleen”. Viimeisin versiointi ja mediaväen vaikerointi nähtiin sunnuntaisissa Itävallan parlamenttivaaleista, kirjoittaa kansanedustaja Onni Rostila kolumnissaan.
Helsingin Kaisaniemen kupeilla usein liikkuva perussuomalaisten kansanedustaja Mikko Polvinen näkee puistossa päivittäin Suomen sisäisen turvallisuuden löperöjen ratkaisujen ja sinisilmäisen maahanmuuttopolitiikan aiheuttamat ongelmat käsinkosketeltavina.