8. luetuin

Huijaamista tutkinut Harvard-professori jäi kiinni huijaamisesta, sai potkut

29.05.2025 |13:12

Harvardin yliopisto on irtisanonut käyttäytymistieteisiin erikoistuneen liiketaloustieteen professorin Francesca Ginon, jonka tutkimuksista löytyi väärennettyä dataa. Tutkimukset käsittelivät mm. epärehellisyyttä ja vilppiä. Tapauksesta uutisoivat useat ulkomaiset mediat, muun muassa WSJ, New York Times ja Fox.

Vuonna 2023 kolme datatieteilijää – Uri Simonsohn, Leif Nelson ja Joe Simmons – paljastivat vakavia epäjohdonmukaisuuksia neljässä Ginon julkaisemassa tutkimuksessa. Tämän seurauksena Harvard aloitti sisäisen tutkinnan, joka vahvisti manipuloinnin useissa tutkimuksissa.

Kohun keskiössä oli mm. vuonna 2012 julkaistu tutkimus, jossa väitettiin, että rehellisyys lisääntyy, jos allekirjoituslomake täytetään ennen vastaamista. Tutkimus vedettiin myöhemmin takaisin.

Gino on kiistänyt syytteet ja nostanut 25 miljoonan dollarin kanteen Harvardia vastaan väittäen yliopiston toimineen epäoikeudenmukaisesti ja syrjivästi. Hän sanoo virheiden johtuneen mahdollisesti tutkimusapulaisten inhimillisistä kirjoitusvirheistä.

Lehti- ja tiedeyhteisöt ovat reagoineet voimakkaasti: useita Ginon artikkeleita on jo vedetty takaisin. Harvardin mukaan professorin irtisanominen oli poikkeuksellinen toimi – ensimmäinen vuosikymmeniin.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

HS:n toimittaja ehdotti Suvivirrelle uutta sanoitusta moskeijoineen päivineen – Koponen: Miksi haluamme pyyhkiä oman kulttuurimme pois?

26.05.2025 |18:13
2.
Suomen uutiset logo

Sibeliuksen Finlandiaa hoilattiin Palestiina-sanoilla mielenosoituksessa, vaikka kappaleen käytölle ei ollut lupaa – mukana vihreä poliitikko, joka saa palkkaa musiikin edunvalvonnasta

28.05.2025 |17:05
3.
Suomen uutiset logo

Suomenruotsalainen professori hämmensi visioillaan HBL:n haastattelussa: Väestönkasvu Suomessa voidaan hoitaa maahanmuuttajilla

24.05.2025 |11:36
7.
Suomen uutiset logo

Viha juutalaisia ja Israelia kohtaan yhdistää Saksassa palestiinalaisia, islamisteja ja vasemmistoradikaaleja – antisemitistisiä ja juutalaisvihamielisiä rikoksia tehdään yhä enemmän

23.05.2025 |20:17

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää