Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Jussi Niinistö: Suomenkielinen yliopisto-opetus turvattava

05.11.2014 |10:06

Perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Niinistö jätti eilen eduskunnassa kirjallisen kysymyksen suomenkielisen yliopisto-opetuksen tulevaisuudesta. Hän tiedustelee, miten hallitus aikoo varmistaa, että suomi säilyy yliopistojen ja korkeakoulujen opetus- ja tutkintokielenä vastaisuudessakin.

– Yliopistot muuttavat koulutusohjelmiaan englanninkielisiksi houkutellakseen ulkomaalaisia opiskelijoita ja tutkijoita. Valtion varoilla tuetun suomalaisen yliopistokoulutuksen ensisijaisena tarkoituksena tulee  kuitenkin olla tutkimuksenteon ohella suomalaisten opiskelijoiden kouluttaminen ja opiskelun mahdollistaminen suomalaisopiskelijoiden omalla äidinkielellä, Niinistö painottaa.

Niinistön mielestä yliopistolaissa pitää jatkossakin säilyttää vaatimus siitä, että korkeakoulutusta – myös ylempään korkeakoulututkintoon tähtäävää – tulee antaa suomen kielellä.

– Suomen kielen säilyttäminen tieteen kielenä on tärkeää kielemme tulevaisuuden kannalta, sillä suomen käytön väheneminen korkeakouluissa tietäisi ennen pitkää kielemme kuihtumista.

Artikkelia muokattu 6.11.2014 klo 15.21.

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Jari ”Suomessa ei ole katujengejä” Taponen erosi poliisin palveluksesta – perusti konsulttifirman

10.03.2025 |20:47
5.
Suomen uutiset logo

Sisäministeri Rantanen: Maassa ei voi olla yhtä aikaa avoimet rajat ja korkea sosiaaliturva

08.03.2025 |10:38
6.
Suomen uutiset logo

Mäkelä: Ei mitään järkeä hakea ulkomailta lisää työttömiä Suomeen – ”Työvoimapulasta on puhuttu kohta jo 20 vuotta, ja kukaan ei vielä ole sitä nähnyt”

07.03.2025 |16:34
8.
Suomen uutiset logo

Pirkko Ruohonen-Lerneriltä kovaa kritiikkiä demarien Eero Heinäluomalle: “Kieroilun mestari, josta Putinkin on hänet palkinnut korkea-arvoisella mitalilla”

13.03.2025 |19:09
9.
Suomen uutiset logo

Dosentti Ari Helo moittii lukion historiankirjaa: ”Halutaanko koululaisille antaa naiiviin utopistinen kuva Euroopan ulkopuolisten alueiden historiasta ennen kolonialismin kautta?”

12.03.2025 |14:34
10.
Suomen uutiset logo

Kristittyjä vainotaan ympäri maailmaa median vaietessa – Antikainen: Sisäministeri Mari Rantanen on toiminut oikein

12.03.2025 |17:04

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää