Maailma tarvitsee Yhdysvaltain, Kiinan ja Venäjän yhteistyötä. Se rakentuu asiantuntijuudella ja hyvillä henkilösuhteilla. Siksi Rex Tillerson on kelpo valinta Yhdysvaltain uudeksi ulkoministeriksi, arvioi Yhdysvaltain poliittiseen historiaan erikoistunut toimittaja Matti Hukari.

Venäjän ulkopuolella tuskin on monta henkilöä, joka tuntee Venäjän öljyteollisuuden investointitarpeet ja tuotantokapasiteetin mahdollisuudet yhtä hyvin kuin maailman suurimman öljy-yhtiön Exxon Mobilin pitkäaikainen toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja.

Viime keväänä Yhdysvaltain ja Kiinan suhteita rasitti Etelä-Kiinan meren aluevesikiista Kiinan ja alueen muiden valtioiden välillä. New Statesman -lehti arvioi jo 29.10.2013, että pohjimmiltaan siinä on kyse alueen 11 miljardin barrelin öljy- ja 190 miljardin kuution maakaasuesiintymisistä. Tämä puolestaan lienee toinen syy miksi Trump päätyi valitsemaan ulkoministerikseen juuri Rex Tillersonin.

Ex-pääministeri Esko Aho puolusti YLE:n ykkösaamussa 21.1.2017 Yhdysvaltain Presidentti Donald Trumpin ulkoministerivalintaa, joka on ExxonMobil öljy-yhtiön pitkäaikainen toimitusjohtaja (2004-2006) ja hallituksen puheenjohtaja (2016-2016) Rex Tillerson. Aho kummasteli valtamedian asennetta, kuinka liike-elämän ja poliitikkojen suhteita Venäjälle on alettu pitää negatiivisena asiana, vaikka samaan aikaan vaaditaan kansainvälistymistä ja avarakatseisuutta. Yhdysvaltain ex-ulkoministeri (1973-1977) Henry Kissinger kehotti edellisen presidentti Barack Obaman hallintoa parantamaan Venäjän tuntemusta ja kehittämään vuoropuhelua Venäjän kanssa, sillä Yhdysvalloilla ja Venäjällä on kuitenkin enemmän yhteisiä, kuin eriyttäviä, intressejä tulevaisuuden maailmassa.

Rex Tillersonin tähänastinen ura

Ulkoministeriksi valittu Rex Tillerson syntyi vuonna 1952 Wichita Fallsissa, Texasissa. Hän suoritti rakennusinsinöörin tutkinnon Texasin Yliopistossa, Austinissa ja aloitti työuransa Exxonilla tuotantoinsinöörinä 1975.

Ensimmäinen harppaus uralla tapahtui 1989, jolloin hän sai tuotantodivisioonan johtajana vastuulleen öljyn ja maakaasun tuotannon Texasissa, Oklahomassa, Arkansasissa ja Kansasissa. Vuonna 1992 Tillerson siirtyi globaalien operaatioidensuunnittelijaksi ja 1995 Exxon Jemenin toimitusjohtajaksi. Vuonna 1998 hän siirtyi Exxonin Venäjän toimintojen johtajaksi. Venäjän Exxonin öljynporauskohteet olivat silloin Sahalinilla ja Kaspian merellä.

Vuonna 1999 Tillerson otti vastuun Exxonin tuotekehityksestä ja tutkimuksesta. Siitä lähtien ExxonMobil on ollut edelläkävijä vaihtoehtoisten energiamuotojen tutkimuksessa ja parantanut polttoaineiden energiatehokkuutta ja ympäristöystävällisyyttä.

Tillerson eteni urallaan saavutustensa, ei sukunsa tai suhteidensa vuoksi

Koko konsernin varatoimitusjohtajaksi Tillerson nimitettiin vuonna 2001 ja toimitusjohtajaksi 2004. Hallituksen puheenjohtajan pestin Tillerson aloitti vuonna 2006. Hänen lähes elinikäinen harrastuksensa on ollut partiolaistoiminta, ja hän toimi Amerikan partiolaisjärjestön puheenjohtajana vuodet 2010-2012. Tillersonin luottamustehtävistä mainittakoon mustien koulutusta tukevan säätiön puheenjohtajuus sekä Fordin teatterisäätiön varapuheenjohtajuus.

Tillerson tuli Exxonille vuonna 1975 ja eteni urallaan saavutustensa, ei sukunsa tai suhteidensa vuoksi. Hänen johdollaan ExxonMobil oli yksi maailman tuottavimmista yrityksistä. Yhtiönä ExxonMobile on ollut Yhdysvaltain talouskasvun peruspilari jo yli sadan vuoden ajan.

Poliittisesti Tillerson on pragmaattinen republikaani

Rex Tillerson on yksi kokeneimpia ja kansainvälisimpiä johtajia Amerikan liike-elämässä. Trumpin tekemän valinnan jälkeen Tillerson oli 11.1.2017 Yhdysvaltain senaatin kuultavana. Yhdeksän tuntia kestäneessä haastattelussa Tillerson kannatti reilua ja avointa vuoropuhelua Venäjän kanssa sekä Iranin ydinasesopimuksen uudelleenarviointia. Tillersonin asiantuntemus öljyteollisuudesta katsottiin senaatin jäsenten taholla eduksi, sillä öljy ja maakaasu ovat globaalin suurvaltapolitiikan tärkeimpiä vaikuttimia. Tillerson on johdonmukaisesti vastustanut Obaman demokraattihallinnon Venäjälle asettamia talouspakotteita, sillä ne ovat haitanneet taloudellisesti Yhdysvaltoja ja Euroopan Unionin jäsenmaita.

Vertailun vuoksi kerrottakoon, että Euroopan parlamentin sirkusmaisissa komissaarihaastatteluissa vuonna 2014 äänekkäimmät vihreiden ja vasemmiston europarlamentaarikot keskittyivät tivaamaan komissaariehdokkailta sitä, ettei heillä saisi olla kytköksiä teollisuuteen tai edes mitään teollisen toiminnan tuntemusta.

Toisaalta vihreiden ja sosialistien parlamenttiryhmät vaativat komissiota elvyttämään ja työllistämään julkisilla rahoilla. Ei ihme, jos Lenita Airistokin peräänkuulutti YLEn Pressiklubissa 17.3.2017 poliitikoilta edes alkeellista talousasioiden tuntemusta.

Tillerson kannattaa yksinkertaista hiiliveroa, jonka vastapainoksi uusiutuvien tukiaiset voisi lopettaa

Ilmastopolitiikassa Tillerson liputti jo Reaganin 1980-luvulla aloittaman, republikaanien pragmaattisen lähestymistavan puolesta. Globaalien hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi Tillerson kannattaa yksinkertaista hiiliveroa. Sen vastapainoksi monenkirjavat uusiutuvien energiamuotojen tukiaiset tulisi hänen mielestään lopettaa.

EU:n ja YK:n byrokratiaan ja sosialismiin tykästyneiden virkamiesten intressiin tuskin mahtuu tällaisen hiiliveron luominen. Sehän olisi markkinatalouden periaatteisiin nojautuva keino vähentää hiilidioksidipäästöjä, ja koskisi myös kehittyviä maita. Kansalliset poliitikot puolestaan eivät pidä ajatuksesta, koska hiiliveron muodossa kansalaiset ja kuluttajat huomaisivat omakohtaisesti, kuinka kalliiksi päästöjen vähentäminen tulee. Siksi tämä kustannus yritetään kiertää kauniilta kuulostavalla lainsäädännöllä, kuten uusiutuvien energiamuotojen tukemisella. Hiiliveron puolesta otti kantaa myös Presidentti Reaganin talouspoliittisena neuvonantajana vaikuttanut Martin S. Feldstein New York Times -lehdessä 8.2.2017.

Tillerson ymmärtää Pariisin ilmastosopimuksen olevan nippu valtioiden antamia sitoumuksia toimenpiteistä, joilla kukin valtio aikoo pysäyttää ilmakehän lämpenemisen 1,5 °C:seen. Pariisin ilmastokokouksessa Kiina sitoutui vähentämään taloutensa hiili-intensiteettiä 60 % ja Intia 33 % vuoteen 2030 mennessä. Hiili-intensiteetillä tarkoitetaan päästöjen määrää suhteessa bruttokansantuotteeseen. Pakistan lupasi vähentää päästöjään ”mahdollisuuksiensa mukaan”. Absoluuttista päästöjen vähentämistä ne eivät luvanneet.

Sen sijaan Yhdysvallat lupasi vähentää todellisia päästöjä 26 % vuoden 2005 tasosta ja EU 40 % vuoden 1990 tasosta, vuoteen 2030 mennessä. Käytännössä Kiina kasvattaa päästöjään vielä lähes 15 vuotta. Venäjä lupasi leikata päästöjään vuoden 1990 tasosta, jolloin Neuvostoliiton tuotanto oli korkeimmillaan, mutta käytännössä Venäjä voi kasvattaa päästöjään noin 40 % nykytasosta.

MIT:n (Massachusetts Institute of Technology) tekemän laskelman mukaan Pariisissa ilmoitetuilla toimenpiteillä ilmaston arvioitu lämpeneminen hidastuisi kuitenkin enintään 0,2 C astetta vuoteen 2100 mennessä. Ennustettu lämpeneminen olisi 3,7 °C ja ilman Pariisin sitoumusten sisältämiä toimenpiteitä se olisi 3,9 °C. Yhdysvalloille aiheutuvat kustannukset lasketaan silti sadoissa miljardeissa dollareissa. Tillersonin kokemuksella ei noista luvuista suuremmin innostuta kun väestönkasvun ja elintason nousun saattelemana maailman öljynkulutus kasvaa ennätysvauhtia.

Suomessa realistista näkemystä toi esiin ST1 Energiayhtiö St1:n hallituksen puheenjohtaja Mika Anttonen (YLE 7.2.2017). Hän totesi Pariisin ilmastosopimuksen olevan sitä varten, että ihmisillä säilyisi usko. Anttosen mukaan käynnissä on poliitikkojen suitsuttamia toimenpiteitä, jotka ovat ”lillukanvarsia”, maksavat valtavasti, eivätkä johda mihinkään

Onko Tillersonin kokemus soveltuva ulkoministeriksi

Poliittiseen historiaan ja kansainväliseen energiapolitiikkaan erikoistunut kolumnisti Ellen R. Ward kirjoitti 10.12.2016 Forbes-lehdessä Tillersonista laajan henkilökuvauksen. Ward arvioi Tillersonilla olevan hyvät eväät ulkoministerin tehtävän hoitamiseen.

Ensinnäkin Tillersonin neuvottelutaidot on koulittu viimeisen 30 vuoden ajan lähes kaikkien öljyntuottajamaiden hallitusten, ja niissä maissa toimivien öljyalan yhtiöiden kanssa. Hän on neuvotellut muun muassa maankäyttöoikeuksista, työvoiman työehdoista ja kuljetussopimuksista.

Wardin mukaan Tillersonilla on poliitikkoihin, diplomaatteihin ja yliopistotutkijoihin verrattuna ylivertainen johtamiskokemus. ExxonMobilin liikevaihto on globaalisti 370 miljardia dollaria eli noin 7 kertaa Suomen valtion budjetin verran. Toimintaa on 50 valtiossa, ja operaatioiden laajuus on huomattava: öljynetsintää, öljynporausta, rakentamista, logistiikkaa, korkean teknologian tutkimusta, markkinointia ja myyntiä.

Tillerson tuntee maailman tärkeimmät valtionjohtajat jo valmiiksi

Yhdysvaltain ulkoministerin tehtävissä on samankaltaisuutta. Ulkoministeri johtaa organisaatiota, jonka budjetti on 66 miljardia dollaria ja operoi kaikissa maailman valtioissa laajalla palveluvalikoimalla: viisumipalvelut, ulkomailla olevista amerikkalaisista huolehtiminen, kansallisen turvallisuuden operaatioihin osallistumien, viennin edistäminen, diplomaattien henkilöstöjohtaminen, diplomaattien turvallisuuden varmistaminen ja korkean tason diplomatian toteuttaminen.

Kolmanneksi Ward toteaa, että Tillersonilla diplomaattinen kokemuskin jo valmiina eli hän tuntee maailman tärkeimmät valtiojohtajat. Ennen kaikkea Tillerson tuntee heidän motivaationsa ja tavoitteensa jo valmiiksi. Juuri tätä tuntemusta ja realismia Yhdysvallat tarvitsee, jotta maailman johtajat saadaan työskentelemään yhdessä Yhdysvaltojen kanssa – ei vastaan. Tillersonin ystävyyssuhteet ja sidokset maailman muiden suurvaltojen johtajiin, kuten Venäjän presidentti Vladimir Putiniin ovat sellaista pääomaa, mitä Obaman demokraattihallinnolta puuttui.

Tillersonin johdolla ExxonMobil on menestynyt erityisesti Kiinassa ja vastannut käytännössä Kiinan maaperän energiavarojen tutkimuksesta ja kartoittamisesta. Tämä ei liene haitaksi Yhdysvaltojen ja Kiinan välisissä kauppaneuvotteluissa. New Statesman -lehti arvioi jo 29.10.2013 että Kiinan sotilastukikohtien rakentamisen pontimena Etelä-Kiinan meren kansainvälisille vesille on alueen 11 miljardin barrelin öljy- ja 190 miljardin kuution maakaasuvarannot.

Richard Nixon nimitti tammikuussa 1969 presidentiksi tultuaan Henry Kissingerin turvallisuuspoliittiseksi neuvonantajakseen ja antoi hänelle tehtäväksi diplomatian avaamisen Kiinaan – hiljaisesti. Tillerson teki ensimmäisen Aasian vierailunsa Japaniin, Etelä-Koreaan ja Kiinaan 16-19.3.2017. Vierailun käytännöissä hän palasi kohti Kissingerin varhaisaikoja, sillä Tillerson matkusti ilman suurta toimittajalegioonaa, mukanaan vain yksi reportteri. Tämä näytti ärsyttävän CBS uutiskanavaa, mutta kiinalaisia huojensi, että ensimmäistä kertaa sitten Nixonin päivien löytyy länsimainen poliitikko, joka on kiinnostuneempi työnsä tuloksista kuin median miellyttämisestä.

Tillersonin yhteistyö presidentti Trumpin kanssa tuskin on aina helppoa. Ensimmäinen särö suhteisiin tuli, kun Trump ei hyväksynyt Tillersonin valintaa, Elliot Abramsia, apulaisulkoministeriksi. Abrams olisi tuonut hallitukseen historiallista jatkuvuutta ja vahvaa kokemusta, sillä hän toimi jo 1980-luvulla Reaganin aikana apulaisulkoministerinä sekä 2000-luvulla presidentti George W. Bushin erityisavustajana.

Toinen erimielisyys syntyi, kun Trump ei sallinut Tillersonin alkavan diplomaattiseksi välittäjäksi Qatarin ja Saudi-Arabian välisessä kriisissä. Newsweek -lehdessä 24.7.2017 politiikan toimittaja Graham Lanktree epäili Tillersonin olevan pettynyt Trumpin johtamistyyliin – toivottavasti hän silti jaksaa vaativassa tehtävässään.

Matti Hukari
Kirjoittaja on kansainvälisiin luonnonvarakysymyksiin sekä Yhdysvaltain ja Iso-Britannian poliittiseen historiaan erikoistunut vapaa artikkelitoimittaja. Tässä artikkelissa esitetyt näkemykset ovat henkilökohtaisia.

Matti Hukari