

Pohjalaisisäntä vetoaa: Älkää ostako varastettua tavaraa – se voi tulla todella kalliiksi
Polttoainevarkaudet ovat vuodesta toiseen pysyvä riesa maatiloilla ja työmailla. Varkaiden toiminta on usein ammattimaista, ja poliisilla on hyvin rajalliset resurssit tutkia näitä rikoksia. Pohjalaisisäntä vetoaakin ihmisiin, jotta nämä jättäisivät varastetun tavaran ostamatta, jolloin varkailta katoaisivat markkinat. Varastetun polttoaineen ostajalla voi olla myös edessään kallis remontti.
Kurikkalainen Risto Talvitie koki viime syksynä ikävän yllätyksen mennessään tankkaamaan traktoriaan: varkaat olivat syysyön pimeydessä vierailleet hänen farmitankillaan ja vieneet yli tuhat litraa polttoöljyä. Rahallinen menetys oli lähes tuhat euroa.
Keikan oli pakko olla etukäteen suunniteltu, sillä tuollaisen määrän varastaminen vaatii isohkon pakettiauton, pumpun ja tynnyreitä. Talvitie kertoo, että polttoainevarkauksia on tapahtunut lähiseuduilla enemmänkin.
Varkauden huomattuaan Talvitie tavoitteli poliisia puhelimitse, mutta rikosilmoituksen tekeminen puhelimitse ei onnistunut. Niinpä hän teki rikosilmoituksen netissä. Nopeaa reagointia on poliisilta turha odottaa.
– Ruudulla luki, että ilmoitus käsitellään kahden viikon sisällä, Talvitie kertoo Suomen Uutisille.
Löpö sopii moneen käyttöön
Varastettua polttoöljyä voidaan käyttää maatilan koneiden lisäksi kaikissa dieselkäyttöisissä ajoneuvoissa tai vaikkapa omakotitalon öljylämmityskattilassa. Kevyemmin verotettua moottoripolttoöljyä eli löpöä saa lain mukaan käyttää vain maataloustraktoreissa ja työkoneissa, mutta moni laittaa sitä myös dieselautonsa tankkiin. Kiinnijäämisriski on olematon, vaikka löpö voidaan ratsiassa tunnistaa punaisesta väriaineesta.
Rahallisen menetyksen lisäksi polttoainevarkaudet aiheuttavat viljelijöille käytännön riesaa. Talvitie päätti olla ostamatta lisää polttoöljyä farmitankkiin, koska sitä ei voi olla koko ajan vahtaamassa. Talven ajan hän käy tankkaamassa traktorinsa huoltoasemalla. Seurauksena on turhaa ajoa ja kalliimpi hinta kuin jos ostaisi isomman erän kerralla tilatankkiin.
Varkailta vietävä markkinat
Risto Talvitie ennustelee, että polttoainevarkauksia tulee tapahtumaan aina vain enemmän, mitä huonommiksi ajat menevät taloudellisesti. Hän vetoaakin ihmisiin, jotta nämä jättäisivät houkutuksista huolimatta varastetun tavaran ostamatta ja ilmoittaisivat aina poliisille, kun heille tarjotaan epäilyttävän halpaa tavaraa.
Varkaudet vähenevät, jos varastetulle tavaralle ei ole enää markkinoita, Talvitie arvelee. Hän vaatii myös, että maksimirangaistuksia varastetun tavaran hallussapidosta tai käytöstä on kovennettava, jotta kynnys sekaantua moiseen nousisi.
– Pakkohan jotakin on tehtävä, kun poliiseilla ei ole resursseja ja rikollisuus rehottaa, Talvitie sanoo. Tai sitten on saatava niitä resursseja.
Halpa voi tulla todella kalliiksi
Jotkut jatkuviin polttoainevarkauksiin kyllästyneet viljelijät ovat ryhtyneet jekuttamaan varkaita omilla tavoillaan. Joku on saattanut esimerkiksi sekoittaa varkaiden syötiksi jättämäänsä löpöön AIV-happoa.
AIV-hapolla terästettyä löpöä ei minkään ajoneuvon polttoainejärjestelmä kestä, joten tiedossa on hyvin kallis remontti, jos sellaista erehtyy laittamaan autoonsa tai traktoriinsa. Talvitie kehottaakin varastetun polttoaineen ostamista harkitsevia miettimään vielä kerran.
– Halpa voi tulla todella kalliiksi, Talvitie sanoo.
Poliisille voi jättää rikoksiin liittyviä vihjeitä useilla eri tavoilla. Yleisiä tapoja antaa vihjeitä ovat nettivinkki ja eri poliisilaitosten vihjepuhelimet ja vihjesähköpostit, joista löydät luettelon poliisin sivuilta.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”
Ylen aamussa vierailleelta kansanedustaja Teemu Keskisarjalta tivattiin kantaa hallitukselta odotettavaan ilmastostrategiaan. Keskisarja totesi asian olevan hänelle yhdentekevä. - Perussuomalaisille luonnonsuojelu on luonnollinen, pyhä asia. Ilmakehäkiihkoilu sen sijaan on paholaisen keksintö. Se on EU:n anekauppaa, lähiluonnon raiskaamista ja hiilinielujen nieleskelyä. Ilmakehäkiihkon sfääreistä olisikin tehtävä paluu aidosti vihreälle metsäpolulle.

Jussi Halla-aho: ”Onko minkään median toimituksessa yhtä paljon rikollisia kuin Hesarissa?”
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho jakaa X-tilillään kurinpalautusta Helsingin Sanomille. Halla-aho osallistuu näin keskusteluun tuoreesta hovioikeuden tuomiosta kahdelle Helsingin Sanomien toimittajalle niin kutsutussa Viestikoekeskus-jutussa. Hovioikeus kovensi käräjäoikeuden aiempaa tuomiota.

Nyt tuli perussuomalaisten vastaus SDP:n Razmyarin leikkauslistoihin: ”Tätäkö tarkoittaa kaiken voi tehdä reilummin?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää sosialidemokraattien varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin esitykset maataloustukien leikkauksista sekä veronkorotukset listaamattomille yhtiöille.

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

PS-ministeriryhmän tiedotustilaisuus klo 15.30 alkaen (suora lähetys)

Pieni- ja keskituloisille tulossa merkittävät veronalennukset, ostovoima paranee – Purra: ”Tällaisia veronalennuksia ei ole nähty vähään aikaan”
Perussuomalaisten ministeriryhmän kesäkokouksessa tänään puhunut valtiovarainministeri Riikka Purra kertoi jo lausunnoilla olevista verotoimista. Tavan palkansaajalle on jäämässä kukkaroon selvästi enemmän käyttövaraa veronalennusten myötä.

Teemu Keskisarja: Seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta pitää ohjata riippumattomille ja puolueettomille medioille
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja esittää Yleisradion kutistamista siten, että seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta ohjattaisiinkin riippumattomille ja puolueettomille medioille. - Yle-veron maksajat jatkossa valitkoot itse rahoituskohteita omissa veroilmoituksissaan, Keskisarja linjaa.

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa
Aikaisemmin optikot eivät ole voineet määrätä silmälaseja henkilöille, joille on tehty silmäleikkaus, vaan asiakas on jouduttu ohjaamaan silmälääkärin vastaanotolle. - Muutos lyhentää jonoja silmälääkäreille ja on tervetullut tilanteessa, jossa silmälääkäreistä on pula valtakunnallisesti, kertoo sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.

Purra: Väestönmuutos ei ole salaliittoteoriaa tai äärioikeistolaista – ”Tilastot kertovat armottomasti, kuinka ulkomaalaisväestö lisääntyy ja kasvaa, suomalaisväestö ei”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra listaa X:ssä, miksi puolue puhuu niin paljon Suomen demografisista muutoksista.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää