Puheenjohtaja Riikka Purra (ps) keskittyy puolueen johtamiseen kohti eduskuntavaaleja, ja luopuu hallintovaliokunnan puheenjohtajuudesta.

Purra kommentoi päätöstä tiedotteessa:

”Luovun hallintovaliokunnan puheenjohtajuudesta. Teen sen raskain mielin, sillä tehtävä on ollut mieluisa ja poliittisesti hyödyllinen.

Valiokunnan johtaminen on vaativaa, mutta erityisesti nyt hallintovaliokunta on vielä tavanomaistakin vaativampi, kun asioita on valtavasti. Tämän yhdistäminen vaaleja kohti menevän puolueen johtamiseen ja puheenjohtajan muihin velvoitteisiin ei parhaalla mahdollisella tavalla enää onnistuisi.

Valiokunnan johtaminen vaatii useita tunteja työtä joka päivä – perehtymistä, valmistelua, kokouksien vetämistä, muita velvollisuuksia. Hallintovaliokunnan asiat ovat perussuomalaisen politiikan kannalta mitä tärkeimpiä, kuten maahanmuuttoa ja muuta sisäistä turvallisuutta. Kansanedustajan tärkein työ tehdään valiokunnassa, ja kuten olemme tällä kaudellakin nähneet, esimerkiksi rajapykäliä sorvattaessa, jopa oppositiosta voi toisinaan vaikuttaa.

Valitettavasti valiokunnissa tehtävä työ ei usein tunnu olevan sen paremmin lehdistön kuin äänestäjienkään mielestä kovin relevanttia. Se ei ole mediaseksikästä; se on puurtamista.

Olen vakuuttunut, että perussuomalainen eduskuntaryhmä löytää hallintovaliokuntaan näiksi muutamiksi jäljellä oleviksi kuukausiksi osaavan ja asiat hallitsevan uuden puheenjohtajan. Päätös tehtäneen mahdollisimman pian.

Kiitän koko hienoa ja hyvähenkistä valiokuntaa, sen jäseniä ja loistavia neuvoksia.”

Purra kiittää twiitissään hallintovaliokunnan henkilökuntaa, jäseniä ja sen neuvoksia:

SUOMEN UUTISET

Tagit