

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Ristiriitaista viestiä poliisien rokotuksista – ”Eikö hallituksen sisällä vasen käsi tiedä, mitä oikea puuhaa?”
Sisäministeri Maria Ohisalo sanoo, että poliisin henkilöstö pitäisi asettaa etusijalle rokotusjärjestystä määriteltäessä. Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhilan mukaan poliiseilla ei ole oikeutta nopeutettuihin rokotuksiin.
Kansanedustaja ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Minna Reijonen teki asianomaiselle ministerille 22.3. kirjallisen kysymyksen operatiivisissa tehtävissä toimivien poliisien rokottamisesta. Reijonen kysyi, kuinka aiotaan turvata, että Suomessa poliisi voi tehdä työtään koronaturvallisesti.
Sisäministeri Maria Ohisalo vastasi kirjalliseen kysymykseen 13.4. Vastauksessaan ministeri Ohisalo toteaa, että poliisin toimintaympäristö on muuttunut. Poliisit kohtaavat työssään jatkuvasti koronapositiivisia asiakkaita ja poliiseja uhkaillaan tartuttamisella, heitä kohti syljetään ja yskitään.
– Poliisille kuuluvien yhteiskunnan kannalta merkittävien tehtävien, kuten yleisen järjestyksen ja turvallisuuden sekä lisääntyneiden terveydenhuollon virka-apu tehtävien, hoitamiseksi tulisi poliisin henkilöstö asettaa etusijalle yhdessä riskiryhmään kuuluvien henkilöiden kanssa rokotusjärjestystä määriteltäessä, Ohisalo vastasi.
”Vaikuttaa sangen erikoiselta”
Poliisihallitus teki sisäministeriölle esityksen, jonka mukaan pahimmilla epidemia-alueilla työskentelevälle henkilöstölle annettaisiin rokotukset nopeutetulla aikataululla.
Kirjallisen kysymyksen vastauksessaan sisäministeri Ohisalo puolsi poliisihallituksen esitystä ja ilmoitti esittävänsä sen sosiaali- ja terveysministeriölle.
– Ihmettelen kuitenkin, miksi esimerkiksi itäsuomalaiset poliisit jätettäisiin eriarvoiseen asemaan, Reijonen sanoo.
Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhila ilmoitti 18.4, ettei poliiseilla ole oikeutta nopeutettuihin rokotuksiin.
– Tämä vaikuttaa sangen erikoiselta. Eikö hallituksen sisällä vasen käsi tiedä, mitä oikea puuhaa? Reijonen ihmettelee.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ronkainen Puolustusvoimien koronatautitilanteesta: ”Hallituksen pitäisi reagoida heti”

Reijonen: Poliiseille ja muille kriittisillä aloilla toimiville saatava rokotukset

Rantanen ja Ronkainen vieraskielisten koronarokottamisesta: ”On härskiä esittää ohituskaistaa maahanmuuttajille”
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Aatu Arjalainen ja Nahom Hagos – kumpi on todempi uhka?

Someen jaettu pahoinpitely nostatti espanjalaisten raivon – afrikkalaisjengin ja paikallisten yhteenotot ovat jatkuneet yli viikonlopun
Paikallisten asukkaiden ja afrikkalaisjengin väliset väkivaltaisuudet ovat jatkuneet jo kolmatta yötä espanjalaisessa pikkukaupungissa. Taustalla ovat sosiaaliset ongelmat ja uskonnollinen eripura, joiden sanotaan olevan hallitsemattoman maahanmuuton seurausta. ”On aika panna vastaan ennen kuin on liian myöhäistä”, tulkitsee asukas paikallisten tuntoja.

Riippumattomalta medialta yläpeukkua Teemu Keskisarjan ehdotukselle Yle-veron uudelleenohjauksesta – pitkällä tähtäimellä kaiken median tulisi kuitenkin toimia markkinaehtoisesti
Aidosti riippumattomat ja itsenäiset media-alan tekijät pitävät ongelmallisena nykyistä Yle-veromallia, jonka turvin Yleisradio syö tilaa mediakentältä. Kansanedustaja Teemu Keskisarjan esitys Yle-veron uudelleenkohdistamisesta toisi mukaan kilpailua mediakentälle, sekä palauttaisi osittaisen protestoinnin mahdollisuuden kansalle.

Yliopistonlehtori emerita ajattelee liberaalilaatikon ulkopuolelta: Pakkoinkluusio ei toimi missään – ei kouluissa, työpaikoilla eikä maahanmuuttopolitiikassa
Voiko yliopistolla työskennellä ja luoda uraa, vaikka tunnustautuu kristityksi tai konservatiiviksi? Saako tieteentekijä vastustaa aborttia, pitää Israelin puolta ja puhua ääneen islamisaation luomasta uhkasta länsimaille? Kyllä, se on mahdollista, mutta ei mutkatonta. Ja ehkä siksi niin harvinaista.

Hallitus selvittää maahanmuuttajien arvot: ”Lupa asua Ruotsissa ei kuulu ihmisoikeuksiin”
Maahanmuutto- ja integraatiopolitiikan pitää perustus tosiasioihin, ei näppituntumaan saatikka oletuksiin. Näin ajattelee tuore opetus- ja integraatioministeri Simona Mohamsson (ent. Mohammad). Yhteiset tasavertaisuuteen perustuvat arvot on hyväksyttävä, sillä ”lupa asua Ruotsissa ei kuulu ihmisoikeuksiin”.

Päivän pointti: Toksinen vallankäyttö, toiminnan ristiriitaisuudet ja kasvava tyytymättömyys Pride-liikkeen sisällä herättävät pohtimaan, joko Pride-aikakausi on tullut päätökseensä

Ranska avaamassa ovea uusille tulijoille – pelkkä palestiinalaisuus riittää nyt turvapaikan perusteeksi
Ranska on päättänyt myöntää turvapaikkoja Gazan palestiinalaisille. Tie EU:n alueelle on nyt periaatteessa auki kahdelle miljoonalle uudelle pakolaiselle. Päätökseen on reagoitu voimakkaasti, sillä se voi johtaa pakolaistulvaan ja Hamasin terrroristien ujuttautumiseen Euroopan ytimeen.

Antikainen: Kuvitelkaa demarien Nasima Razmyar sisäministerinä – rajat auki, suut kiinni ja lisää turvapaikanhakijoita suomalaisten elätettäväksi
Pääministeripuolueena SDP:n ja Nasima Razmyarin toimintalinja olisi selvä: vihapuheesta vankilaan – mutta laittomasta maassaoleskelusta palkinto. Suomalaisille rajat sananvapauteen – mutta ei rajoja maahanmuutolle. Ja jos kritisoisit Razmyaria, joutuisit maksamaan kunnianloukkauksesta korvauksia, kansanedustaja Sanna Antikainen varoittaa.

Työelämägallup: Vain vajaa puolet ammattiliiton jäsenistä tietää, että työttömyysturva ei edellytä liiton jäsenyyttä
Ammattiliittoon kuuluminen ei itsessään takaa turvaa työttömyyden varalta. Turvan takaa työttömyyskassan jäsenyys. Tämä ei ole selvää läheskään kaikille ammattiliittojen jäsenille.

EVA:n tutkimus paljastaa arvomuutoksen: Suomalaiset kallistuvat oikealle, identiteettipolitiikka ei enää vetoa kansaan kuten ennen
Elinkeinoelämän valtuuskunnan tuore arvo- ja asennetutkimus osoittaa, että suomalaisten asenteet ovat siirtyneet selvästi oikeistolaisempaan suuntaan kuluneen vuosikymmenen aikana. Suomalaisista noin puolet (49 prosenttia) asemoi itsensä poliittisesti oikealle, vajaa kolmannes vasemmalle (31 prosenttia) ja viidesosa (19 prosenttia) keskelle.