Seminaarikutsu: Valkoisten tutkijoiden ei tarvitse vaivautua

18.09.2019 |13:04

Yhdysvaltalaisyliopisto järjestää tiedeseminaarin, jonne ei haluta valkoisia tutkijoita puhumaan. Seminaarikutsussa painotetaan, että puhujaksi ilmoittautuvan tutkijan pitää kuulua johonkin “historiallisesti aliedustettuun” ryhmään. Tavoitteena on tuoda esille “uusia ääniä” tieteessä.

Williams-yliopisto järjestää marraskuun alussa viikonloppuseminaarin, johon pyydetään alustuksia tutkijakoulutettavilta tai äskettäin tohtorintutkinnon suorittaneilta. Seminaarin esitelmöitsijöiden valintaan liittyy kuitenkin erityisehto: seminaarikutsun mukaan puhujien on edustettava jotakin vähemmistöä.

Valkoisiksi itsensä kokevat eivät siis kelpaa puhumaan, vaan hakijan on pystyttävä todistamaan olevansa esimerkiksi afroamerikkalainen, Alaskan alkuperäisasukas, arabialaisamerikkalainen, aasialaisamerikkalainen, latino, intiaani, hawaijilainen tai muu Tyynenmeren saarien asukas, tai ylipäätään mitä tahansa muuta kuin valkoinen amerikkalainen.

Seminaaripuhujiksi valitut tutkijat saavat 500 dollarin apurahan ja ilmaisen ylläpidon seminaariviikonlopun ajaksi. Järjestäjien mukaan tavoitteena on luoda “älyllisesti rikastava” kokemus kaikille osallistujille.

Aiheesta uutisoi ensimmäisenä yliopistouutisiin erikoistunut The College Fix -nettilehti.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta

17.03.2025 |10:18
4.
Suomen uutiset logo

Pirkko Ruohonen-Lerneriltä kovaa kritiikkiä demarien Eero Heinäluomalle: “Kieroilun mestari, josta Putinkin on hänet palkinnut korkea-arvoisella mitalilla”

13.03.2025 |19:09
7.
Suomen uutiset logo

Kristittyjä vainotaan ympäri maailmaa median vaietessa – Antikainen: Sisäministeri Mari Rantanen on toiminut oikein

12.03.2025 |17:04
8.
Suomen uutiset logo

Dosentti Ari Helo moittii lukion historiankirjaa: ”Halutaanko koululaisille antaa naiiviin utopistinen kuva Euroopan ulkopuolisten alueiden historiasta ennen kolonialismin kautta?”

12.03.2025 |14:34
9.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset Opiskelijat: “Maahanmuuttajakiintiöt eivät kuulu korkeakoulujen yhteishakuun”

12.03.2025 |18:35
10.
Suomen uutiset logo

Saksalta puuttuu sotilaita, aseita ja maanpuolustustahtoa – rämäkuntoinen armeija halutaan panna kuntoon satojen miljardien velkarahalla

13.03.2025 |20:52

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää