Suomen pitäisi kiirehtiä biotaloutta

14.03.2013 |11:05

Suomessa on valtavasti uusiutuvia luonnonvaroja. Suomi menettää kuitenkin etsikkoaikaansa biotalouden kärkijoukossa. Näin sanotaan keskiviikkona julkaistussa Ajatuspaja e2:n Harppaus biotalouteen -raportissa.

Suomessa uusiutuvia luonnonvaroja asukasta kohti on maailman neljänneksi eniten. Edellä ovat vain Bolivia, Kongo ja Kanada. Raportin toimittanut tutkija Hannu Savolainen sanoo keskustan Suomenmaan mukaan, että Suomi ei tästä huolimatta ole biotalouden edelläkävijä.

– Suomi on menettämässä etsikkoaikansa. Nyt tarvitaan johtajuutta. Valtion täytyy ottaa vahva rooli.

Ajatuspaja e2 ehdottaa uuden valtionyhtiön ja sijoitusrahaston perustamista tukemaan biotalouden hankkeita ja investointeja. Lisäksi haittaveroja ja investointitukia on suunnattava niin, että biotalouteen siirtyminen vauhdittuu.

Raportti julkaistiin keskiviikkona Helsingissä.

 

PS VERKKOTOIMITUS


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”

03.07.2025 |12:36
4.
Suomen uutiset logo

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä

04.07.2025 |15:21
9.
Suomen uutiset logo

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa

03.07.2025 |16:15

Uusimmat










Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää