bensan ja dieselin hinnat
Elomaa kiittää hallitusta: Kädenojennus pienituloisille autoilijoille
Kansanedustaja Ritva "Kike" Elomaa muistuttaa, että suurten kasvukeskusten ulkopuolella arki pyörii auton varassa. Hänen mukaansa hallituksen esitys polttoainekustannusten hillitsemiseksi on tärkeä helpotus erityisesti pienituloisille.
Bensan ja dieselin hinnat laskeneet kaiken aikaa – Helsingin Sanomat närkästyi
Autoileva kansa kiittää hallituksen toimia, joilla autoilijan asemaa on parannettu ja osaltaan on varmistettu, ettei polttoaineiden litrahinta ylitä kipukynnystä. Sen sijaan Helsingin Sanomat oirehtii uudessa tilanteessa, joka Hesarin näkökulmasta on epämiellyttävä.
Ville Vähämäki: Hallitus on helpottanut autoilijoiden elämää 900 miljoonalla eurolla vuodessa
Autoilijat ovat saattaneet tällä viikolla polttoainepumpulle kurvatessaan kokea iloisen yllätyksen. Bensan ja dieselin hinnat ovat tasolla, joka helpottaa tavallisen kansalaisen arkea. Raakaöljyn lisäksi bensan ja dieselin hintaan vaikuttavat poliittiset päätökset ja hallitus on autoliikenteen asialla.
Uusimmat

Strandman: Ilman omaishoitajia sosiaali- ja terveysala kaatuisi

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali

Kolumni: Some vie ison osan lapsuudesta
Viikon suosituimmat

Etla: 44 prosenttia työttömyyden kasvusta selittyy maahanmuutolla

Kun tarina voitti faktat: BBC-skandaali on journalismin skandaali

Antikainen: Mielenilmaus itärajalla palvelee Venäjän tavoitteita
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää



















