
Riihimäen vankilan paistinpannukohu on vain pieni osa ongelmaa – Purra: Kohta eduskunnassa halutaan muslimiystävällistä lainsäädäntöä – ”Kyse on islamisaatiosta”
Perussuomalaiset ovat varoittaneet väestöpohjan muuttumisen vaikutuksista jo vuosia.
MATTI MATIKAINEN
Suomessa on tällä hetkellä 1,5 miljoonaa eläkeläistä eli 25 % maamme väestöstä ”vauvasta vaariin”. Tästä huolimatta heidän etujaan on eduskunnassa ajamassa vain kymmenkunta eläkeläistä, joiden joukkoon minäkin kuulun.
Erään tutkimuksen mukaan palkat ovat nousseet viimeisen 15 vuoden aikana 70 %, mutta työeläkkeet vain 34 % eli eläkkeiden jälkeenjääneisyys on 36 prosenttiyksikköä. Istuvan hallituksen pääministerit (Katainen & Stubb) pitävät huolen siitä, että eläkeläisiä kuritetaan jatkossakin. Viimeinen ikävä temppu oli eläkeläisten eläkeindeksin leikkaus 75 prosentilla. Tästä ei valtion kassaan kerry montaakaan lanttia, sillä lähes kaikki eläkeläiset saavat eläkkeensä yksityisiltä eläkeyhtiöiltä.
Yksityiset eläkeyhtiöt maksavat tänä vuonna eläkkeitä 24,7 miljardia euroa. Yhtiöt säästävät yli 270 miljoonaa euroa leikkauksien johdosta. Tämä summa on pois eläkeläisten kulutuksesta. Tästä syystä valtio menettää eläkeläisten verotuloja 19 miljoonaa, arvonlisäveroja 50 miljoonaa ja kunnat sekä seurakunnat 80 miljoonaa eli yhteiskunta menettää verotuloja yhteensä lähes 150 miljoonaa euroa. Tätä tietoa eivät hallituspuolueiden edustajat ole ymmärrettävästi julkisuuteen kertoneet.
Eläkeläisten edustus eduskunnassa on turvattava myös jatkossa. Olin edellisten vaalien aikaan lähes seitsemänkymppinen, kun sain Keski-Suomen vaalipiiristä valtakirjan ”Isolle Kirkolle” ja pääsin avaamaan – eduskunnan ikäpuhemiehenä – kolme kertaa täysistunnon. Viime helmikuussa avauksen suoritti eduskuntaan varamiehen paikalta noussut 81-vuotias Jörn Donner.
Eläkeläisten asiat tuntevat parhaiten eläkkeellä olevat ehdokkaat. Siksi myös perussuomalaisten on syytä asettaa heitä ehdolle kaikissa vaalipiireissä.
Kauko Tuupainen
kansanedustaja (ps)
Artikkelia korjattu 5.8.2014 klo 18.20.
Artikkeliin liittyvät aiheet
Viikon suosituimmat
Perussuomalaiset ovat varoittaneet väestöpohjan muuttumisen vaikutuksista jo vuosia.
Demokraattien luoman USAID-sotkun selvittäminen on vasta alkanut. Jo nyt on paljastunut, että veronmaksajien rahoja on hätäavun sijasta käytetty LGBTQ- ja DEI-ideologioiden levittämiseen. Rahaa on käytetty myös median lahjomiseen eri puolilla maailmaa. Jatkossa Afganistanin talebanit joutuvat tulemaan toimeen ilman USAID-kondomeja. Rahankäyttöä tutkinut Elon Muskin "nörttitiimi" on jo saanut tappouhkauksia.
Poliisi vahvisti tiistai-illan tiedotustilaisuudessaan, että kymmenkunta ihmistä on saanut surmansa kouluampumisessa Campus Risberskan koulussa Örebrossa. Kuolleita on löytynyt aikuisoppilaitoksen sisältä. Poliisi ei kommentoi, löytyikö kuolleita myös ulkoa.
Ison-Britannian entinen pääministeri Tony Blair ehdottaa digitaalista henkilöllisyysjärjestelmää ja valvontateknologian laajentamista vastavetona oikeiston ja kansalaisten huolille lisääntyneestä turvattomuudesta ja hallitsemattomasta massamaahanmuutosta. Blairin mukaan tässä olisi konkreettinen ratkaisu ongelmiin, joista populistit puhuvat. Hän visioi, että tekoäly ja valvontateknologia voisivat myös tehostaa julkista sektoria. Entinen pääministeri korostaa, että yksityisyyden ja tehokkuuden välillä on tehtävä valinta ja uskoo kansalaisten olevan siihen valmiita. Kriitikot ovat puolestaan huomauttaneet, että valvontayhteiskuntaa ollaan nyt ajamassa ratkaisuksi vasemmiston itsensä aiheuttamiin ongelmiin.
Oikeusministeri Leena Meri ei tue huumausaineaktivistien esityksiä, koska se olisi väärä signaali yhteiskunnalle.
Vasemmistoliitto ei tue rajaturvallisuuslain jatkamista, ja vasemmisto haluaa myös lisää työperäistä maahanmuuttoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä muistuttaa, että myös EU-komissio on nyt hyväksynyt sen, että turvapaikanhaun voi rajalla keskeyttää tietyssä tilanteessa.
Useimmiten asiat alkavat mennä pieleen, kun perinteisen valtamedian sähköpostiin ilmestyy tiedote maahanmuuton vaikutuksia, etenkin taloudellisia vaikutuksia, käsittelevästä tutkimuksesta. Myös elinkeinoelämän lobbarit rakentavat omissa julkaisuissaan maahanmuuton vaikutuksista ruusuista kuvaa. Lähes aina pimentoon jää tavallisen veronmaksajan näkökulma, vaikka hän lopulta joutuu maahanmuuton kulujen maksajaksi.
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Suomen metsiä päästölähteiksi väittävä Luonnonvarakeskus irrottautuu poliittisesta ohjauksesta ja laatii uudet laskelmat, jotka perustuvat rehellisyyteen ja todellisuuteen.
"Turun hovioikeus tiesi, ansaitseeko syytetty pyövelin kirves kirveen vai neljäkymmentä raipaniskua ja elinkautisen pakkotyöhön Viaporissa." Historioitsija-kansanedustaja Teemu Keskisarja tarttuu puheesaan menneen aikojen rikoshistoriaan, sen synkkiin yksityiskohtiin ja moraalisiin kysymyksiin. Keskisarja vie kuulijansa syvälle rikosten, rangaistusten ja oikeusjärjestelmän juurille. Hän kertoo nuoruudestaan ja tutkimusuransa alkutaipaleista – alkaen 1700-luvun seksuaalirikollisuutta koskevista pohdinnoista ja edeten 1900-luvun alun suomalaisten terroristeihin.
Lue lisää
Lue lisää