

MATTI MATIKAINEN
Antikainen: Liittovaltiointoilijat viittaavat kintaalla demokratialle ja näyttävät EU:n todelliset kasvot
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen pitää EU:n valiokuntien puheenjohtajapaikkajakoa demokratiaa halveksuvana.
Brysselistä kuului viikonloppuna kummia: sen sijaan, että valiokuntien puheenjohtajapaikat jaettaisiin normaaliin tapaan parlamenttiryhmien voimasuhteiden mukaisesti, IS:n haastattelema kokoomuksen europarlamentaarikko Sirpa Pietikäisen mukaan EPP, sosiaalidemokraatit, liberaalit ja vihreät aikovat jakaa paikat keskenään.
– Tämä toimintatapa halveksuu demokratiaa, mikä sinänsä ei ole yllätys tai mitenkään uutta. EU ei ole ennenkään välittänyt jäsenvaltioiden kansalaisten demokraattisissa vaaleissa ilmaisemastaan mielipiteestä, vaan on pyrkinyt painostamaan erilaisin tavoin jäsenvaltioita, joiden kansalaiset ovat äänestäneet vallanpitäjien mielestä väärin. Tällä kertaa touhun härskiys on kuitenkin noussut aivan uudelle tasolle, perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen moittii.
Brexit seurausta liittovaltiokehityksestä
Kokoomuksen Pietikäinen perustelee demokratian ohittamista sillä, että puheenjohtajapaikkaa pitäviltä ryhmiltä täytyy voida odottaa yhteistyökykyä ja -tahtoa.
– Näkemys on varsin erikoinen, koska keskeinen osa politiikkaa on se, että eri puolueet ovat asioista keskenään eri linjoilla. Kaikki puolueet eivät näe liittovaltiota kotimaidensa kansallisen edun mukaisena, eikä EU:n viime vuosien kehityssuunta olekaan ollut useimpien jäsenvaltioiden edun mukainen. Mikäli jäsenvaltioita olisi aidosti kuunneltu ja eri mieltä olevien mielipiteet huomioitu, brexitiä ei välttämättä olisi tullut, Antikainen pohtii.
EU:ta odottaa DDR:n kohtalo
Entistä Itä-Saksaa hallitsi näennäinen monipuoluedemokratia, jossa valtaa piti Kansallinen rintama, johon kuului viisi eri puoluetta ja muutama järjestö.
– Todellinen valinnanvara äänestäjiltä kuitenkin puuttui, sillä puolueet olivat olemassa vain näön vuoksi. Nyt näyttää siltä, että EPP, sosiaalidemokraatit, liberaalit ja vihreät ovat muodostamassa EU-tason kansallisen rintaman, joka tekee haluamansa päätökset liittovaltion edistämiseksi äänestäjien tahdosta välittämättä.
– On vain ajan kysymys, milloin EU kokee näillä toimintatavoilla saman kohtalon kuin DDR, kun kansalaiset kyllästyvät siihen, että heidän tahtonsa yli kävellään kerta toisensa jälkeen, Antikainen arvioi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- valiokunnat EU-parlamentti liittovaltiokehitys Brexit Sanna Antikainen Sirpa Pietikäinen perussuomalaiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


EU käärmeissään: Brittihallitus neuvottelee kahdenvälisiä sopimuksia EU-maiden kanssa
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”
Ylen aamussa vierailleelta kansanedustaja Teemu Keskisarjalta tivattiin kantaa hallitukselta odotettavaan ilmastostrategiaan. Keskisarja totesi asian olevan hänelle yhdentekevä. - Perussuomalaisille luonnonsuojelu on luonnollinen, pyhä asia. Ilmakehäkiihkoilu sen sijaan on paholaisen keksintö. Se on EU:n anekauppaa, lähiluonnon raiskaamista ja hiilinielujen nieleskelyä. Ilmakehäkiihkon sfääreistä olisikin tehtävä paluu aidosti vihreälle metsäpolulle.

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa
Aikaisemmin optikot eivät ole voineet määrätä silmälaseja henkilöille, joille on tehty silmäleikkaus, vaan asiakas on jouduttu ohjaamaan silmälääkärin vastaanotolle. - Muutos lyhentää jonoja silmälääkäreille ja on tervetullut tilanteessa, jossa silmälääkäreistä on pula valtakunnallisesti, kertoo sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.

Teemu Keskisarja: Seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta pitää ohjata riippumattomille ja puolueettomille medioille
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja esittää Yleisradion kutistamista siten, että seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta ohjattaisiinkin riippumattomille ja puolueettomille medioille. - Yle-veron maksajat jatkossa valitkoot itse rahoituskohteita omissa veroilmoituksissaan, Keskisarja linjaa.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Purra: Väestönmuutos ei ole salaliittoteoriaa tai äärioikeistolaista – ”Tilastot kertovat armottomasti, kuinka ulkomaalaisväestö lisääntyy ja kasvaa, suomalaisväestö ei”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra listaa X:ssä, miksi puolue puhuu niin paljon Suomen demografisista muutoksista.

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää