Ateenan pormestari piestiin säästökiistojen vuoksi

08.07.2013 |14:10

Raivoavat ammattiliittojen edustajat pieksivät Ateenan pormestarin sairaalakuntoon sunnuntaina EU:n määräämien säästöjen vuoksi. Asiasta kertoo kreikkalainen päivälehti Kathimerini.

http://www.ekathimerini.com/4dcgi/_w_articles_wsite1_1_07/07/2013_507983

Ateenan pormestari Giorgos Kaminis osallistui Ateenassa Kreikan Kuntaliiton kokoukseen, jossa Kreikan pormestarit keskustelivat uusista hallituksen ja EU:n troikan hyväksymistä keinoista Kreikan talouskurimuksen selvittämiseksi.
Ne merkitsevät tuhansien julkisen alan työntekijöiden irtisanomista tai siirtämistä muihin töihin. Kathimerinin mukaan Kaminis vaikutti suostuvaiselta EU:n ehtoihin, mikä ei miellyttänyt kokouspaikan edessä väijyneitä mielenosoittajia, jotka kävivät Kaminisiin käsiksi hänen poistuessaan kokouspaikalta. Kathimerinin mukaan mielenosoittajat ja kiinnikävijät edustivat kreikkalaisia kunnallisalan ammattiyhdistyksiä.
Kaminisia hoidettiin lievistä vammoista sairaalassa. Hän syytti iskusta kunta-alan liitto POE-OTA ja sen johtajaa Themis Balasopoulosia.

 

Veli-Pekka Leskelä


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

4.
Suomen uutiset logo

Entinen työväenpuolue vasemmistoliitto kannustaa nyt terveitä työikäisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa

16.04.2025 |12:40
7.
Suomen uutiset logo

Kansanedustaja Antikainen: Tekoäly analysoi Luonnonvarakeskuksen vastaukset ja ehdotti sitten kantelun tekemistä

15.04.2025 |08:34
8.
Suomen uutiset logo

Miko Bergbom: Perussuomalaiset on politiikan hammaslääkäri, SDP karkkipussi

14.04.2025 |13:01
9.
Suomen uutiset logo

Ministeri Lulu Ranne pistäisi koko Yleisradion johdon vaihtoon: ”Kun on tulosvastuu, niin tulos tai ulos”

17.04.2025 |21:51

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää