

Harbour Bridge, Sydney Australia. / LEHTIKUVA
Australian maahanmuuttomallin luonut kenraali: EU pystyy samaan
Australia ei ota lainkaan vastaan maahan luvatta saapuvia turvapaikanhakijoita, vaan siirtää hakijat joko Nauru-saarelle tai Papua-Uusi-Guineaan kuuluvalle Manus-saarelle. Australian mallin luonut kenraali Jim Molanin esittää EU:lle vastaavaa järjestelyä. Hän kertoi ehdotuksestaan Politico-lehden haastattelussa.
Kolme edellytystä mallin toiminnalle
Molan listaa kolme Australian mallin keskeistä kohtaa. Salakuljettajien veneiden käännytys pois on niistä tärkein. Näin toimittaessa ihmissalakuljettajien liiketoimintamalli romuttuu. Kysyntä loppuu, kun ihmiset eivät pääsekään määränpäähänsä. Tarvittaessa Australia vaihtaa merikelvottomat alukset toisiin paluumatkan ajaksi.
Toiseksi turvapaikkahakemukset tehdään Australian ulkopuolella. Kielteisen päätöksen saatuaan moni tosin katoaa jäljettömiin.
Kolmanneksi laittomasti Australiaan saapuneet eivät voi koskaan saada oleskelulupaa Australiasta. He voivat jäädä Australian ulkopuolella oleviin pakolaisleireihin tai hakeutua Australian yhteistyömaihin, jotka saavat vastineeksi taloudellista tukea Australialta.
Australia aikoo kasvattaa vuotuisia turvapaikkojen kiintiöitä jatkossa. Tämän odotetaan kannustavan ihmisiä anomaan turvapaikkaa laillisia reittejä pitkin.
Kritiikkiä riittää
Maa on saanut maahanmuuttomallistaan osakseen kritiikkiä erityisesti ihmisoikeusjärjestöiltä. Molan kumoaa perustellen saatua kritiikkiä. Hän muistuttaa, että havereissa menehtyneiden määrä on saatu putoamaan rajusti.
Monet hukkuvat myös Välimerta ylittäessä, koska ihmissalakuljettajat käyttävät usein merikelvottomia aluksia, ja ne pakataan liian täyteen.
Molan painottaa, että pakolaisia voidaan auttaa paljon tehokkaammin esimerkiksi Jordaniassa, Libanonissa tai Turkissa sen sijaan että otettaisiin heidät Australiaan.
Sopisiko Australian malli EU:lle?
EU:lla on hieman Australiaa pidempi rantaviiva, mutta EU-maiden laivasto on vastaavasti suurempi kuin Australialla.
Kovasta kritiikistä huolimatta jotkut EU-maat ovat alkaneet tutkia Australian maahanmuttomallin mahdollisuuksia myös EU:ssa. Esimerkiksi Saksan liittokansleri Angela Merkel on sanonut, että hän toimisi toisin vuoden 2015 suuren vaelluksen keskellä. Toiseksi palautuksista kieltäytyvät maat voisivat jäädä ilman rahoitustukea. Molanin mielestä Merkelin avointen ovien politiikka oli keskeinen virhe.
Molan myöntää, että australialaisten kannatus mallin jatkamiselle on elintärkeää.
– Australialaiset eivät hyväksy sitä, että luovutamme rajavalvonnan ihmissalakuljettajille, Molan muotoilee.
EU:n ihmisoikeustuomioistuin on kieltänyt venepalautukset Libyaan. EU-maiden johtajat ovat kuitenkin pohtimassa vaihtoehtoista ratkaisua viedä matkaajat toisaalle Afrikkaan. Vastaanottomaille maksettaisiin lisää taloudellista tukea.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Italialaissyyttäjän hurja väite Välimeren ”meritaksipalveluista” – avustusjärjestöt toimivat kimpassa ihmissalakuljettajien kanssa
Viikon suosituimmat

Antikainen ja Peltokangas esittävät ministerien kelposuusvaatimusten tiukentamista: Ministereiksi vain Suomen kansalaisia
Perussuomalaisten kansanedustajat Sanna Antikainen ja Mauri Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista. He ovat jättäneet eduskunnassa toimenpidealoitteen, jonka mukaan ministerinä voisi toimia vain henkilö, jolla on yksinomaan Suomen kansalaisuus.

Koposelta ehdotus: ”Jokainen voisi itse päättää, haluaako maksaa tuloistaan kehitysapua”
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ehdottaa, että suomalaiset veronmaksajat voisivat itse valita veroilmoituksessaan, maksavatko he osuutensa kehitysavusta tuloistaan vai eivät.

Vasemmisto käy jo kuntoilunkin kimppuun – Aittakumpu: ”Kaikki ei tule valmiina yhteiskunnalta – sosialismi, se vain ei toimi”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu arvostelee vihervasemmiston näkemyksiä, joissa liikkumista ja itsestä huolehtimista pidetään merkkinä haitallisesta oikeistolaistumisesta. Aittakummun mukaan liikuntaharrastukset opettavat ihmiselle kärsivällisyyttä sekä tavoitteellisuutta, ja hän kannustaa suomalaisia ottamaan itse vastuuta omasta hyvinvoinnistaan valtion jatkuvan holhouksen sijaan.

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Purra: Ruotsin vasemmiston voitto nojasi maahanmuuttajaääniin, antisemitismiin ja terrorismin tukemiseen
Valtiovarainministeri Riikka Purra kritisoi voimakkaasti Ruotsin vasemmistopuolueen vaalimenestystä ja europarlamentaarikko Li Anderssonin suhtautumista siihen. Purra kuvaa, että vasemmiston vaalimenestys nojasi maahanmuuttajaääniin, moskeijoiden kannustukseen sekä ehdokkaiden antisemitismiin ja Hamas-myönteisyyteen.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää









