Terroristijärjestö Hamas on jatkanut palkkojen maksamista salaa noin 30 000 hallinnon virkamiehelle. Palkkoja on maksettu kymmenen viikon välein käteisellä, noin kuusi miljoonaa euroa kerrallaan.
Työntekijät saavat yhä vajaat 300 euroa, joka on noin viidesosa normaalista palkasta. Palkkasumman vahvistivat BBC:lle Hamasin hallinnoiman koulun johtaja sekä Hamasin uskonnollisten asioiden ministeriön työntekijä.
Gazassa ei ole pankkijärjestelmää, joten palkan nostaminen on hankalaa ja ajoittain vaarallista, sillä Israel pyrkii estämään Hamasin palkkojen maksun.
Ennen 7.10.2023 terrori-iskuja Hamas oli hamstrannut tunneliverkostoihinsa noin 600 miljoonaa euroa käteistä. Tulot kertyivät tuolloin lähinnä veroista ja tullimaksuista sekä Qatarin ja Iranin islamistihallinnon maksamista avustuksista. Terroristijärjestön tukemiseen on BBC:n mukaan osallistunut myös Egyptissä kotipaikkaansa pitävä Muslimiveljeskunta, jonka vuosittaisesta budjetista on siirretty Hamasille kymmenen prosenttia.
Varastettu humanitaarinen apu jaetaan Hamasin kannattajille
Sodan aikana Hamas on kerännyt lisätuloja muun muassa verottamalla kauppiaita ja myymällä tupakkaa. Ennen sotaa aski maksoi noin neljä euroa, ja nyt sen hinta on kivunnut noin 150 euroon. Hamas on myös jakanut ruokapaketteja jäsenilleen, mikä on lisännyt vihaa järjestöä kohtaan, sillä apua annetaan vain terroristijärjestön kannattajille, eikä koko väestölle.
Israel on syyttänyt Hamasia siitä, että se varasti viime kevään tulitauon aikana toimitettuja avustuksia. Hamas kiisti asian, mutta BBC:n lähteet Gazassa kertovat kuitenkin, että Hamas kaappasi tuolloin merkittävän määrän apua.
Kolmea lasta elättävä leski, Nisreen Khaled, kertoi BBC:lle:
– Lapseni itkivät nälkäänsä ja myös nähdessään naapurissa asuvien Hamasin tukijoiden saavan ruokapakkauksia ja jauhosäkkejä.