

LEHTIKUVA
Elomaa ja Louhelainen: Kaikille oikeus kotivakuutukseen
Vakuutusyhtiöillä ei ole velvollisuutta myydä kotivakuutusta. Vakuutus voidaan jättää myymättä maksuhäiriömerkinnän saaneelle ihmiselle.
– Vakuutusta ei myydä edes käteisellä. Tämä on käsittämätön epäkohta, sanoo perussuomalaisten kansanedustaja ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Anne Louhelainen.
– Maksuhäiriömerkinnän takana voi olla monenlaisia syitä. Jos löytää asunnon, jonka vuokranantaja on valmis vuokraamaan maksuhäiriömerkinnästä huolimatta, niin esteeksi voi koitua kotivakuutus. Vakuutusyhtiöt voivat nimittäin kieltäytyä kotivakuutuksen myymisestä ihmiselle, jolla on maksuhäiriö. Kotivakuutus vaaditaan käytännössä jokaiselta vuokralaiselta.
Laki mahdollistaa käteismaksun
Laki mahdollistaa käteismaksun kotivakuutuksen osalta maksuhäiriötapauksissa. Vakuutusyhtiöt eivät kuitenkaan välttämättä noudata tätä ohjetta vaan epäävät vakuutuksen.
– Maksuhäiriömerkintä ei saisi leimata ihmistä tolkuttomasti. Pitäisi olla mahdollista aloittaa puhtaalta pöydältä merkinnästä huolimatta. Jos asunnonsaantiakin vaikeutetaan tällaisilla käytännöillä, niin pahimmillaan se voi johtaa suurempiin ongelmiin ja jopa syrjäytymiseen. Katto pään päällä on kansalaisoikeus, sanoo perussuomalaisten eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtaja Ritva Elomaa.
– Olemme tehneet toimenpidealoitteen, jossa ehdotamme hallituksen ryhtyvän toimenpiteisiin asian korjaamiseksi. Etukäteismaksusta pitäisi tehdä kuluttajan kannalta aito vaihtoehto kotivakuutusta otettaessa, vaativat Louhelainen ja Elomaa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.

Jengipomon pidätys Turkissa enteilee huumemarkkinoiden uusjakoa Pohjolassa – valtatyhjiö täytetään tavalla tai toisella
Rikollispomon pidätys Turkissa johtaa valtatyhjiöön Pohjoismaiden ja ennen kaikkea Ruotsin huumekaupassa. Myös kilpailevan jengin johtaja on maanpaossa, joten järjestäytyneen rikollisuuden mannerlaatat ovat liikkeessä. Tyhjiöillä on tapana täyttyä, tavalla tai toisella.

Euroopan parlamentti äänesti Bulgarian liittymisestä euroon – Tynkkynen ainoa suomalaismeppi, joka äänesti vastaan
Euroopan parlamentissa äänestettiin tiistaina Bulgarian hyväksymisestä euroalueen jäseneksi. Mepit antoivat maan eurojäsenyydelle tukensa äänin 531‒69. Tyhjää äänestäneitä oli 79. Paikalla olleista suomalaisista mepeistä ainoa, joka vastusti Bulgarian eurojäsenyyttä, oli perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen.

Antikainen: Hovioikeus tuomitsi HS-toimittajat maanpetosrikoksesta – mutta kuinka paljon salaisuuksia ehti vuotaa?
Helsingin Sanomien toimittajien teot eivät jättäneet tulkinnanvaraa niiden vakavuuden suhteen, perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kirjoittaa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää