Elomaa iloitsee: Rintamalisän leikkaus perutaan, veteraaneille 40 miljoonaa lisätukea

27.10.2016 |09:22

Rintamalisään suunniteltu leikkaus kumotaan hallituspuolueiden toimesta. Rintamalisän indeksisidonnainen leikkaus kohtasi viime viikolla paljon arvostelua myös perussuomalaisten sisällä.

– Otin itsekin esille mahdollisuuden perua leikkaus, toteaa perussuomalaisten kansanedustaja Ritva Elomaa.

Valtiovarainvaliokunnan hallituspuolueiden vastaavat esittivät eilen rintamalisiin kohdistuneiden indeksileikkausten kumoamista eduskuntakäsittelyn yhteydessä.

– Lisäksi hallitus myöntää veteraaneille yli 40 miljoonaa euroa lisätukea seuraavan kolmen vuoden aikana. On tärkeää, että veteraanit otetaan huomioon budjetissakin itsenäisyytemme 100-vuotisjuhlavuonna, Elomaa linjaa.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Yle lopetti kuin seinään jatkouutiset Venäjää myötäilevästä kansanedustaja Kimmo Kiljusesta – PS-valtuutettu vaatinut somessa jo 76 päivää putkeen Ylen toimitusta tekemään työnsä

04.03.2025 |19:36
3.
Suomen uutiset logo

Putin pelkää Ukrainan rintamalta kotiin palaavia sotilaita – taisteluiden traumatisoimat sotilaat voivat haastaa virallisen totuuden sodasta

04.03.2025 |11:51
5.
Suomen uutiset logo

Maahanmuuttoministeri piipahti ongelmalähiössä – pukeutui luodinkestäviin liiveihin

07.03.2025 |08:46
8.
Suomen uutiset logo

Trump puhui kongressille rajaturvallisuudesta, woken päättymisestä, transurheilusta, tulleista – republikaanit mielissään, demokraatit harmissaan, protestoinut demokraattiedustaja poistettiin salista

05.03.2025 |22:40

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää