Artikkeli kuva

Matti Matikainen

Elomaa: ruotsinkieliset palvelut turvattava muulla tavoin kuin pakkoruotsin opiskelulla

29.08.2016 |15:03

Ritva “Kike” Elomaa (ps.) nosti Porissa esille hallitusohjelmaan kirjatun alueellisen kielikylpykokeilun, joka ei ole vielä edistynyt.

– Kielikylpykokeilun piti olla eduskunnassa käsittelyssä jo viime vuonna, mutta siihen ei vielä ehditty tarttua. Nyt katsomme, että hanke käynnistetään viimeistään vuoden kuluttua, Elomaa sanoi perussuomalaisten eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Porissa.

Kielikylpykokeilussa on kyse alueellisesta hankkeesta, jossa pakkoruotsin opiskelusta osittain luovutaan. Elomaan mukaan hanke ei ole suunnattu ruotsin kielen opiskelua vastaan.

– Kyse on vain siitä, että elinkeinoelämämme vaatii nyt muiden kielten osaajia. Toisaalta vapaaehtoisuus voisi myös edistää ruotsin kielen opsikelun suosiota. Nythän se ei ole kovin suosittua.

– Suomen perustuslaissa ei määrätä, että kenenkään olisi pakko opiskella ruotsia. Niinpä ruotsinkieliset palvelut Suomessa on turvattava muulla tavoin kuin pakkoruotsin opiskelulla.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?

19.03.2025 |17:06
2.
Suomen uutiset logo

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa

20.03.2025 |14:58
8.
Suomen uutiset logo

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan

19.03.2025 |14:59
9.
Suomen uutiset logo

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta

24.03.2025 |16:12

Uusimmat

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää