EU aloitti Puolan rankaisemisen – komissio ei salli Puolan puhdistaa neuvostoaikaan jämähtänyttä oikeuslaitostaan korruptiosta

20.12.2017 |18:30

EU-komissio ilmoitti keskiviikkona, että se haluaa aloittaa artikla 7:n mukaiset kurinpitotoimet Puolaa vastaan. Komission mukaan on olemassa selvä riski siitä, että Puola ei noudata oikeusvaltioperiaatteita, Yle kertoo.

EU-komissio väittää löytäneensä Puolan hallinnosta ja oikeusjärjestelmästä 13 lakikokonaisuutta, jotka rikkovat EU:n periaatteita.

Puola saattaa menettää äänioikeutensa EU-ministereiden kokouksessa. Tämä vaatii kuitenkin kaikkien jäsenmaiden päämiesten yksimielisen hyväksynnän. Puola voi myös menettää miljardeja EU-tukia.

Komission varapuheenjohtaja Frans Timmermans sanoo, että pelissä ovat yhteiset arvot.

– Tässä ei ole kyse vain Puolasta, vaan koko EU:sta, siitä, keitä me olemme.

Yle kirjoitti ennen komission kokousta ennakoivassa jutussaan, että komissiossa Puolan oikeusjärjestystä on verrattu neuvostoajan oikeuteen. Juttu oli otsikoitu räväkästi: ”Viekö ”neuvostotyyppinen” oikeuslaitos Puolan äänioikeuden EU:ssa?”

Suomen Uutiset haastatteli marraskuussa Puolassa asuvaa ja puolaa toisena äidinkielenään puhuvaa suomalaista Pawelia, joka osallistui Puolan itsenäisyysmarssiin Varsovassa. Pawelin käsitys Puolan oikeuslaitoksen ongelmista ja sen neuvostotyyppisyydestä on täysin päinvastainen kuin komissiolla.

Solidaarisuus-liikkeen perustaja Anna Welntynowiczin lapsenlapsi Piotr Walentynowicz totesi itsenäisyyspäivän puheessaan, että vuoden 1989 tapahtumien jälkeen kommunistit jäivät korkeisiin asemiin varsinkin oikeuslaitoksissa. Puolan ulkopuolella ymmärretään huonosti, että tämä jäänne on korjattava tavalla tai toisella.

– Sen verran mitä olen tutustunut aiheeseen asiat ovat melko tulkinnanvaraisia. Edellinen hallitus oli nimennyt yhdellä asetuksella perustuslakituomioistuimeen viisi uutta tuomaria. Näistä kaksi oli nimetty laittomasti ja samalla uusi hallitus totesi koko asetuksen laittomaksi, Paweł selittää.

– Kansa on joka tapauksessa pitkään odottanut korruptoituneiden oikeusjärjestelmien uudistusta. Nykyhallituksen kannatus on ennätyslukemissa.

Puolan hallitus siis pyrkii ainakin omasta mielestään eroon neuvostotyyppisestä oikeuslaitoksesta, vaikka EU-komissio ja Yle väittävät aivan päinvastaista.


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista

27.10.2026 |12:49
2.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava 

30.10.2026 |16:30
4.
Suomen uutiset logo

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan

26.10.2026 |10:07
8.
Suomen uutiset logo

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia

27.10.2026 |11:00
9.
Suomen uutiset logo

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle

27.10.2026 |14:11

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi