Euromaat: Kreikka saa pakettinsa

26.07.2013 |14:24

Euromaiden valtiovarainministerien Euroryhmä on päättänyt, että Kreikka saa seuraavan osuuden tukipaketistaan. EU:n komission edustaja Simon O’Connor kertoi Twitterissä, että Kreikka on tehnyt vaaditut toimet 2,5 miljardin euron rahoitusosuuden saamiseksi.
Asiasta kertoi Suomessa ensin Talouselämä.
Kreikan pääministeri Antonis Samaras neuvotteli pitkään EU:n komission, Euroopan keskuspankin EKP:n ja Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n muodostaman troikan kanssa. Koville otti etenkin julkisen sektorin työpaikkojen leikkaus. Torstaina Kreikan parlamentti kuitenkin äänesti uudesta laista, jonka myötä julkisen sektorin työntekijöistä 4200 siirretään työvoimareserviin vielä tämän kuun aikana.
Tukipaketti on kokonaisuudessaan 5,8 miljardia euroa. EU:n hätärahasto ERVV maksaa 2,5 miljardia euroa, 1,5 miljardia tulee EU:n omistamista Kreikan velkakirjoista. Loput 1,8 miljaridia lainataan IMF:stä.

 

Veli-Pekka Leskelä


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

6.
Suomen uutiset logo

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”

08.07.2025 |16:20
7.
Suomen uutiset logo

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi

09.07.2025 |13:11

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää