Eurooppaan tulossa näillä näkymin ainakin kolme “populistikomissaaria”

28.01.2019 |20:44

Poliittisista riskianalyyseistä tunnettu konsulttiyhtiö Eurasian Groupin Euroopan osaston johtaja Mujtaba Rahman kirjoittaa Politicon mielipidekirjoituksessaan “populistimeppien” valtaavan lisää lääniä europarlamentissa.

Näillä näkymin populistipuolueet saavat läpi myös kolme komissaaria. Nämä tulisivat Puolasta, Unkarista ja Italiasta.

Uusia populistimeppejä saadaan niin oikealta kuin vasemmaltakin laidalta. Rahmanin mukaan on epäselvää, voivatko populistipuolueet yhdistyä yhden ryhmän alle. Tällöin ryhmästä voisi tulla jopa toiseksi suurin ryhmä porvarillisen EPP:n jälkeen. Se tietäisi populisteille samalla myös lisää valtaa esimerkiksi europarlamentin puhemiehen vakanssin kautta.

Uusi komissio ei välttämättä saavuta riittävää luottamusta europarlamentissa.

Kaiken kaikkiaan Rahman arvelee, että parhaimmassa tapauksessa EU kulkee kohti pirstaloituneempaa tulevaisuutta. Pahimmillaan EU:n integraatiota aletaan kääntää peruutusvaihteelle.

Henri Alakylä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Turvapaikanhakijan Münchenissä tekemä autoisku kärjistää Saksan kuumana käyvää vaalikamppailua – punavihreä ei ole antanut vielä periksi

14.02.2025 |18:47
6.
Suomen uutiset logo

Pekka Aittakumpu: Yhdysvaltain varapresidentti Vance osui herkkään paikkaan, koska hän oli oikeassa

17.02.2025 |18:33
7.
Suomen uutiset logo

New Yorkissa taistellaan “paperittomien” luksushotellimajoituksen maksamisesta – Musk vaati rahojen takaisinperintää

13.02.2025 |13:30
9.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Hallitus puuttuu maahanmuuton mukanaan tuomaan seksuaalirikollisuuteen – kuinka monta naista joutuu vielä raiskatuksi, ennen kuin vihervasemmisto herää?

14.02.2025 |15:11
10.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Kasvisruokahörhöily menee liian pitkälle – Marttaliitto myötäilee vihervasemmistoa

17.02.2025 |18:24

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää