Artikkeli kuva

Ex-kansanedustaja Reijo Tossavainen vihjaa: “Lähiaikoina maassamme aloittaa..”

24.01.2017 |00:35

Perussuomalaisten entinen kansanedustaja Reijo Tossavainen kertoo blogipalvelu Uudessa Suomessa perusteilla olevasta nettilehdestä.

– Lähiaikoina maassamme aloittaa uusi journalistisesti korkeatasoinen nettilehti. Näillä näkymin se tulee olemaan allekirjoittaneelle pääasiallinen kirjoituspaikka, sillä sinne voi kirjoittaa myös punavihreästä mukasuvaitsevasta “totuudesta” poikkeavia näkemyksiä, Tossavainen kirjoittaa.

Hän paheksuu asioiden yksipuolista, tosiasioita vääristävää uutisointia ja pitää sitä valehteluun verrattavana.

– Näin ollen mielestäni myös ns. perinteinen media ansaitsee valemedian nimityksen, Tossavainen moittii. Pyyhkeitä tosin tulee myös sosiaaliselle medialle.

– Samalla myönnän kernaasti, että myös ns. somen puolella on paljon parantamisen varaa, tosiasiat eivät ole aina kohdallaan. Uutisointi on usein jopa yksipuolisempaa kuin perinteisen valemedian puolella.

Ennen kansanedustaja-aikojaan Tossavainen toimi paikallislehti Valkealan Sanomissa yrittäjä-päätoimittajana.

Tossavainen peräänkuuluttaa perinteisen median rinnalle uudempaa, vielä kehitysvaiheessa olevaa mediaa. Hänen mukaansa molempia tarvitaan, jos asioista halutaan saada oikea kuva. Tossavainen painottaa myös medialukutaidon merkitystä.

– Pitää kyetä näkemään mikä on totta ja mikä tarkoitushakuista soopaa.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Jari ”Suomessa ei ole katujengejä” Taponen erosi poliisin palveluksesta – perusti konsulttifirman

10.03.2025 |20:47
3.
Suomen uutiset logo

Pirkko Ruohonen-Lerneriltä kovaa kritiikkiä demarien Eero Heinäluomalle: “Kieroilun mestari, josta Putinkin on hänet palkinnut korkea-arvoisella mitalilla”

13.03.2025 |19:09
5.
Suomen uutiset logo

Kristittyjä vainotaan ympäri maailmaa median vaietessa – Antikainen: Sisäministeri Mari Rantanen on toiminut oikein

12.03.2025 |17:04
6.
Suomen uutiset logo

Dosentti Ari Helo moittii lukion historiankirjaa: ”Halutaanko koululaisille antaa naiiviin utopistinen kuva Euroopan ulkopuolisten alueiden historiasta ennen kolonialismin kautta?”

12.03.2025 |14:34
8.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset Opiskelijat: “Maahanmuuttajakiintiöt eivät kuulu korkeakoulujen yhteishakuun”

12.03.2025 |18:35
9.
Suomen uutiset logo

Saksalta puuttuu sotilaita, aseita ja maanpuolustustahtoa – rämäkuntoinen armeija halutaan panna kuntoon satojen miljardien velkarahalla

13.03.2025 |20:52
10.
Suomen uutiset logo

Melko erikoista: Vieraskielisille oma väylä korkeakouluun – ”Yliopiston on pystyttävä vastaamaan muuttuviin osaamisvaatimuksiin ja muutoksiin väestörakenteessa”

10.03.2025 |13:19

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää