Ex-kansliapäällikkö: 20 sote-aluetta riittää

26.03.2013 |12:08

Jos kunnat hoitaisivat kaikki niille säädetyt tehtävät, Suomessa voisi olla enintään 20 kuntaa, sosiaali- ja terveysministeriön (STM) kansliapäällikkönä vuodet 1995 – 2007 toiminut Markku Lehto (kesk.) sanoo keskustan Suomenmaassa.

Lehto puhui 20 kunnan mallista jo kahdeksan vuotta sitten, vaikka tiesi, että se ei ole realistinen. Mutta 20 sosiaali- ja terveyspiirin malli oli Lehdon mielestä tavoittelemisen arvoinen.

Erikoissairaanhoito vaatii Lehdon mukaan niin paljon väestöpohjaa – mielellään noin 200 000 asukasta – että suurempaan sote-alueiden määrään ei ole varaa.

– Perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon pitäisi olla saman johdon alaisuudessa, koska vain sillä voidaan taata riittävät resurssit perusterveydenhuoltoon. Jos ne ovat eri organisaatioissa, erikoissairaanhoito kasvaa ja perusterveydenhuolto kuihtuu, Lehto sanoo.

Lehdon mukaan sote-uudistus kärsii samasta kuin Paras-hanke: ei päästä malliin, jota asiantuntijat pitävät parhaana. Se, mitä halutaan on eri kuin se, mikä on mahdollista.

PS VERKKOTOIMITUS


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

4.
Suomen uutiset logo

Someen jaettu pahoinpitely nostatti espanjalaisten raivon – afrikkalaisjengin ja paikallisten yhteenotot ovat jatkuneet yli viikonlopun

14.07.2025 |17:37
7.
Suomen uutiset logo

Riippumattomalta medialta yläpeukkua Teemu Keskisarjan ehdotukselle Yle-veron uudelleenohjauksesta – pitkällä tähtäimellä kaiken median tulisi kuitenkin toimia markkinaehtoisesti

11.07.2025 |12:49
8.
Suomen uutiset logo

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”

08.07.2025 |16:20
10.
Suomen uutiset logo

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi

09.07.2025 |13:11

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää