FT: Eurooppa tarvitsee velkakirjojen osto-ohjelman

18.08.2014 |09:15

Talouslehti Financial Timesin pääkirjoituksessa todetaan euroalueen tarvitsevan täysimittaisen velkakirjojen osto-ohjelman, ettei Eurooppa ajautuisi “Japanin tielle”. Tämä tarkoittaa talouden kitukasvua ja deflaatiota. Kuluttajahintoja painaa alas ostovoiman katoaminen.

Pääkirjoituksessa kritisoidaan kovin sanoin euroalueen päättäjien toimia, jotka ovat lehden mielestä aiheuttaneet vältettävissä olevaa kurjuutta. Kovinta kritiikkiä lehti jakaa Saksalle, jonka vientivoittoinen talousstrategia syö muiden euromaiden mahdollisuuksia päästä jaloilleen. Saksan pitäisi keskittyä enemmän kotimaan kysynnän kasvattamiseen.

Euroalueen talouskasvu pysähtyi vuoden toisella neljänneksellä, ja kolmen suurimman euromaan parhaista kasvuluvuista vastasi Ranska, jonka talouskasvu pysähtyi. Saksan ja Italian taloudet pakittivat.

Talouskasvun hyytyminen johtaa inflaatio-odotusten heikkenemiseen. Professori Paul de Grauwe sanoikin The Wall Steet Journalille, että “meidän ei tule odottaa sitä, että olemme kaikki kuin Japani. Meidän tulee toimia nyt.”

FT:n pääkirjoituksessa todetaan, että Euroopan keskuspankki EKP:n tulee jossain vaiheessa kuitenkin toimia, jotta euroalueen talouskasvu lähtisi käyntiin. WSJ:n mukaan EKP:n pääjohtaja Mario Draghi kuitenkin kertoi nuorista yrittäjistä, joilla menee lupahakemuksiin useita kuukausia.

– Tällä ei ole mitään tekemistä rahapolitiikan kanssa, Draghi totesi.

WSJ huomauttaakin, että europäättäjät ovat toivoneet voivansa välttää suurimittaisen velkakirjojen ostot. Huonot talousluvut ovat kuitenkin ajalta ennen kuin Venäjän ja Ukrainan tilanne on heikentynyt. Euroopan unioni miettii parhaillaan lisätä pakotteita Venäjää vastaan.

Inflaatio on vaipunut euroalueella hiljalleen alas ja on nyt 0,4 prosentissa. EKP:n tavoite on pitää inflaatio lähellä kahta prosenttia. Espanjan tilastoviranomaiset kertoivat maan vajonneen taas deflaation puolelle. Maan kuluttajahinnat laskivat 0,3 prosenttia heinäkuussa kesäkuusta.

Henri Myllyniemi


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Yle lopetti kuin seinään jatkouutiset Venäjää myötäilevästä kansanedustaja Kimmo Kiljusesta – PS-valtuutettu vaatinut somessa jo 76 päivää putkeen Ylen toimitusta tekemään työnsä

04.03.2025 |19:36
3.
Suomen uutiset logo

Putin pelkää Ukrainan rintamalta kotiin palaavia sotilaita – taisteluiden traumatisoimat sotilaat voivat haastaa virallisen totuuden sodasta

04.03.2025 |11:51
5.
Suomen uutiset logo

Miko Bergbom arvosteli vasemmiston harjoittaman maahanmuuttopolitiikan hedelmiä: On saatu aikaan ilmiöitä, jotka eivät kuulu tähän yhteiskuntaan

27.02.2025 |13:31
10.
Suomen uutiset logo

Huippunyrkkeilijä Robert Helenius perussuomalaisten kuntavaaliehdokkaaksi: ”Arjessa pitää saada kokea turvallisuutta”

02.03.2025 |19:23

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää