Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-ahon mukaan Suomi tulee jälkijunassa kohdellessaan maahanmuuttokysymyksiä toissijaisena lillukanvartena. Halla-aho uskoi Sensuroimattoman Päivärinnan haastattelussa, että muut puolueet joutuvat aikanaan tulemaan perussuomalaisten linjoille.

– Jos ajatellaan verrattavissa olevia eurooppalaisia maita – mieleen tulee esimerkiksi Tanska kaikkein parhaana esimerkkinä – niin Suomessa tullaan vähän jälkijunassa siinä, että meillä poliittinen mainstream edelleen kohtelee esimerkiksi maahanmuuttokysymyksiä toissijaisena tai toisarvoisena lillukanvartena, Halla-aho sanoi.

Kaikkialla muualla Länsi-Euroopassa on Halla-ahon mukaan yleinen poliittinen konsensus siitä, että kyse on yhdestä kaikkein tärkeimmistä asioista koko Euroopalle tällä vuosisadalla, eikä tämä ongelma katoa minnekään.

– Ennemmin tai myöhemmin meilläkin kaikki puolueet joutuvat ottamaan lusikan kauniiseen käteen ja tulemaan lähemmäs sitä linjaa, jota me tällä hetkellä edustamme.

Halla-ahon mukaan turvapaikkajärjestelmän hyväksikäyttö, laiton siirtolaisuus ja haittamaahanmuutto ovat todellisuutta kaikkialla Euroopassa ja ne on pakko saada kuriin.

– Euroopan taloudelliset rahkeet ja yhteiskunnallinen koheesio eivät kestä tämän nykyisen tilanteen jatkumista. Tästä asiasta vallitsee aika laaja yhteisymmärrys useimmissa Länsi-Euroopan maissa.

Suomessa eletään Halla-ahon mukaan pussinperällä ja kaukana maailman aatevirtauksista.

– Ajatukset tulevat meille aina parin vuoden viiveellä täällä Suomessa. Kyllä me olemme siihen suuntaan täälläkin toki menossa, mutta mitä myöhemmin se tapahtuu, sitä kalliimmaksi se tulee tälle maalle.

Suomen Uutiset