
Hallitus korjaa yrittäjien eläkejärjestelmän vikoja: Eläkemaksu tulee jatkossa määräytymään nykyistä selkeämmin todellisten tulojen mukaan
Yrittäjien eläkemaksu laitetaan määräytymään nykyistä selvemmin todellisten tulojen mukaan.

LEHTIKUVA
Yrittäjän eläkelain voimaantulosäännökseen esitetään määräaikaista muutosta, joka koskee vuosina 2026–2028 tehtäviä YEL-työtulon tarkistuksia.
Hallitus esittää muutosta yrittäjän eläkelakiin (YEL), joka koskee 1.1.2023 alkaen aloittaneiden yrittäjien työtulon tarkistamista.
Muutoksen myötä myös vuosina 2023–2025 aloittaneita yrittäjiä koskisi YEL-työtulon tarkistuksen 4 000 euron enimmäismäärä. Tämä olisi sama enimmäismäärä, joka on jo voimassa ennen vuotta 2023 aloittaneilla yrittäjillä.
Hallitus päätti jo keväällä puoliväliriihessä, että osana hallituksen päättämää tulevaisuuden kasvupakettia myös yrittäjien eläkejärjestelmän ongelmia korjataan.
– Eläkemaksu laitetaan määräytymään nykyistä selvemmin todellisten tulojen mukaan. Hallitus vastaa yrittäjien toiveeseen. Vastaavasti vuosina 2023–25 aloittaneille yrittäjille säädetään sama 4 000 euron korotusraja kuin muille yrittäjille ensimmäisiin työtulotarkastuksiin vuosille 2026–28.
Hallituksen käynnistämä selvitystyö YEL-järjestelmän kehittämiseksi jatkuu edelleen. Selvityshenkilö Jukka Rantalan työn on määrä valmistua 30.11.2025 mennessä.
Selvityksen tavoitteena on kehittää yrittäjien eläkejärjestelmää sekä kartoittaa nykyisen työtulomäärittelyn ongelmia ja etsiä vaihtoehtoisia tapoja niiden ratkaisemiseksi.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Yrittäjien eläkemaksu laitetaan määräytymään nykyistä selvemmin todellisten tulojen mukaan.

Yrittäjien eläkejärjestelyistä on ollut paljon puhetta nykyisen hallituksen puoliväliriihen yhteydessä. Voimassa oleva lainsäädäntö on Marinin hallituksen politiikan seurausta, ja erityisavustaja Asmo Maanselän (ps.) mukaan se johtaisi katastrofiin vuonna 2029.

Mikro- ja yksinyrittäjät ry (MYRY) kiittää valtiovarainministeri Riikka Purraa ja sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasosta heidän tämänviikkoisesta ilmoituksestaan yrittäjien eläkejärjestelmän (YEL) uudistustyön käynnistämiseksi. Kauan odotettu päätös on merkittävä askel eteenpäin valuvikaisen YEL-järjestelmän korjaamiseksi.

Hallitusohjelmassa linjataan, että YEL-järjestelmä tullaan korjaamaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman painottaa, että uusi järjestelmä ei saa luoda esteitä kasvulle. Sen tulee olla luotettava, ja sen on lisättävä yrittäjien vapauksia. Tällä hetkellä erityisesti pienyrittäjät maksavat yrittäjän eläkemaksuista Strandmanin mielestä täysin kohtuuttomia summia.

Asenne yrittämiseen on kohentunut, yrittäjiä arvostetaan ja he ovat näkyvästi esillä politiikan johtotehtävissä. Sekä perussuomalaiset että kokoomus ovat erityisen yrittäjämyönteisiä puolueita. Viesti kentältä hallitukselle on avoin ja yrittäjän sanaa kuunnellaan. Kuten perjantaina Suomen Yrittäjien valtuustossa.
Viikon suosituimmat

Ylen puoluejohtajien torstai-illan tentissä vasemmistoliitto ja SDP ilmoittivat olevansa valmiita tavalla tai toisella koskemaan eläkkeisiin talouden sopeuttamiseksi. Perussuomalaisten Riikka Purra sen sijaan linjasi, että normaalin pitkän työuran tehneiden työeläkkeisiin ei pitäisi ensisijaisesti koskea, mutta maahanmuuttajien takuueläkkeisiin kohdistuu selvä tarve korjata epäkohtia.

Yhdysvallat on peruuttanut useiden Iranin hallintoon kytköksissä olevien iranilaisten oleskeluluvat. Kyseiset henkilöt olivat nauttineet länsimaisesta vapaudesta ja luksustavaroista, mutta silti kannattaneet Iranin islamistihallintoa ja iloinneet hyökkäyksistä amerikkalaisia sotilaita ja tukikohtia vastaan.

Viranomaiset karkottavat Ruotsista laittomasti maassa oleskelevat yhä useammin pakkkokeinoja käyttäen. Vuonna 2025 Rikosseuraamuslaitoksen työntekijät saattoivat 2 300 henkilöä lentokoneeseen tai seurasivat lennolla mukana määräänpäähän. Määrä on kaksinkertaistunut parissa vuodessa.

Perussuomalaiset esitti Oulussa hiilineutraalisuustavoitteen siirtoa vuodesta 2035 vuoteen 2050, jotta veronmaksajille ei koituisi tyyristä lisälaskua. Yksikään valtuutettu perussuomalaisten lisäksi ei hyväksynyt siirtoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu ihmettelee Oulun valtuutettujen tärkeysjärjestystä, etenkin kun samaiset puolueet aikovat kesäkuussa lakkauttaa jopa 17 lähikoulua tai kouluyksikköä rahanpuutteen takia.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltusen näkemyksen siitä, että itärajalla tulisi avata ylityspaikkoja turvapaikanhakijoille.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltunen on esittänyt Iltalehden haastattelussa itärajan rajanylityspaikkojen avaamista, jotta Venäjän puolelta tulevilla turvapaikanhakijoilla olisi mahdollisuus saada turvapaikka Suomesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että itäraja suljettiin Suomessa vuonna 2023 turvallisuussyistä. Jos yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto ei tässä maailmantilanteessa ole kiinnostunut Suomen kansallisesta turvallisuudesta, olisi Antikaisen mielestä parasta lakkauttaa koko virasto.

Perusuomalaisten Mika Merano jatkaa kanavillaan tuttua sarjaansa rälsseistä, jossa tarkastelussa on kolmannen sektorin poliittisia hillotolppia. Pääsiäispyhien aikaan käsittelyssä oli Kirkkopalvelut ry, joka vastaanottaa miljoonia veronmaksajilta, vaikka pyörittää jo isoa bisnestä omilla tuloillaan. Yhdistyksellä on vahva kytky kokoomukseen.

Tanskan tuore vaalitulos vahvistaa, että sosiaalidemokraatit menettävät otettaan perinteisistä kannattajistaan Pohjoismaissa. Vielä Suomessa SDP sinnittelee toistaiseksi gallup-kärjessä.

Perussuomalaiset näkee, että samalla kun oppositiopuolueet syyttävät nykyhallitusta köyhyyden lisäämisestä, he unohtavat olleensa päätöksillään itse luomassa uutta köyhälistön luokkaa Suomeen.

Valtiovarainministeri Riikka Purra katsoo, että kokonaisvaltainen keskustelu valtiontalouden tilasta on pitkälti jumissa, koska perustavanlaatuisen priorisointiajattelun sijaan julkinen debatti pitkälti pyörii yksittäisissä kiihottavissa julkisen talouden leikkauksissa.