Artikkeli kuva

PS ARKISTO

Peltokangas tyrmää Kurvisen puheet: Keskusta nosti polttoaineveroa toistuvasti – perussuomalaiset laskee sitä jo kolmatta kertaa

10.04.2026 |13:31

Perussuomalaisten kansanedustaja Mauri Peltokangas ihmettelee keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvisen väitteitä, joiden mukaan perussuomalaiset olisivat nostaneet polttoaineiden hintoja.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen porukoineen väittää, että perussuomalaiset ovat olleet nostamassa polttoaineiden hintoja. Kansanedustaja Mauri Peltokangas ihmettelee Kurvisen puheita Facebook-videollaan.

Peltokangas muistuttaa, että keskusta on edellisessä ja sitä aikaisemmissa hallituksissa toistuvasti korottanut polttoaineveroa.

– Keskusta edellisessä hallituksessa nosti polttoaineveroa. Se on tehnyt sen aikaisemmissakin hallituksissa. Ei siis kerran, ei vahingossa, vaan toistuvasti.

Polttoaineverotus laskee taas

Perussuomalaiset on tämän hallituksen aikana laskenut polttoaineverotusta jo kaksi kertaa ja laskee sitä kohta kolmannen kerran. Peltokangas kysyykin, kumpi puolue, keskusta vai perussuomalaiset, on ollut nostamassa polttoaineveroa.

– Tämän täytyisi ymmärtää jo tyhmemmänkin, Peltokangas toteaa.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Keskusta esiintyy autoilijan ystävänä – Bergbom muistuttaa, miten kepu aiemmin kuritti rattikansaa: ”Hymyssä suin äänestivät polttoaineveron korotuksien puolesta”

26.03.2026 |18:27

Viikon suosituimmat

7.
Suomen uutiset logo

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta

10.10.2026 |14:01
8.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista

13.10.2026 |12:01
9.
Suomen uutiset logo

Valkoisen punta on vain 88 penniä – yleisradioyhtiö BBC syrjii valkoisia työntekijöitään palkkauksessa

09.10.2026 |13:10
10.
Suomen uutiset logo

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin

14.10.2026 |16:50

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi