Hallitus selvittää Viron yritysveromallin soveltuvuuden

23.09.2015 |12:26

Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) on vastannut perussuomalaisten kansanedustaja Simon Elon kirjalliseen kysymykseen Viron yritysveromallin soveltamismahdollisuuksista Suomessa. Valtiovarainministeri näyttää vihreää valoa mallin selvittämiselle ja arvioi vastauksessaan selvityksen valmistuvan vuoden 2016 lopussa.

– Ministerin mukaan yritysverotuksen kilpailukykyä koskevia malleja tarkastellaan syyskuussa käynnistyneessä selvityshankkeessa. Olen tyytyväinen, että Viron yritysveromalli on selvityksessä mukana, Elo iloitsee.

Eri malleja selvitettävä

Valtiovarainministerin mukaan Suomen yritysverotusta on kehitettävä siten, että se säilyy kannustavana ja kansainvälisesti kilpailukykyisenä. Ministerin mukaan on tärkeää selvittää huolellisesti eri mallien hyödyt ja mahdolliset haitat.

– Viron yritysveromallin vaikutuksia on aikaisemmin arvioitu niukasti, mutta nyt hallitus tarttuu toimeen ripeällä otteella, Elo jatkaa.

Selvityshankkeen toteuttajina ovat VATT ja ETLA.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Argentiinaan talousihmeen tuonut Milei: Epäonnistuneita valtioita ja instituutioita yhdistää henkinen sairaus nimeltä woke, joka on kääntänyt länsimaiset arvot päälaelleen

28.01.2025 |22:21
4.
Suomen uutiset logo

Yritys rajoittaa maahanmuuttoa ajautui Saksassa historialliseen kaaokseen – Antifa miehitti kristillisdemokraattien toimiston, demarit varoittavat oikeistoa “helvetin porttien avaamisesta”

01.02.2025 |20:59
6.
Suomen uutiset logo

Naispanttivangit joutuivat Gazassa kansan eteen lavalle Hamasin häpäisyseremoniaan – kaksi palestiinalaisvankia kieltäytyi lähtemästä israelilaisesta Keziotin vankilasta Gazaan

28.01.2025 |08:49
7.
Suomen uutiset logo

Donald Trump aloitti ennennäkemättömät toimet laittoman maahanmuuton kitkemiseksi – Antikainen toivoo Euroopan ottavan oppia Trumpin toimenpiteistä

27.01.2025 |18:32

Uusimmat

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2024

Mainos kuva

Lue lisää