
Riihimäen vankilan paistinpannukohu on vain pieni osa ongelmaa – Purra: Kohta eduskunnassa halutaan muslimiystävällistä lainsäädäntöä – ”Kyse on islamisaatiosta”
Perussuomalaiset ovat varoittaneet väestöpohjan muuttumisen vaikutuksista jo vuosia.
Francis Ford Coppola / Wikipedia
Elokuvaohjaaja Francis Ford Coppola pyristelee Hollywoodin woke-kulttuuria vastaan. Kummisetä-trilogiasta tunnettu ohjaajalegenda kertoi tavoitteekseen tehdä elokuvan, jota ei voisi luonnehtia tyypilliseksi woken läpitunkemaksi Hollywood-tekeleeksi. Coppola halusi näyttelijäkaartiinsa cancel-kulttuurin uhriksi joutuneita hahmoja sekä oikealta että vasemmalta. Tällaisia ovat mm. konservatiivisia näkemyksiä esittänyt Jon Voight sekä takavuosien Trump-kriitikko Shia LaBeouf.
Viikko takaperin elokuvateattereissa nähtiin Megalopoliksen ensi-ilta. Päätähti Adam Driver näyttelee arkkitehtia, jonka haaveena on rakentaa utopiakaupunki katastrofin runteleman, New Yorkia muistuttavan metropolin raunioille. Tämä suunnitelma ajaa päähenkilön vastakkain vihamielisen pormestarin ja muiden vaikutusvaltaisten pelureiden kanssa.
Varsinkin yksi seikka erottaa Megalopoliksen Hollywoodin tusinatuotannoista. Näyttelijäkaartiin kuuluu nimittäin varta vasten kiistanalaisia tähtiä. Kenties tunnetuin heistä on veteraaninäyttelijä Jon Voight, joka on kuohuttanut viihdemaailmaa konservatiivisilla näkemyksillään ja Trump-myönteisyydellään.
Ohjaajalegenda Francis Ford Coppola kommentoi uusinta elokuvaansa Rolling Stone -lehdelle: “En halunnut, että leimautuisimme jonkinlaiseksi woke-henkiseksi Hollywood-tuotannoksi, joka vain saarnaa katsojilleen”.
Bram Stokerin Draculasta, Vietnamin sotaan sijoittuvasta Ilmestyskirja. Nyt. -eepoksesta ja Kummisetä-trilogiasta tunnettu ohjaaja haluaa antaa uuden mahdollisuuden cancel-kulttuurin kurittamille tähdille: “Näyttelijäkaartiin kuuluu ihmisiä, jotka ovat tulleet hyllytetyksi jossain kohtaa.”
Ajatus saattaisi kuulostaa pelkistetyltä konservatiiviselta vastavedolta vasemmistohenkiselle valtavirralle, mutta Coppola yllättää: “Mukana oli ihmisiä, jotka ovat arkkikonservatiiveja, ja sitten on muita, jotka ovat jyrkän vasemmistolaisia”. Yksi heistä on takavuosien äänekäs Trump-kriitikko Shia LaBeouf, joka ryvettyi itse ahdistelukohun seurauksena vuonna 2021.
Asenteiltaan monimuotoisen tähtikaartin kokoaminen toi mukanaan uudenlaisia haasteita, mutta ajan hengessä myös erityistä merkityksellisyyttä. “Kuitenkin työstimme kaikki samaa elokuvaa yhdessä. Se oli mielestäni kiehtovaa.”, Coppola kuvailee.
LaBeouf ei ollut tähdittänyt yhtään elokuvaa kohunsa jälkeen. Ohjaaja ylisti näyttelijää myöntäen samalla, että työskentely hänen kanssaan oli ajoittain jännittynyttä: “En ollut työskennellyt hänen kanssaan aikaisemmin, mutta hänellä on tapana asettua jyrkästi vastakkain ohjaajan kanssa.” Coppola sanoi, että myönnytysten vastapainoksi tuli kuitenkin loistavaa suorittamista.
Megalopolis on saanut kiistanalaista huomiota Cannesin filmivestivaaleilla järjestetyn ensi-iltansa jälkeen. Kriitikoiden näkemykset poikkeavat jyrkästi toisistaan. Coppolaa on myös syytetty elokuvan tuotantotiimin avustajien suutelemisesta juhlakohtauksen kuvauspaikalla. Elokuvayhtiö Lionsgate joutui vetämään elokuvan trailerin pois netistä, koska siihen oli päätynyt tekaistuja lainauksia elokuvakriitikoilta.
Woke ja viihdeteollisuuden politisoituminen ovat verrattain uusia ilmiöitä, jotka ovat kärjistyneet viime vuosina. Coppolan suurtyötä ei voi enää pitää yhden miehen kamppailuna tuulimyllyjä vastaan. Tätä nykyä yhä useampi tähti on rohkaistunut kritisoimaan aikalaishullutuksia. Kriitikoita löytyy eri ikäluokista ja tyylilajeista.
American Pie -kappaleen vuonna 1971 levyttänyt Don McLean irvaili ikivihreän hittinsä ennustaneen “kaiken tämän woke-paskan”. “The Rockina” tunnettu näyttelijä Dwayne Johnson puolestaan avautui wokesta, cancel-kulttuurista ja kansan kahtiajaosta. Aiemmin Joe Bidenia tukenut tähti kertoi, että jatkossa hän haluaa mieluiten yhdistää ihmisiä ja pitää poliittiset näkemyksensä omana tietonaan.
Loppukesästä Wall Street Journal uutisoi jopa enteistä, että Hollywoodin woke olisi vähitellen laantumassa. Arvovaltainen finanssilehti totesi ääneen, että katastrofielokuva Twisters oli kassamagneetti ilman ilmastonmuutoksesta paasaamista tai vastaavaa yhteiskunnallista herännäisyyttä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Viikon suosituimmat
Perussuomalaiset ovat varoittaneet väestöpohjan muuttumisen vaikutuksista jo vuosia.
Saksan kristillisdemokraattien CDU:n ja CSU:n yritys rajoittaa hallitsematonta siirtolaisuutta ja raiteiltaan syöksynyttä turvapaikkapolitiikkaa onnistui vain puoliksi. Radikaaleja linjauksia sisältävä päätöslauselma meni läpi, mutta itse lakiesitys kaatui punavihreä rajuun vastarintaan ja omien rivien pettämiseen. Demarit varoittivat oikeistoa helvetin porttien avaamisesta. Entinen CDU-liittokansleri Angela Merkel puuttui peliin antamalla tukensa punavihreille. Täyden kannatuksen kristillisdemokraatit saivat vain vihaamaltaan AfD-puolueelta.
Poliisi vahvisti tiistai-illan tiedotustilaisuudessaan, että kymmenkunta ihmistä on saanut surmansa kouluampumisessa Campus Risberskan koulussa Örebrossa. Kuolleita on löytynyt aikuisoppilaitoksen sisältä. Poliisi ei kommentoi, löytyikö kuolleita myös ulkoa.
Demokraattien luoman USAID-sotkun selvittäminen on vasta alkanut. Jo nyt on paljastunut, että veronmaksajien rahoja on hätäavun sijasta käytetty LGBTQ- ja DEI-ideologioiden levittämiseen. Rahaa on käytetty myös median lahjomiseen eri puolilla maailmaa. Jatkossa Afganistanin talebanit joutuvat tulemaan toimeen ilman USAID-kondomeja. Rahankäyttöä tutkinut Elon Muskin "nörttitiimi" on jo saanut tappouhkauksia.
Ison-Britannian entinen pääministeri Tony Blair ehdottaa digitaalista henkilöllisyysjärjestelmää ja valvontateknologian laajentamista vastavetona oikeiston ja kansalaisten huolille lisääntyneestä turvattomuudesta ja hallitsemattomasta massamaahanmuutosta. Blairin mukaan tässä olisi konkreettinen ratkaisu ongelmiin, joista populistit puhuvat. Hän visioi, että tekoäly ja valvontateknologia voisivat myös tehostaa julkista sektoria. Entinen pääministeri korostaa, että yksityisyyden ja tehokkuuden välillä on tehtävä valinta ja uskoo kansalaisten olevan siihen valmiita. Kriitikot ovat puolestaan huomauttaneet, että valvontayhteiskuntaa ollaan nyt ajamassa ratkaisuksi vasemmiston itsensä aiheuttamiin ongelmiin.
Oikeusministeri Leena Meri ei tue huumausaineaktivistien esityksiä, koska se olisi väärä signaali yhteiskunnalle.
Useimmiten asiat alkavat mennä pieleen, kun perinteisen valtamedian sähköpostiin ilmestyy tiedote maahanmuuton vaikutuksia, etenkin taloudellisia vaikutuksia, käsittelevästä tutkimuksesta. Myös elinkeinoelämän lobbarit rakentavat omissa julkaisuissaan maahanmuuton vaikutuksista ruusuista kuvaa. Lähes aina pimentoon jää tavallisen veronmaksajan näkökulma, vaikka hän lopulta joutuu maahanmuuton kulujen maksajaksi.
Vasemmistoliitto ei tue rajaturvallisuuslain jatkamista, ja vasemmisto haluaa myös lisää työperäistä maahanmuuttoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä muistuttaa, että myös EU-komissio on nyt hyväksynyt sen, että turvapaikanhaun voi rajalla keskeyttää tietyssä tilanteessa.
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Suomen metsiä päästölähteiksi väittävä Luonnonvarakeskus irrottautuu poliittisesta ohjauksesta ja laatii uudet laskelmat, jotka perustuvat rehellisyyteen ja todellisuuteen.
Lue lisää
Lue lisää