Suomessa karkeasti 20% yrityksistä siirtyy lapsille ja 80% muille. Tämä johtaa kysymään, kumpi näistä on parempi talouskasvun näkökulmasta? Suomessa ei ole juuri tutkimustietoa asiasta. Kansainväliset tutkimukset viittaavat siihen, että lasten perimä yritys menestyy keskimääräisesti heikommin suhteessa suvun ulkopuolelle myytyyn yritykseen.
Risto Murron valmisteluryhmä esitti hallitukselle perintö- ja lahjaveron korvaamista luovutusvoittoverolla yhtenä mahdollisena talouskasvutoimena. Laboren johtaja ja Turun yliopiston professori Mika Maliranta jätti Risto Murron Kasvuriihi-hankkeen valmisteluryhmän esitykseen eriävän mielipiteen liittyen perintö- ja lahjaveron korvaamisesta luovutusvoittoveroilla. Mielenkiintoiseksi asian tekee sen että, hän lienee ryhmässä ainoa kiistaton asiantuntija asiassa. Hallitus pohtii asiaa kevään aikana.
Oman asunnon myyntivoitto laitettaisiin verolle kuten Ruotsissa, jossa ei ole perintöveroa
Perintövero on epäsuosittu, mutta monet sen poistoa toivovat eivät ehkä hahmota muutoksen vaikutuksia. Perintövero nollaa asuntojen ja sijoitusvarallisuuden inflaation myötä tapahtuvan arvonnousun. Kun perintövero on maksettu, asunnon tai osakkeet voi myydä ilman veroa.
Nykyjärjestelmä toimii erityisen hyvin tyypillisessä suomalaisessa perinnössä, jonka arvokkain erä on asunto. Perilliset myyvät asunnon ja saavat rahansa. Ostaja saa tarpeisiinsa sopivan asunnon. Näin perityt asunnot tukevat asuntomarkkinoiden toimintaa – eivät jarruta sitä.
Luovutusvoittoon siirryttäessä peritystä asunnosta pitäisi maksaa veroa perityn asunnon myynnin yhteydessä. Luovutusvoittovero olisi usein perintöveroa kovempi, ja monen keskiluokkaisen perinnön verotaakka kasvaisi.
Perintöveron poisto johtaisi todennäköisesti siihen, että oman asunnon myyntivoitoista alettaisiin maksaa veroa kuten Ruotsissa, jossa ei ole perintöveroa. Perintöveron korvaaminen luovutusvoittoverolla tulisi kalliiksi tavallisille suomalaisille. Keskiluokan kannalta parempi perintöveron muutos olisi perinnön verovapaan osuuden kasvattaminen, nyt verovapauden raja on 20 000 euroa perijää kohti.
Sukupolvenvaihdoshuojennus mahdollistaa jo nyt suuret perinnöt lähes verotta
Monet perheyritykset voivat nykymallissa tehdä sukupolvenvaihdoksen vähäisillä veroilla. Oikeudenmukaisuuden näkökulmasta sukupolvenvaihdoshuojennus on ongelmallinen. Samanlaisesta perinnöstä toinen voi maksaa täyden veron ja toinen voi saada sen lähes verotta. Erityisen ongelmallista on, että huojennetuksi varallisuudeksi luokitellaan ne perinnöt ja lahjat, jotka tavallisimmin ovat kaikkein suurimpia.
Huojennukseen oikeutettuja ovat vain ne, joiden omistusosuudeksi yrityksestä tulee vähintään 10 % ja jotka jatkavat yritystoimintaa. Usein osa yritysvarallisuutta saavista henkilöistä maksaa täyden veron, vaikka yhtiön hallitukseen tulevat yli 10 % saavat jatkajat pääsevät hyvin vähillä veroilla. Tämä oikeudenmukaisuusongelma on vaikeasti ratkaistavissa, koska raja joudutaan vetämään kaikissa oloissa johonkin ja osin mielivaltaisesti.
Perintöveron ensisijainen tavoite on kerätä verotuloja. Perintö- ja lahjaverotuksen oikeutusta ja tasoa on syytä käsitellä osana pääomaverotusta, johon kuuluvat erityisesti osinkoverotus, myyntivoittoverotus ja varallisuusverotus. Varallisuusverotuksesta luopumisen jälkeen perintöverotuksella on entistä tärkeämpi rooli verojärjestelmässämme. Toisaalta myyntivoittoverotus on maassamme kansainvälisesti vertaillen ankaraa ja erityisesti listaamattomien yritysten osinkoverotus on kansainvälisesti vertailleen keveää.
Ketkä sitten hyötyisivät perintöveron korvaamisesta luovutusvoittoverolla?
Aina on perusteltua kysyä, kuka hyötyy ja kenen kustannuksella. Kuten Tuomas Niskakangas osuvasti toteaa, niin asiassa suurimpia hyötyjiä olisivat varakkaat yrityssuvut, joissa omistus on jakautunut laajalle. Näillä suvuilla on suuri omaisuus, mutta perijät eivät pääse sukupolvenvaihdoksia koskevien verotukien piiriin.
Toki edelleen jos lapsen perintö koostuu esimerkiksi kahden miljoonan euron arvoasunnosta ja kolmen miljoonan euron osakeomistuksista, hänen perintöveronsa nousee lähes miljoonaan euroon niin, kyllähän se kirpaisee.
Samat yritykset ja suvut ovat pääministeripuolue kokoomuksen merkittävimpiä tukijoita ja rahoittajia. Siksi perintöveron korvaaminen luovutusvoittoverolla on mahdollista, vaikka lukuisat seikat puhuvat sitä vastaan.