HS: Vihreät haluavat työttömän verokortin jo ensi vuodeksi

20.08.2013 |12:58

Vihreät haluavat työttömän verokortin käyttöön jo ensi vuonna, kertoo Helsingin Sanomat. Vihreiden puheenjohtajan Ville Niinistön mukaan verokorttia koskeva selvitys valmistuu valtiovarainministeriössä lähiviikkoina.

Kortilla tehtäisiin entistä helpommaksi ottaa vastaan myös lyhytaikaista työtä, mikä nykyään kaatuu usein byrokratiaan ja ns. kannustinloukkuihin. Verokortin ansiosta satunnainen keikkatyö ei viivästyttäisi työttömän saamia tukia. Käteen jäävä tulo näkyisi verokortista.

Niinistön mukaan uudistukseen pitäisi liittää myös niin sanottujen suojaosien käyttöönotto työttömyysturvassa, toimeentulotuessa tai asumistuessa. Näin työtä voisi tehdä muutaman sadan euron edestä ilman, että vaikuttaisi tukiin.

– Liian usein työttömän ei kannata ottaa vastaan työtä. Erityisen usein näin on pääkaupunkiseudulla sekä yksihuoltajaperheiden kohdalla. Heillä kannustinloukut voivat viedä lähes koko työansiot mukanaan, Niinistö sanoo HS:ssa.

Hallitus keskustelee kestävyysvajeen poistamiseen tähtäävistä rakenneuudistuksista syksyllä.

 

PS VERKKOTOIMITUS


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

6.
Suomen uutiset logo

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”

08.07.2025 |16:20
7.
Suomen uutiset logo

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi

09.07.2025 |13:11
9.
Suomen uutiset logo

Riippumattomalta medialta yläpeukkua Teemu Keskisarjan ehdotukselle Yle-veron uudelleenohjauksesta – pitkällä tähtäimellä kaiken median tulisi kuitenkin toimia markkinaehtoisesti

11.07.2025 |12:49

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää