Irlannilla menee paremmin

29.07.2013 |14:13

Irlannilla menee jo huomattavasti paremmin kuin pahoin ryvettyneellä Kreikalla. Kauppalehden mukaan maa voi päästä ensimmäisenä kuiville hätälainaohjelmastaan. Se olisi mannaa euroalueelle.

Reutersin mukaan maan talous on kasvanut kahtena vuotena peräkkäin, työllisyys kasvanut ja asuntojen hinnat nousseet. Se on kova saavutus, kun muu Eurooppa kärvistelee taantuman kourissa. Koko maailman talous tosin on lievästi plussalla.
Irlannin kotimarkkinat ovat kuitenkin lujilla. Kauppalehden mainitseman tutkimuksen mukaan suurimmalla osalla kansaa on vain noin 50 euroa ylimääräistä kuukaudessa kulutukseen käytettäväksi.

 

Veli-Pekka Leskelä


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Jussi Halla-aho: Jos ihminen muuttaa savimajasta tänne kerrostaloon länsimaisen elintason piiriin ilman että tarvitsee panna tikkua ristiin, niin kyllä se on aika ruhtinaallinen vaihtoehto

23.06.2025 |12:11
4.
Suomen uutiset logo

Halla-aho: Venäjä on valtioksi naamioitunut huoltoasema, mutta Kiina on aivan toista luokkaa ja systeemitason uhka

21.06.2025 |11:54
7.
Suomen uutiset logo

Professori: Jaettu inho länttä kohtaan yhdistää woke-liikkeen ja islamistit

24.06.2025 |08:19

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää