IS: Muistio paljastaa SDP:n eripuran

23.08.2013 |15:08

Ilta-Sanomat paljastaa kovan kohinan SDP:n sisältä. Lehti kertoo Tölö Unga Socialister -paikallisyhdistyksen kokouspöytäkirjasta, jonka lehti on saanut haltuunsa. Töölön sosialistit tunnetaan Mikael Jungnerin oikeistososiaalidemokraattisena pesänä.

– Puolueen kasvot aina samat Heinäluoma, Jungner, Tukiainen ja Jutta yrittää pyristellä siinä välissä, raportissa sanottiin IS:n mukaan.

Puolueessa ollaan turhautuneita niin hallitustyön sujumiseen, vaalilupauksiin kuin omien esiintymiseen ja pärjäämiseen kilpailijoiden rinnalla.

Puheenjohtajana toimi yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Airio, Jutta Urpilaisen poliittinen avustaja. Järjestön puheenjohtaja Tage Lindberg on Urpilaisen erityisavustaja ja moninkertainen kampanjapäällikkö, entinen Ekonomiliiton edunvalvoja.

Eläkelupaus ajoi
puolueen nurkkaan

– Eläkeikäasiaan (on) myös jossakin vaiheessa kajottava, ja olemme ajaneet vaalilupauksemme kanssa itsemme nurkkaan; pitäisi sanoa reilusti että tuli luvattua liikaa ja suhdanteet ovat nyt muuttuneet, muistioon kirjattiin.

– Puolueessa tehdään kaikenlaisia päätöksiä ja vasta jälkikäteen mietitään, millaisiin viestintätilanteisiin niiden kanssa joudutaan (eläkeikä esimerkkinä), muistiossa lukee Ilta-Sanomien mukaan.

TUS:n entinen jäsen Mikael Jungner saa yllättäen kovaa kritiikkiä osakseen: hän hallitsee puolueen viestintää, mutta TUS:n raportin mukaan todella huonosti: strateginen viestintä puuttuu muistion mukaan täysin, kokouksessa ehdotettiin jopa “täysin ei-demarin” palkkaamista.

“Mennään 13 prosenttiin!”

Yhdistys väittää kokoomuksen pelanneen puolueiden keskinäisen pelin paremmin. Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) on jättänyt vaikeat asiat Jutta Urpilaisen kerrottaviksi, kun häntä itseään suojasivat puskureina eduskuntaryhmän puheenjohtaja Petteri Orpo ja elinkeinoministeri Jan Vapaavuori.

SDP:lle muistio ennustaa synkkää tulevaisuutta:

– Alamäki ei ole vielä taittunut, mennään 13 prosenttiin.

 

ps verkkotoimitus


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan

06.02.2025 |19:24
2.
Suomen uutiset logo

Kansanedustaja Sanna Antikainen teki selvitystyön toimittajien puolesta: Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on jakanut oppositiolle enemmän puheenvuoroja kuin edellinen puhemies Matti Vanhanen

07.02.2025 |12:11
5.
Suomen uutiset logo

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin

07.02.2025 |17:54
6.
Suomen uutiset logo

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle

08.02.2025 |17:37
7.
Suomen uutiset logo

Ex-puhemies Matti Vanhanen puhuu pötyä, ja media jättää yleisön virheellisen tiedon varaan – tilastot osoittavat, etteivät väitteet Halla-ahon puolueellisuudesta pidä alkuunkaan paikkaansa

07.02.2025 |17:20
8.
Suomen uutiset logo

Vasemmistoliitto ottaisi vastaan kaikki ihmiset, jotka vain pääsevät rajan yli Suomeen – Mäkelä: Vaarallista puhetta – ”Jos kaikki otettaisiin vastaan, se väki ei lopu koskaan”

06.02.2025 |15:59
10.
Suomen uutiset logo

Kansanedustajat Polvinen ja Lehtinen vaativat EU:n koronapaketin kohdentamista uudelleen – ” Sanna Marinin hallitusta koijattiin diilissä huolella”

07.02.2025 |17:39

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää