Iso osa sijoittajista uskoo maailmanlaajuisen taantuman alkavan vuoden sisään – VM:n ennuste povaa kuitenkin pientä kasvua Suomeen

09.07.2019 |09:21

Sijoittajien usko maailmantalouden kasvuun on hiipunut. Sijoitusrahaston hoitajat vastasivat tutkimusyhtiö Absolute Strategy Researchin kyselyyn taantuman todennäköisyydestä seuraavan 12 kuukauden aikana. Sijoittajat uskovat maailmanlaajuisen taantuman iskevän vuoden sisään 45 prosentin todennäköisyydellä.

Asiasta kertoi talouslehti Financial Times.

Kyselyyn vastasi yli 200 rahastonhoitoyhtiötä, jotka hoitavat yhteensä noin 4000 miljardin dollarin sijoituksia. Toisaalta taantuman välttäminen seuraavan 12 kuukauden aikana lukeutuu yhä enemmistöön. Taantuman todennäköisyys on nyt silti korkeimmillaan neljään vuoteen.

Suomen valtionvarainministeriön tuoreimman ennusteen mukaan Suomen talous kasvaa ensi vuonna 1,2 prosenttia.

Henri Alakylä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Jari ”Suomessa ei ole katujengejä” Taponen erosi poliisin palveluksesta – perusti konsulttifirman

10.03.2025 |20:47
3.
Suomen uutiset logo

Pirkko Ruohonen-Lerneriltä kovaa kritiikkiä demarien Eero Heinäluomalle: “Kieroilun mestari, josta Putinkin on hänet palkinnut korkea-arvoisella mitalilla”

13.03.2025 |19:09
5.
Suomen uutiset logo

Kristittyjä vainotaan ympäri maailmaa median vaietessa – Antikainen: Sisäministeri Mari Rantanen on toiminut oikein

12.03.2025 |17:04
6.
Suomen uutiset logo

Dosentti Ari Helo moittii lukion historiankirjaa: ”Halutaanko koululaisille antaa naiiviin utopistinen kuva Euroopan ulkopuolisten alueiden historiasta ennen kolonialismin kautta?”

12.03.2025 |14:34
7.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset Opiskelijat: “Maahanmuuttajakiintiöt eivät kuulu korkeakoulujen yhteishakuun”

12.03.2025 |18:35
8.
Suomen uutiset logo

Saksalta puuttuu sotilaita, aseita ja maanpuolustustahtoa – rämäkuntoinen armeija halutaan panna kuntoon satojen miljardien velkarahalla

13.03.2025 |20:52
9.
Suomen uutiset logo

Melko erikoista: Vieraskielisille oma väylä korkeakouluun – ”Yliopiston on pystyttävä vastaamaan muuttuviin osaamisvaatimuksiin ja muutoksiin väestörakenteessa”

10.03.2025 |13:19
10.
Suomen uutiset logo

40 vuoden taistelu on ohi ja terroristijärjestö PKK laski aseensa – Suomen 16 000 kurdille avautui toivo paluusta kotiin

11.03.2025 |16:36

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää