Italia voi tarvita apupaketin puolen vuoden sisällä

26.06.2013 |14:12

Italia voi suistua apupaketin tarpeeseen puolen vuoden sisällä, jos sen talouskriisi pahenee nykyisestään ja lainarahan hinta kasvaa valtion lisäksi myös suurilla yhtiöillä. Tiedot selviävät italialaisen pankin Mediobancan yksityisestä muistiosta, josta kertoo brittiläinen The Telegraph.

– Aika loppuu pian. Italian talouden suuri kuva ei ole parantunut kuluneen vuosineljänneksen aikana, pikemminkin päin vastoin. Noin 160 suurta yritystä on nyt erityisessä kriisivalvonnassa, kirjoitti Mediobancan analyytikko Antonio Guglielmi luottamuksellisessa asiakaskirjeessään.

Johtopäätös on, että Italia ajautuu apupaketin tarpeeseen, ellei sen lainaraha pysy halpana ja yleinen talouskasvu nosta maata pinnalle. Mutta talouskasvu ei osoita virkistymisen merkkejä.

Guglielmi vertaa tilannetta vuoteen 1992, jolloin Italia heitettiin ulos valuuttakorimekanismista valtion rimpuilusta huolimatta. Italian 2,1 biljoonan euron velka on maailman kolmanneksi suurin Yhdysvaltain ja Japanin jälkeen. Maan velkamarkkinoiden vaikeudet uhkaavat aina sytyttää koko euroalueen kriisin uuteen leimuun.

The Telegraphin uutisen kirjoitti Ambrose Evans-Pritchard, joka on ennenkin maalannut pirua euron seinälle. Viimeksi hän vaati talouskomissaari  Olli Rehnin (kesk.) eroa, koska hänen politiikkansa “sotii taloustiedettä vastaan”.

 

Veli-Pekka Leskelä


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

4.
Suomen uutiset logo

Entinen työväenpuolue vasemmistoliitto kannustaa nyt terveitä työikäisiä ideologiseen lorvailuun sosiaalitukien varassa

16.04.2025 |12:40
7.
Suomen uutiset logo

Kansanedustaja Antikainen: Tekoäly analysoi Luonnonvarakeskuksen vastaukset ja ehdotti sitten kantelun tekemistä

15.04.2025 |08:34
8.
Suomen uutiset logo

Miko Bergbom: Perussuomalaiset on politiikan hammaslääkäri, SDP karkkipussi

14.04.2025 |13:01
10.
Suomen uutiset logo

Ministeri Lulu Ranne pistäisi koko Yleisradion johdon vaihtoon: ”Kun on tulosvastuu, niin tulos tai ulos”

17.04.2025 |21:51

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää