LEHTIKUVA Kimmo Mäntylä

Jari Lindström ehdolle puoluesihteeriksi

08.04.2013 |10:24

Perussuomalaisten Kymen piiri esittää kansanedustaja Jari Lindströmiä puoluesihteeriksi. Lindström on ilmoittanut lähtevänsä ehdolle. Hän asettaa puolueen tavoiteeksi pääministeripuolueen aseman. Tavoite on Lindströmin mukaan kova, mutta realistinen.

– Perussuomalaisten ainoa oikea tavoite on olla seuraavassa hallituksessa, pääministeripuolueena. Suurimman puolueen mandaatilla. Se ei tapahdu vahingossa ja itsestään, se vaatii työtä, ihan kaikilta, Lindström toteaa.

Puoluesihteeri valintaan perussuomalaisten puoluekokouksessa kesäkuussa.

Perussuomalaisten Kymen piiri esittää myös Timo Soinille jatkokautta puheenjohtajana sekä kansanedustaja Juho Eerolalle europarlamenttiehdokkuutta.

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

MTV Uutiset otti selvää, mistä maista suomalaisiin korkeakouluihin haetaan – Halla-aho: “Kukaan muu kuin toimittaja ei luullut, että Suomeen tultaisiin opiskelemaan länsimaista”

30.04.2025 |12:47
6.
Suomen uutiset logo

Maahanmuuton kustannukset ovat massiivisia – kansanedustaja Strandman: Suomessa maahanmuuton hintalappu on arviolta 10,5 miljardia euroa vuodessa

02.05.2025 |16:43
7.
Suomen uutiset logo

Nigel Faragen maahanmuuttokriittinen Reformipuolue murskavoittoon Britannian paikallisvaaleissa – pääministeri Keir Starmer nöytyy, sanoo ymmärtävänsä äänestäjien raivon perinteisiä puolueita kohtaan

03.05.2025 |11:05

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää